Mitä on nykyajan runous? Sen ymmärtämiseksi on tarkasteltava monia muotoja, joita runous on saanut historian saatossa. Runoilijat ovat luoneet sääntöjä ja sitten horjuttaneet, rikkoneet ja kumonneet ne.

Mikä olisikaan parempaa kuin runouden eri muotojen tunteminen? Tässä artikkelissa käsittelemme runouden eri muotoja ja suuntauksia vuosisatojen varrelta sekä sitä, mitä tarkoitetaan klassisella, modernilla ja nykyajan runoudella.

Klassinen runous

Alun perin runous tunnistettiin kolmen ominaispiirteen perusteella:

• säkeen käyttö
• subjektiivisuuden suuri rooli
• fiktion puuttuminen

Sekä neljä pääasiallista ”alalajia”: lyyrinen, eeppinen, satiirinen ja didaktinen runous.

Lyyrinen runous

Lyyrinen runous on tunteiden, subjektiivisuuden ja henkilökohtaisten emootioiden (nostalgia, yksinäisyys, melankolia…) runoutta. Käsitellyt teemat ovat universaaleja: rakkaus, aika, kuolema, luonto, kauneus. Ensimmäistä persoonaa (“minä”) käytetään usein.

Esimerkkejä: J.L. Runebergin ja Eino Leinon runot.

Eeppinen runous

Eeppinen runous kertoo sankarillisista urotöistä: taisteluista, matkoista ja etsinnöistä. Se liittyy usein mytologiaan, tuo esiin jumalia ja sankareita ja käsittelee teemoja kuten rohkeus, kohtalo ja kamppailu. Sävy on juhlallinen ja paatoksellinen.

Esimerkkejä: Homeroksen Ilias ja Odyssea .

Satiirinen runous

Satiirinen runous paljastaa ja arvostelee inhimillisiä paheita, vallan väärinkäyttöä tai yhteiskunnan naurettavuuksia. Sävy on ironinen, pilkallinen tai poleeminen. Säkeet ovat usein lyhyitä ja teräviä.

Esimerkki: Pirkko Saision ja Aulikki Oksasen runoja.

Didaktinen runous

Didaktisen runouden tavoitteena on opettaa tai välittää tietoa säilyttäen samalla runokielen kauneus. Se käsittelee filosofisia, moraalisia tai tieteellisiä aiheita. Siinä yhdistyvät vakavuus (harkitseva, selkeä ja argumentoiva sävy) ja tyylillinen kauneus, säemuodossa.

Esimerkkejä: Lasten runot ja lorut & Kalevala.

Kiinteämuotoiset runot

Kiinteämuotoisista runoista puhutaan silloin, kun ne noudattavat ennalta määrättyä kaavaa ja sääntöjä.

Sonetti

Sonetti syntyi Italiassa 1200-luvulla ja vakiintui Ranskassa Pléiade-ryhmän ja Pierre de Ronsardin myötä. Se koostuu 14 säkeestä, yleensä aleksandriineista, jotka jakautuvat kahteen nelisäkeeseen ja kahteen kolmisäkeeseen. Tämä tiukka rakenne antaa runolle rytmiä ja tiettyä musikaalisuutta.

Esimerkkejä: Charles Baudelairen Pahan kukat sisältää lukuisia sonetteja.

Pantum

Vähemmän tunnettu pantum koostuu nelisäkeistä ristiriimein, ja yksi säe toistuu jokaisessa säkeistössä.

Esimerkkejä: Baudelairen Pahan kukkien runo ”Harmonie du soir”.

Haiku

Japanilaisesta perinteestä lähtöisin oleva haiku tiivistää tunteen kolmeen riviin ja 17 tavuun: 5 tavua ensimmäisellä rivillä, 7 toisella ja 5 viimeisellä. Se menee suoraan olennaiseen ja pyrkii ilmaisemaan hetken kauneuden. Siksi se käsittelee usein luontoa ja vuodenaikojen vaihtelua.

Esimerkkejä: Leena Yliportimon kirja Haikuja ja hetken kaikuja ja Mikko Vuolteen kirja Arktinen Haiku.

Moderni runous

Moderni runous irtautuu klassisesta runoudesta 1800-luvun lopulla. Sääntöjä ravistellaan ja rikotaan. Säe keksitään uudelleen – joskus siitä luovutaan kokonaan.

Esimerkkejä: Paperi T (Henri Pulkkinen) Post-alfa ja Halo Sherko Bekäs Kunhan isäni olisi nähnyt nämä runot.

Proosarunous

Proosarunoa luonnehtii säkeiden puuttuminen. Mutta mistä sitten tunnistaa, että kyse on runoudesta? Yleensä kyse on lyhyestä tekstistä, jolla on runollinen tyyli: erityisesti kuvakielen (metaforat, vertaukset…) ja muiden kielikuvien käytön kautta, mutta myös aiheiden ja tekstin musikaalisuuden ansiosta.

Esimerkkejä: Aino Kallaksen ja Rosa Liksomin runot.

Surrealistinen runous

Surrealismi on taiteellinen ja kirjallinen liike, joka ajoittuu karkeasti vuosien 1920–1960 välille ja syntyi André Bretonin ympärille. Sen tavoitteena on ylittää todellisuus ja vapauttaa mieli ja kieli kaikista loogisista tai moraalisista rajoitteista. Siksi se käsittelee teemoja kuten alitajunta, uni, halu ja hulluus.

