Mitä fantasia on ja mistä sen kirjoittaminen kannattaa aloittaa? Pitääkö esimerkiksi ensin luoda oma maailma tai sen puitteet, kirjan teema vai päähenkilöt? Pitääkö fantasiakirjan sisältää joitain tiettyjä elementtejä?
Fantasian kirjoittaminen ei välttämättä vaadi mitään tiettyjä elementtejä, joita pitää ottaa huomioon. Ei tarvitse edes lähteä kirjoittamaan fantasiaa; tarina on tärkein, genre voi hyvinkin muotoutua ja löytää itsensä vasta myöhemmin. Tarina voi syntyä aivan mistä lähtökohdista vain: ensimmäisenä voi tulla maailma tai ensimmäisenä voivat tulla hahmot. Mikä sitten tekee tarinasta fantasiaa ei ole sekään yksiselitteistä. Oikeastaan minkä tahansa tarinan voi muuttaa fantastiseksi.
Joidenkin mielestä fantasia voi olla hyvinkin selkeä genre, toisten mielestä se voi kuulua isompaan spekulatiivisen fiktion kattokäsitteeseen. Tässä on koulukunta-, näkökulma- ja tulkintaeroja, koska lukijasta ja kirjoittajasta itsestään lähtee lopullinen määritelmä, mihin kategoriaan ja mihin genreen tarinan sijoittaa — jos sijoittaa ollenkaan.
Spekulatiivinen fiktio (eli tuttavallisemmin spefi) on yleiskategoria kaikelle kirjallisuudelle, joka sisältää jotain ”normaalista” ja ”realistisesta” viitekehyksestä poikkeavaa. Se voi olla hyvin vähäistä, hyvin hienovaraista, lähes olematonta ja jopa huomaamatonta. Sitä ei välttämättä ole kirjoitettu mihinkään muualle kuin rivien väliin mutta se voidaan tulkita jollain tavalla spekulatiiviseksi elementiksi, joka sitten sijoittaa tarinan spefin alle. Tunnetuimmat spekulatiivisen fiktion tyylilajit ovat fantasia ja tieteiskirjallisuus, joiden ero voi joskus olla sekin tulkinnallinen. Itsessäänkin ne ovat hyvin laajoja genrejä, joiden alle mahtuu kaikenlaisia alalajeja ja tarinoita laidasta laitaan.
Se, mikä tekee kirjasta fantasian voi olla hyvin monimutkainen ja monisyinen, todella monitulkintaista, mutta yleensä fantasiassa esiintyy jonkinlaisia selkeästi reaalimaailmasta poikkeavia elementtejä. Näitä lukijan ei tarvitse välttämättä edes tulkita spekulatiiviseksi tai poikkeavaksi, vaan tunnelmassa voi olla jotain vaikkapa maagiseksi kuvailtavaa. Joskus tarinan rajanveto fantasian ja realismin välillä voi olla mahdotonta, jolloin tarina saattaa edustaa maagista realismia. Fantasia siis ei välttämättä tarkoita taikaa, taikavoimia, salamoita sormistaan huitelevia velhoja. Fantasia voi sijoittua myös täysin toiseen maailmaan ilman mitään yliluonnollisia elementtejä, kuten vaikka rinnakkaistodellisuuteen tai vaihtoehtohistorialliseen aikakauteen. Fantasian tunnetuin alalaji, eeppinen (tai korkea) fantasia on vaikuttanut mielikuviin genrestä. Eeppinen fantasian puitteissa julkaistut teokset ovat tiiliskiviä, paksuja ja pitkiä romaaneja täynnä maailmanrakennusta ja informaatiota maailman avaamiseksi lukijalle. Toisaalta fantasiaa voidaan tehdä myös minimalistisemmin keinoin. Kaikki fantasia ei ole eeppistä eikä sen tarvitsekaan olla.
Kun luodaan oma fantasiamaailma, miten siinä kannattaa edetä? Miten visualisoida oma maailma? Odottavatko lukijat esimerkiksi karttoja?
Fantasiaa kirjoittava on ensinnäkin perehtynyt kentän tarjontaan ja genren variaatioihin ja mitä sen sisällä on tehty. Koska fantasian alalajeja on paljon, lukijoiden odotukset vaihtelevat myös niiden välillä. Eeppistä fantasiaa etsivä todennäköisesti odottaa kirjalta karttaa, laajaa hahmogalleriaa ja juurikin eeppisiin mittasuhteisiin yltävää juonta. Romanttista fantasiaa lukeva etsii ensisijaisesti romanttiikkagenrestä tuttuja elementtejä siirrettynä fantasian yhteyteen. Toiset taas haluavat tarinoiden limittyvän omaan maailmaamme ja etsivät maagista realismia.
