Vuoden parhaat kirjamuistot

Jälleen on yksi elämysten ja tapahtumien täytteinen vuosi melkein pulkassa ja BoD:lla on kirjailijoilleen jännittävä yllätys vuoden viimeisille metreille. Osallistu ja voit voittaa hyvän olon…

Joulua edeltävät viikot ovat monelle kiireisintä aikaa vuodessa, niin myös meillä BoD:lla. Painamme kirjoja vuorokauden ympäri, mutta pysähdymme aina hetkeksi miettimään kulunutta vuotta. Mitä kaikkea suunnittelimme tälle vuodelle ja saavutimmeko päämäärämme? Ajatukset siirtyvät myös kaikkiin tapahtumiin ja tapaamisiin, jotka koimme yhdessä kirjailijoidemme kanssa. Voimme yhteistuumin todeta, että vuosi oli täynnä hienoja elämyksiä ja kohtaamisia!

Nyt haluamme kuulla sinulta: Mikä kirjaasi liittyvä hetki on kuluneelta vuodelta jäänyt erityisesti mieleen? Kenties hieno kohtaaminen lukijoiden kanssa tai osallistuminen mielenkiintoiseen tapahtumaan? Saitko vihdoin oman kirjasi painettuna käteen tai tukea julkaisuun odottamattomalta taholta? Mitä tunteita tämä hetki sinussa herätti?

Jouluaiheinen arvonta

Jaa erityinen hetkesi kanssamme ja kuvaile mieleenpainuva kirjaelämys 2-3 lauseella. Käytä joulutempaustamme hyväksi oman vuosikatsauksen tekemiseen – ehkä mieleen muistuu yllättäen myös jo unohtuneita hetkiä!

Lähetä muistosi yhdessä julkaisemasi kirjan nimen kanssa alla olevaan kommenttiosioon tai kommentoimalla Facebook-postausta viimeistään 14.12.

Arvomme kaikkien kommenttien kesken kolme hyvän olon yllätyspakettia. Arvonta suoritetaan 15.12. ja otamme yhteyttä voittajiin henkilökohtaisesti saman tien, jotta paketit ehtivät vielä hyvin perille ennen joulupyhiä. Otamme huomioon yhden kommentin / kirjailija.

Odotamme innolla, että saamme lukea parhaista hetkistänne ja toivotamme rauhallista joulunalusaikaa! 

Kommenttia

  • Kränämännyntie kirjani julkaisu Urho Malmilan valokuvanäyttelyssä Kauhajoen Päntäneen nuorisotalolla oli ikimuistoisin kirjallisuus hetkeni. Päntäne oli kotikyläni ja kirjani esittelyyn tuli n. 20 henkilöä. Yleisö oli hiirenhiljaa ja nauroi oikeissa kohdissa. He ostivat kiitettävästi kirjojani. Se että tekstieni kautta sain palata siihen tilaan ja paikkaan, jossa olin nuorena harrastanut mm. painia ja kuorolaulua, teki minuun syvän vaikutuksen. Tunnen kiitollisuutta siitä hetkestä.
    Jorma Luoma

    • Onnea Jorma, olet voittanut hyvän olon paketin jouluksi! Kiitos hienosta kommentistasi, kokemasi hetki kuulostaa todella ainutlaatuiselta.

      Hyvää joulua!

      Terveisin,
      Vera / BoD

  • Sain kesällä neljän vuoden urakan valmiiksi oikoluentaan. Nyt odotellaan mitä korjailen ja sitten taas odotellaan.
    Harr Ylinen 29.11.2017

  • Olin juuri saanut kirjani mallikappaleen ja innoissani päivitin kirjastani kuvan faceen, innostus kuitenkin laantui ensimmäisen kommentin jälkeen: “eiköhän tästä aiheesta ole jo tarpeeksi tietoa olemassa tai erinlaisia näkemyksiä/selityksiä.” Jotenkin tuli niin kovin mieltä ylentävä olo.

  • Olen opettanut 10 vuotta terveysteknologian viranomaisvaatimuksia. Viime keväänä sain päähäni tehdä oppaan uusista EU:n asetuksista, koska niiden kieli, rakenne ja sisällön laajuus aiheuttavat useimmille harmaita hiuksia ja myös niiden lähtemistä. Päätin tehdä oppaan englannin kielellä, sillä ajattelin sillä olevan kysyntää myös Suomen ulkopuolella. Juhannuksen jälkeen kirja julkaistiin printtinä ja eKirjana. Suolsin innolla mainosta somessa. Riemuni oli rajaton, kun lokakuun alussa näin myyntitilastoista, että sitä oli ostettu muutamia kappaleita jopa Englannissa ja USAssa.

  • Kirjoittaminen ja kirjoittamisen iloa.

    Iloni oli suuri, kun sain valmiiksi usean vuoden aikana tehdyn esikoiskirjani ”Tassun jäljet lumessa” Kirja sisältää muistot siitä, kuinka koirat muuttivat usean vuoden ajaksi elämäämme. Kirjaa kirjoitettiin ns. Tunnelmatreffeillä ollessa. Tästäkin syntyi kirja nimeltään ”Tunnelmatreffit” Lisäksi muutama muukin kirja sai alkunsa vuoden 2000 puolella. Vuosi on ollut mielenkiintoinen ja antoisa.

  • Viola viihdyttää – esikoiskirjani näki päivänvalon kesällä. Pienen 6-vuotiaan tytön haave ”voisipa joskus tehdä oman kirjan” toteutui.
    Todella kiitollinen kaikista neuvoista ja kaikesta tuesta, mitä olen saanut.

    • Hei Katja, onnea hyvän olon paketin voiton johdosta! Ihanaa, että haaveesi toteutui tänä vuonna 🙂

      Hyvää joulua!

      Terveisin,
      Vera / BoD

  • Julkaisin tänä vuonna kolme painettua kirjaa (Maan mahti, Tulen tahto ja Missä sydän).

    Tämän vuoden mieleenpainuvin kirjoihini liittyvä hetki on, kun olin yhdessä toisen kirjailijan kanssa myymässä niitä ja tapaamassa lukijoitamme anime- ja roolipelitapahtuman taidekujalla. Viikonloppu sisälsi paljon merkityksellisiä ja mielenkiintoisia kohtaamisia.

  • Kun historiallinen romaanini ”Jos” ilmestyi, minulle järjestettiin yllätysjuhlat yllätysvieraineen. Olin ällistynyt ja onnellinen, kun kaksi kirjani henkilöistä astui ovesta sisään. Toiselta heistä sain valokuva-albumin, joka oli ollut kateissa vuosia ja oli kuulunut kirjani päähenkilölle.

  • Luin kirjan nimeltä tähtiin kirjoitettu virhe, jonka olin kauan halunnut lukea. Aloitin sen illalla, ja vain luin, enkä huomannut ajan kulua ja monessa kohtaa itketti surulliset kohdat. Kun kello oli kaksi tajusin, että paljon kello oli ja rakastin siihen kirjaan!

  • Veljeni kanssa kirjoittamani ”Aikamatka maalle” sisältää seikkailujamme 60- ja 70-luvuilla. Ihan mukavaa oli, kun veljeni entinen opettaja oli lukenut kirjan ja kuvannut ja referoinut sitä blogissaan. Muistipa vielä yksittäisen oppilaansa 43 vuoden takaa.

    • Onnea Arto, myös sinä olet voittanut hyvän olon paketin! Opettajalla on ollut erityisen hyvä muisti ja piti varmasti lukemastaan.

      Hyvää joulua!

      Terveisin,
      Vera / BoD

Vastaa

*Pakolliset kentät