Instagram kirjailijoille

Kuvia kirjoista, arjen tilanteita, selfieitä, ruokia ja juomia: voiko tällaisten kuvien julkaisulla saada uusia lukijoita? Kyllä vain. BoD-kirjailija Laura Newman kertoo, kuinka kirjaansa voi markkinoida…

Kirjailijoiden markkinointi sosiaalisessa mediassa tapahtuu suurimmalta osin Facebookin ja Twitterin kautta. Kanavia on kuitenkin paljon muitakin ja niiden suosio kasvaa erityisesti sellaisten osalta, joissa keskitytään valokuvien jakamiseen. Hyviä esimerkkejä ovat Instagram ja Pinterest. BoD-kirjailija Laura Newman on ahkera Instagramin käyttäjä ja hänen kuvamaailmaansa seuraa lähes 2 500 käyttäjää.

Laura on aktiivinen sosiaalisessa mediassa ja vakuuttunut siitä, että lukijakuntansa tavoittaa parhaiten eri kanavia ja niiden toimintoja yhdistelemällä. Esimerkiksi Instagramia hän pitää erinomaisena lisänä kirjan markkinoinnille ja oman tunnettuuden kasvattamiselle. Haastattelussa hän kertoo, miten Instagramin saa integroitua omaan arkipäivään ja antaa vinkkejä kuvien valintaan sekä muokkaukseen.

Instagram markkinoinnissa

Instagram-tilisi sisältää kuvia kirjoistasi sekä työ- ja kirjoitusympäristöstäsi, mutta myös yksityiselämästäsi kirjaprojektiesi ulkopuolella. Kuinka näiden kuvien määrä jakautuu?

Tilini sisältää tosiaan paljon kuvia yksityiselämästäni, eikä niillä välttämättä ole mitään tekemistä kirjan julkaisun kanssa. Kuvat välittävät jokaiselle seuraajalla oman viestinsä. Voi siis olla hyvin mahdollista, että joku löytää Instagramista kuvan minusta ja ajankohtaisesta kirjastani, mutta kiinnittää huomiota vain kampaukseeni, paitaani tai jopa tapettiin, joka näkyy taustalla. Tämä henkilö pitää kuvan estetiikasta ja lukee kuvatekstin jossa ilmoitan, että trilogiani ensimmäinen osa on juuri alennuksessa. Instagramissa seuraajia ja uusia lukijoita voi siis saada ihan sen perusteella, että kyseinen henkilö pitää kuvan tyylistä.

Laura Newmanin Instagram-profiili

Instagram-kuvat ovat hetkellisiä otoksia elämästä. Kuka tahansa Instagramin käyttäjä ymmärtää, mitä tarkoitan. Kun selaa omaa tiliään pari vuotta taaksepäin voi löytää kuvan vanhoista kengistä, joita ei enää käytä. Sattumalta voi törmätä uusien kuvien kautta tuttuihin tai esimerkiksi löytää mielenkiintoisia matkakohteita. Instagram on mielenkiintoinen juuri tästä syystä: se on yksityinen kanava, joka raottaa ovea ihmisten elämään. Puhtaasti markkinointiin käytettävä Insta-kanava, jossa julkaistaan kuvia ainoastaan myyntitarkoituksess,a vaikuttaa sydämettömältä, vaikka tili kuuluisikin yksityishenkilölle eikä tietylle tunnetulle firmalle.

Itse julkaisen todella harvoin kuvia, joiden tarkoitus on sataprosenttisesti myydä tai markkinoida. Korkeintaan, jos olen juuri julkaissut uuden kirjan tai jos järjestän esimerkiksi jonkin tilaisuuden tai yhteistyön.

Instagramin tarkoitus on mainostaa minua henkilönä ja kirjailijana. Tilini näyttää henkilön, joka on jokaisen julkaisemani kirjan takana, ei ainoastaan kirjoja. Mitä syön, missä syön, keitä tapaan, mitä arjessani tapahtuu ja jopa lemmikkini. Olen julkaissut kuvia myös pudonneesta ja hajonneesta kännykästäni sekä viimeisimmiltä kirjamessuilta. Lukijani, seuraajani ja ystäväni näkevät maailman minun silmieni läpi, kiitos Instagramin. Se tekee minut inhimilliseksi ja näyttää, mitä kulissien takana tapahtuu.

”Vähintään yksi kuva päivässä”

Julkaiset kuvia säännöllisesti. Minkälaista tahtia suosittelisit kirjailijoille?

Jotta vältyn stressitilanteilta ja väkinäisiltä kuvilta, käytän verkkotyökaluja (esimerkiksi Bufferia), joiden avulla järjestän ja suunnittelen julkaisuja kaikilla sosiaalisen median tileilläni. Työkalun avulla voi myös esimerkiksi automatisoida julkaisuja etukäteen ja helpottaa näin tilien käyttöä. Valmistelen julkaisuja esimerkiksi kirjoistani, kotisivuistani, lukunäytteistä, arvosteluista tai fanituotteista. Ohjelma julkaisee valmistelemani postaukset puolestani valitsemanani ajankohtana. Näin huolehdin siitä, että ”pakollinen” sisältö on valmiina ja voin tämän jälkeen keskittyä spontaaniin sisältöön joka on usein yksityistä, tunteikasta tai hauskaa.

