Työ ja kirjoittaminen – käsi kädessä menestykseen

Yhä useampi suomalainen kirjoittaa kirjan ja julkaisee omakustanteen työn sivutuotteena, kävi ilmi BoD:n alkuvuonna tekemästä kolmannesta omakustantajatutkimuksesta. Yksi heistä on BoD-kirjailija ja coach Pekka Pirhonen.

Pekka Pirhosen kirja Onnivaattori – Itsen johtamisen keveys on omakohtainen tarina itsen johtamisesta, oman ytimen etsinnästä, kohti omaa itseä kasvamisesta ja sen oivaltamisesta, että vaikka on vielä matkalla, on jo perillä. Pirhonen on kokenut organisaatiokonsultti ja energisoija, joka auttaa organisaatioita ja yksilöitä löytämään uudelleen energiansa ja suuntansa. Onnivaattori-kirja syntyi osaksi työn sivutuotteena. Nyt kirja ja Pirhosen tarjoamat valmennuspalvelut tukevat ja markkinoivat toisiaan. Eikä kirjoittaminen loppunut kirjan valmistumiseen, esimerkiksi blogi-tekstit ovat kuuluneet kirjan markkinointiin niin ennen julkaisua kuin sen jälkeenkin.

Miksi päätit julkaista kirja tästä aiheesta?

Kirja kuvaa matkaa omaan itseeni. Halusin oppia paremmaksi itsenjohtajaksi ja uudistua. Yksi syy oli miettiä tietyssä elämänvaiheessa – olin silloin 56 – mitä haluan loppuelämältäni, erityisesti kuinka pitkään ja millä tavalla aion viettää aikaani työelämässä. Toisaalta aihe liittyy myös olennaisesti työhöni, sillä iso osa coaching-työstäni liittyy itsen johtamiseen, uudistumiseen ja työssä jaksamiseen.

Miten kauan julkaisuprosessi kesti ja mitä ulkopuolista apua käytit siinä?

Koko prosessi kesti pari vuotta. Ensimmäisen vuoden kirjoitin itselleni päiväkirjaa, sitten vasta tietoisesti aloin kirjoittaa julkaistavaa kirjaa. Kun käsikirjoitus oli valmis, tuttu freelance-kustannustoimittaja auttoi kirjan idean kanssa, rakenteen luomisesssa jne. Käytin hänen apuaan myös ensimmäisen kirjani teossa. Loput palvelut tulivat BoD:lta: käytin yksilöllisen kannen suunnittelupalvelua ja mielestäni sitä tuli hyvä.

Miten olet markkinoinut kirjaasi? Mikä on sinusta tärkeintä oman kirjan markkinoinnissa?

Aloitin blogin Onnivaattori-blogin pari kuukautta ennen kirjan julkaisua. Käsittelen siinä kirjan avainteemoja ja kutsun ihmisiä keskustelemaan aiheista. Se auttaa minua oppimaan lisää, sovellan ideoita työhöni, saan ehkä uusia asiakkaita. Toivon tietenkin, että se myös myy kirjoja.

Lisäksi hyödynnän sosiaalista mediaa: jaan blogipostauksia myös Twitterissä, Facebookissa ja LinkedInissä. Olen kirjan myötä saanut kutsun Hidasta Elämää -sivuston bloggaajaksi. Siellä kirjoitan samoista teemoista, mutta hieman eri tavalla ja vähemmän työorientoituneesti. Sivustolla on paljon lukijoita, ja toivon tämän myös edistävän kirjan tunnettuuta ja myyntiä.
Toisaalta olen kirjan avulla markkinoinut tarjoamiani valmennuspalveluita. Kirja on toiminut eräänlaisena paksuna käyntikorttina, jota olen jakanut mahdollisille asiakkaille.

Bild

Kirjailija

Pekka Pirhonen on kokenut organisaatiokonsultti ja energisoija, joka auttaa organisaatioita ja yksilöitä löytämään uudelleen energiansa ja suuntansa.

Onnivaattorin kotisivu

Pekka Pirhosen esittely

Mitä tulevaisuudensuunnitelmia sinulla on kirjasi suhteen?

Tällä hetkellä minulla on kehitteillä Onnivaattori-coachingin pilottiryhmää. Olen kutsunut 10 asiakastani ilmaiseen tuotekehitysprojektiin, jossa coachaan heitä ryhmänä Onnivaattori-kirjan metodeilla ja Kasvualusta-nimistä verkkotyökalua hyödyntäen. Tavoitteena on luoda pilottikokemusten pohjalta Onnivaattori-ryhmäcoahingtuote, jota alan myydä asiakkailleni. Olen jo käyttänyt kirjan ajatuksia valmennustyössäni, mutta nyt haluan kirkastaa menetelmääni ja tuoda Onnivaattori-kirjan konkreettisemmin valmennusprosessiin mukaan.
Onnivaattori-blogiin olen tehnyt päivityksiä myös englanniksi ja tästä on poikinut bloggarin paikka englanninkielisestä Huffington Postista. Tästä innoittuneena olen kääntämässä Onnivaattoria nyt pikku hiljaa englanniksi.

Yksi omakustantamisen trendeistä on, että raja perinteisten kustantamojen kautta julkaisseiden kirjailijoiden ja omakustantajien välillä ei ole enää selvä, useat kirjailijat käyttävät molempia julkaisutapoja. Olet itse julkaissut ensimmäisen kirjasi perinteisen kustantamon kautta, toisen, Onnivaattorin, omakustanteena. Miten kirjan julkaisu ja markkinointi perinteisen kustantamon kautta ja omakustanteena sinusta eroavat toisistaan?

Perinteisen kustantamon tapauksessa olin osa koneistoa. Kaikki meni ammattimaisesti, tosin koin, että käsikirjoitustani laitettiin ”kuntoon”, jotta se näyttäisi samalta kuin muutkin kustantamon kirjat. Samalla kuitenkin ehkä hukattiin jotain sen sielusta. Kirjaani markkinoitiin kyllä, mutta se hukkui todella nopeasti perässä tulevien muiden kirjojen vyöryyn.

Omakustannetilanteessa sain kirjoittaa kirjani juuri niin kuin halusin. Tietenkin markkinointi on nyt kokonaan minun vastuullani, toisaalta se jatkuu pidempään kuin ensimmäisen kirjan kohdalla.

Mitä vinkkejä antaisit muille omakustantajille tai sellaiseksi aikoville omien kokemustesi perusteella?

  • Käytä ammattiapua sisällön, taiton, kannen jne. luomisessa.
  • Selvitä itsellesi, mitä haluat. Kuinka paljon työtä olet valmis tekemään unelmasi eteen?
  • Mieti markkinointia. Kenelle kirjasi on suunnattu? Miksi he ostaisivat sen? Miten voit tehdä ostamisen helpoksi?

Vastaa

*Pakolliset kentät