Jos tarkoituksena on luoda täysin oma maailma, toisenlainen todellisuus historioineen, kansoineen, kielineen, senkään luomiseen ei ole yhtä oikeaa reittiä. Jotkut luovat karttoja, jotkut historiaa, toiset keskittyvät tarinaan ja/tai hahmoihin ja tutustuvat maailmaan sitä kautta. Mitä laajempi ja syvempi maailma, sen enemmän aikaa siihen usein kuluu. Moni kirjoittaja on työstänyt maailmaansa pitkään ennen tarinoidensa julkaisua. Ja vaikka olisi käyttänyt vuosikausia maailman ja pikkutarkan kartan luomiseen, kaikkea ei tarvitse lukijalle kertoa.
Maailman rakentamisen epiteettiesimerkki on tietysti Taru sormusten herrasta, jota taas on kritisoitu vuosikymmenet siitä, ettei se keskity henkilöihin yhtä syvällisesti kuin moni muu saman genren myöhempi tuotos. Tämä on kuitenkin täysin tulkinnallista; jokainen lukija saa eri kirjoista erilaisia tulkintoja, ja suhtautuminen eri kirjoihin ja niiden antiin on aina subjektiivista. Mikä kuitenkin tekee Tarusta sormusten herrasta lukijaan kuin lukijaan vaikutuksen on juuri maailman aitous, monipuolisuus — se, että maailmaa voi tarkastella vaikkapa antropologian, etymologian, uskontotieteen, historian tieteellisestä näkökulmasta yhtä lailla kuin oikeaakin maailmaa. Toissijaiseen maailmaan sijoittuvan maailman luomisessa tärkein kysymys onkin miksi: miksi jokin asia on niin kuin sen on kuvitellut?
Kuka olet Inna Airola?
Inna Airola on kirjailijanimi, jolle ulkoistan kaiken indiekirjailijuuteen liittyvän kirjoittamisesta kansisuunnitteluun, julkaisemisesta sosiaaliseen mediaan. Olen moniajaja ja monisäätäjä, ja indiekirjailijana saan hyödyntää taitojani monipuolisesti. Oma historiani lukijana vie kauas lapsuuteen ja laajalti kirjoja kulutettuani kotiuduin kaikkein parhaiten historiallisen fiktion ja fantasian rajamaille. Koska näiden genrejen parhaita puolia kirjailijat harvemmin yhdistävät minua kiinnostavalla tavalla, halusin ryhtyä kirjoittamaan itse ja tuottaa sellaisen fantasiakertomuksen, josta voisin nauttia täysin siemauksin alusta loppuun asti.
Kaaren kertomus on fantasiatodellisuuteen sijoittuva kolmiosainen romaanikokonaisuus, jonka keskiössä on erään epätäydellisen nuorukaisen tarina. Se vie mukanaan matkalle Suomen, Pohjolan ja Venäjän historiasta ja mytologiasta ammentavaan maailmaan, romantiikkaa unohtamatta. Vaikka tarina sijoittuu fantasiamaailmaan, se noudattaa pitkälti historiallisen romaanin lainalaisuuksia. Tarinassa ei esiinny taikajärjestelmää eikä muita perinteisen fantasian elementtejä. Vaihtoehtoinen, joskin monin paikoin tutun tuntuinen maailma kuitenkin tarjoaa mahdollisuuden tarinan erityispiirteisiin ja yksityiskohtiin, joita historiallinen fiktio ei salli.
Inna Airolan kotisivuKaaren kertomus BoD:n kirjakaupassa
Miten luodaan päähenkilö? Pitäisikö tarinassa olla yksi vai useampi päähenkilö?
Tähänkään ei ole oikeaa vastausta, ja minkä tahansa valinnan tekee, varmasti löytyy lukija, joka toivoisi toisenlaista ratkaisua. Kirjailija itse kuitenkin päättää, millainen tarina on ja millainen kerronta- ja siten hahmoratkaisu palvelee sitä parhaiten. Varsinkin eeppisen fantasian puolella moninäkökulmakertomukset ovat suosittuja, koska niiden kautta voidaan tuoda vaivalla rakennettua maailmaa monipuolisemmin esille useista eri näkökulmista. Se ei kuitenkaan ole välttämättömyys.
Ensimmäistä kertaa fantasiaa kirjoittaessa ei kannata lähteä luomaan kovin laajaa hahmogalleriaa, ainakaan kovin monien kerrontanäkökulmien osalta. Tällöin on hankalampi pitää lankoja käsissä, sillä työstämistä vaativat hahmojen lisäksi juoni ja maailma. Jos hahmoja on paljon, kaikille ei tule antaneeksi niiden vaatimaa aikaa ja huomiota. Yhden päähenkilön näkökulmasta voidaan sen sijaan antaa enemmän tilaa hahmon kehitykselle ja maailman tarkasteluun tietystä näkökulmasta. Löytöretkeily maailmassa voi olla myös mielekkäämpää yhden henkilön kautta, sillä lukijan ei tarvitse kiinnittyä useisiin hahmoihin ja etsiä koko ajan uusia samaistumiskohtia.