Jaan Instagram-kuvani aina myös Facebookissa ja Twitterissä. Samaan aikaan kun Buffer täyttää Facebook- ja Twitter tilini seitsemänä päivänä viikossa kirjaan ja työprojekteihin liittyvällä sisällöllä, valmistelen itse kauniita kuvia, tilanteita ja autenttisia tosiaikaisia julkaisuja. Tämä takaa sen, että julkaisujen sisältö on vaihtelevaa ja myös rentoa, ei aina työhön liittyvää.

Sosiaalisen median kanavoissa julkaisen (tai siis Buffer julkaisee) kerran tai kaksi päivässä. Instagramissa (ja samalla siis Facebookissa ja Twitterissä) yritän julkaista vähintään yhden kuvan päivässä. Parantamisen varaa löytyy hashtagien käytössä – tällä saralla minun pitäisi olla vielä aktiivisempi ja tarkempi. Mutta olen usein liian laiska. Hyvin ”tägätyt”, eli hashtagein merkityt kuvat voivat nostaa seuraajalukuja todella paljon.

Yksi vilkaisu Instagram-tilillesi paljastaa, että kuvien estetiikka ja ammattimaisuus ovat sinulle tärkeitä. Suunnitteletko kuvia ja niiden asetuksia tarkasti etukäteen vai julkaisetko ne spontaanisti?

Riippuu tilanteesta. Jos olen juuri ulkona ja otan tilannekuvan, ei siihen tietenkään liity paljoakaan suunnittelua. Toisaalta en koskaan ota vain yhtä kuvaa, vaan ennemminkin viisi tai kuusi, jotta voin valita kaikista parhaimman. Jos ottamistani kuvista mikään ei ole niin hyvä kuin haluaisin, jätän kuvan mieluummin julkaisematta.

Jos kyse on motiivista, kuten esineestä tai koristeesta, jonka olen itse valmistanut, haluan tietenkin asetella sen kuvaan kauniisti ja puhuttelevasti. Lautasen kuvaan aina ylhäältä ja keskitetysti, koriste-esineissä keskityn kultaiseen leikkaukseen ja kirjat kuvaan toimivasta kuvakulmasta niin, ettei sotkuinen työhuoneeni näy taustalla.

Kuvantarkkuuden kanssa pelaaminen on aina hauskaa ja antaa kuvalle ammattimaisen ulkoasun. Joskus otan kuvan ja käsittelen sen, mutta jätän julkaisun myöhemmälle ja sopivammalle ajankohdalle. Tämä kannattaa myös siitä syystä, että on aina hyvältä näyttäviä kuvia takataskussa, joita voi säästää huonon inspiraation päivän varalle.

Bild

Laura Newman

Laura Newman on syntynyt vuonna 1983 Berliinissä ja kirjoitti jo lapsena mielellään värikkäitä, jännittäviä ja fantasiantäytteisiä tarinoita. Hän on luonut uraa media-alalla mm. valokuvaajana ja graafikkona kymmenen vuoden ajan. Vuonna 2013 unelma kirjan julkaisusta tuli toteen ja tämän jälkeen Laura on julkaissut useita romaaneja.

Ovatko seuraajasi sosiaalisessa mediassa myös nykyisiä tai tulevia lukijoitasi ja vaikuttaako Instagram näin ollen kirjojesi menestykseen?

Olen aktiivinen YouTubessa, Facebookissa, Instagramissa, Twitterissä ja silloin tällöin myös Pinterestissä. Eniten klikkauksia saan YouTuben kautta, toiseksi ja kolmanneksi eniten Facebookin ja blogini kautta. Kaikissa näissä kanavissa punainen lanka on työni omakustannekirjailijana ja yhden kanvan seuraaminen innostaa seuraavan löytämiseen. YouTube-katsojat siirtyvät lukijoiksi, lukijat katsojiksi, Instagram-seuraajat Facebook-ystäviksi ja Facebook-ystävät blogin lukijoiksi –ja niin edespäin! Näin ollen kaikkien sosiaalisen medioiden kanavien yhteinen vaikutus on varmasti suurempi, kuin yksittäisten profiilien.

Jokainen käyttämäni kanava on tärkeä ja säännöllisen ylläpidon arvoinen. Olen joka tapauksessa varma siitä, että monet lukijani ovat löytäneet minut myös Instagram-kuvieni kautta. Ehkä se johtuu siitä, että meillä on samanlaisia kiinnostuksen kohteita tai he ovat törmänneet kuviini sattumalta ja pitäneet niiden tyylistä. Jos sadasta seuraajasta vaikka 30 pitävät lukemisesta ja näistä kymmenen sopivat kirjani kohderyhmään, olen saanut Instagramin kautta varmasti jo 100-150 uutta lukijaa. Tämä on tietysti vain teoreettista, sillä lukuja on mahdoton laskea, mutta olen vakuuttunut siitä, että Instagramista on tullut oleellinen osa markkinointistrategiaani.

 

Artikkelin kuvat: Laura Newman

Vastaa

*Pakolliset kentät