Esimerkkejä: André Bretonin Surrealismin manifiesti ja Kari Aronpuron Aperitiff – avoin kaupunki.

Kalligraami

Guillaume Apollinairen keksimä ja tunnetuksi tekemä kalligraami on teos, jossa teksti muodostaa kuvan.

Nykyajan runous

Nykyajan runoudeksi kutsutaan vuodesta 1945 lähtien julkaistua runoutta, joka eroaa klassisesta ja modernista runoudesta siten, että se kiinnittyy vahvasti omaan aikaansa – teemoiltaan tai muodoltaan. Se on usein myös riimitöntä.

Esimerkkejä: Miki Liukkonen Elisabet ja Vilja-Tuulia Huotarinen Omantunnon asioita.

Sitoutunut runous

Se käsittelee sekä intiimejä että yhteiskunnallisia teemoja: mielenterveys, feminismi, rasismi, LGBT-kamppailu… Sen tavoitteena on vapauttaa puhetta ja sivistää, mutta se liittyy usein myös terapeuttiseen kirjoittamiseen: kirjoitetaan parantuakseen ja päästäkseen eteenpäin.

Esimerkkejä: Richard Siken Crush ja Jasmine Mans Black girl, call home.

Instarunous

Kyse on usein hyvin lyhyistä runoista, joita joskus täydentävät kuvitukset ja jotka julkaistaan sosiaalisessa mediassa, erityisesti Instagramissa. Tällöin puhutaan ”instarunoudesta”.

Esimerkkejä: Anu Hartikainen #tuulensuojiassa ja Kristian Helanen #kristianhelanen.

Kertova runous

Kyse ei varsinaisesti ole uudesta muodosta. Eeppinen runous kuului siihen jo aiemmin, sillä se kertoi tarinan. Perinteisesti kyse oli säkeissä kerrotusta kertomuksesta, fiktiosta tai faabelista. Nykyään asia on hienovaraisempi. Kertova runous yhdistää nykyisin runollisen äänen ja kerronnan. Usein, kuten päiväkirjassa, runoilija kertoo (säkeissä) muistoja, anekdootin tai elämänhetken. Tapahtumia ei vain mainita, vaan ne välitetään runollisessa muodossa. Mukana on yksi tai useampi henkilö, jotain tapahtuu, tarinalla on alku ja loppu – hieman novellin tapaan.

Esimerkkejä: Elias Lönnrotin Kalevala ja Kanteletar sekä Pentti Holappa Maan päällä – taivaan alla.

Nykyajan runouden hybridimuodot, useiden lajien rajapinnoilla

Blackout-runous

Blackout-runous, jota ranskaksi kutsutaan myös nimellä poésie caviardée tai yksinkertaisesti caviardage, perustuu uuden tekstin luomiseen mustaamalla sanoja painetulta sivulta. Tämä dadaistisen kollaasin perillinen käytäntö keksii lukemisen ja luomisen uudelleen olemassa olevista lähteistä käsin. Se yhdistää runouden ja kuvataiteen.

Esitetty runous

Slam on taidemuoto, joka sijoittuu esittävien taiteiden ja runouden väliin. Se syntyi 1980-luvulla Chicagossa Marc Smithin aloitteesta ja saapui Ranskaan 1990-luvulla esimerkiksi Grand Corps Maladen ja Abd al Malikin myötä. Slam tuo runouden takaisin julkisen puheen keskiöön. Rytmi ja riimi ovat tärkeitä, jotta tekstit voidaan esittää vaikuttavasti kuulijoille. Slamia voi säestää hillitty taustamusiikki, mutta kirjoitus ja lausunta ovat musiikkia tärkeämpiä ja lähestyvät selvästi runoutta.

Samassa hengessä spoken word sijoittuu runouden ja laulun välimaastoon. Teksti, useimmiten ilman riimejä, esitetään musiikin taustalla, ja jotkin kohdat voivat olla laulettuja. Musiikki, rytmi ja esiintyminen ovat yhtä tärkeitä kuin teksti, joka vapautuu runouden riimeistä ja säännöistä.

Säeromaani

Onko se enemmän romaania vai runoutta? Kukaan ei osaa sanoa: nykyään kirjallisten lajien rajat ovat huokoisempia kuin koskaan. Joka tapauksessa viime vuosina on nähtävissä vapaamittaisen säeromaanin vahva paluu, yhä useammin erityisesti nuorten ja Young Adult -kirjallisuuden hyllyillä. Runous, tunteiden ja emootioiden kieli, soveltuu erinomaisesti ilmaisemaan tämän ikäryhmän lukijoiden kokemuksia.

Klassisen runouden kurinalaisuudesta nykyajan runouden vapauteen runous säilyy keksimisen ja tunteen tilana. Eilisen ja tämän päivän runoilijoita yhdistää sama kunnianhimo: leikkiä sanoilla välittääkseen tunteita, vangitakseen kauneuden ja muuttaakseen kielen aistilliseksi kokemukseksi. Olipa runous painettua, verkossa julkaistua tai lausuttua, se pysyy taiteena, joka uudistuu lakkaamatta ja heijastaa aikaamme.

Tunnetko muita runouden muotoja tai suuntauksia, joita tässä artikkelissa ei käsitelty? Lisää ne rohkeasti kommentteihin.