Romaanin kirjoittamisessa on sekin etu, että ensin voi keskittyä vain yhteen hahmoon ja tarpeen mukaan lisätä lisää näkökulmia, mikäli tarinankuljetus niitä tuntuu tarvitsevan.
Oli päähenkilöitä yksi tai useampi, tärkeää on tehdä hahmoista uskottavia ja aitoja. Sitä varten voi hyödyntää vaikka roolipeleistä tuttuja hahmolomakkeita, joiden avulla tulee mietittyä hahmon vahvuuksia, heikkouksia, ominaisuuksia sekä sisäisiä ja ulkoisia konflikteja. Tätä lomaketta ei ole tarkoitus kirjoittaa auki vaan kuljettaa hahmon mukana tarinan edetessä ja tarkastella vastaan tulevia tilanteita hahmon ominaisuudet huomioiden.
Minkälaisia teemoja fantasiakirjassa voi tai yleensä käsitellään?
Se, mitä teemoja kirja käsittelee, riippuu lukijan tulkinnasta ja kirjoittajan halusta tuoda mukaan jotain temaattisia elementtejä. Fantasian keinoin sanotaan usein olevan helpompaa käsitellä jotain reaalimaailman vaikeitakin kysymyksiä, kun ne on sijoitettu toisenlaiseen, vaihtoehtoiseen maailmaan tai muuten poikkeavaan ympäristöön. Fantasiaa saa aikaiseksi muuttamalla joitain reaalimaailman normeja toisenlaiseksi, kyseenalaistamalla siten omia käsityksiämme vallitsevasta ajatusmaailmasta. Käsiteltävät teemat ovat aivan yhtä monipuolisia kuin kirjallisuudessagenren ulkopuolellakin.
Omasta mielestäni on kovin kliinistä lähteä kirjoittamaan kirjaa jokin teema tai sanoma edellä. Tarina syntyy jostain sisimmästä, jostain tarpeesta, jostain halusta luoda jotakin uutta. Teema ja sanoma voivat muodostua siinä mukana. Parasta kirjoittamisessa ylipäänsä on se, että samalla voi tehdä tutkimusmatkaa omaan maailmaan — oli se sitten vaihtoehtohistoriaa, rinnakkaistodellisuutta, jokin aivan muu tai täysin sama kuin missä itse elämme. Sanoma ja teema voivat löytyä tuon tutkimusmatkan aikana, parhaimmillaan yhdessä lukijan kanssa.
Miten paljon magiaa kirjassa pitää tai saa olla?
Fantasia ei lähtökohtaisesti tarkoita yhtä kuin magia. Magia voi olla aktiivista tai sen voi jättää passiiviseksi vaikuttimeksi taustalle. Joskus voi olla perusteltua jättää se kokonaan pois tai sitten koko maailma on täynnä magiaa arkisimpia askareita myöten. Niin kauan kuin maailma toimii omien, sisäisten sääntöjensä suhteen loogisesti, magian määrällä ja tavalla ei ole väliä. Tässäkin on genren sisäisiä eroja ja maut joka tapauksessa eroavat kirjoittajasta ja lukijasta toiseen. Jotkut saattavat pitää fantasian ehdottomana edellytyksenä toimivaa taikajärjestelmää, ja niiden luomiseen ja omaperäisyyteen kiinnitetään paljonkin huomiota. Toisaalta lukija voi olla tarttumatta kirjaan juurikin ”taika- ja mielikuvitusjuttujen” takia.
Saako fantasiaromaani päättyä pahan voittoon?
Fantasian kansainvälisillä markkinoilla on alalaji grimdark, joka näin yleistetysti painottaa antisankareita ja antagonisteja näkökulmahahmoina. Maailmat tässä alalajissa ovat usein sotaisia, kaoottisia, ankeita, kenties ahdistaviakin. Hahmojen moraali saattaa olla varsin löyhä ja maailmankatsomus pessimistinen. Paha ei välttämättä saa palkkaansa vaan tarina voi hyvinkin päättyä vastenmielistenkin hahmojen voittoon. Grimdark on levinnyt laajemmalti fantasiaan siten harmaan eri sävyt ovat tärkeämpiä kuin mustavalkoinen ajattelu ja kliseiset tarinat ihannesankareista. Toki viime vuosina grimdarkille on vastauksena noussut ns. hopepunkiksi nimetty alalaji, joka painottaa optimismia ja toivoa, vaikkapa juuri pahan häviöön.
tosi selventevä ,pistää ajattelemaan hyvä
Hei Helli, kiitos kommentistasi! On tosi mukavaa kuulla, että artikkelista oli hyötyä ja iloa. Terveisin Saara/BoD
Olen samaa mieltä, tämä oli hyvä artikkeli, jota oli mukava lukea.
Tämä auttoi kovasti oman fantasiamaailman ja -kirjan kehitykseen. Kiitos paljon. 🙂