Elämäkerta kansien väliin

Oman elämäntarinan saattaminen paperille ja kansien väliin on monen unelma. Usein motivaationa on halu kertoa oma tarina jälkipolville, mutta elämäkerta voi kiinnostaa suurempaakin lukijakuntaa.

Monella meistä herää jossain vaiheessa ajatus oman elämäntarinan saattamisesta kansien väliin.  Motivaationa voi olla halu kertoa oma tarina omalle perheelle, joskus siihen voi liittyä myös esimerkiksi paikallishistoriaa tai tiettyjä historiallisia tapahtumia, jotka voivat kiinnostaa laajempaakin yleisöä. Konkreettisesti elämäkerran kirjoittaminen ei kuitenkaan aina ole niin helppoa: Mistä pitäisi ylipäätään aloittaa? Mitä tehdä kun kirjoittaminen ei etene? Kirjoittajakouluttaja ja elämäkertakirjoittamisen asiantuntija Timo Montonen antaa tässä haastattelussa parhaat vinkkinsä.

Timo Montonen, miksi kannattaa kirjoittaa omaelämäkerta?

Oman elämän jäsentäminen kirjallisesti on monella tapaa hyödyllistä. Ensinnäkin se lisää itsetuntemusta. Oman tarinan kirjoittaminen on mukaansa tempaava muistelu- ja tulkintaprosessi, ymmärryksen lisääjä, eikä ainoastaan oman elämän vaan myös läheisten elämän ymmärrystä lisäävä.

Toinen hyöty on tiedon ja kokemusten siirtäminen jälkipolville. Oman tarinansa kirjoittaja loihtii kirjaimista paperille maailman, joka monesti on jo mennyt maailma. Jälkipolvet saavat lukeakseen tekojen, päätösten, tapahtumien, olosuhteiden ja yhteiskunnaallisen tilanteen kuvauksia, näkyjä elettyyn elämään. Omaelämäkerta on dokumentti, jota säilytetään tulevaan aikaan.

Mikä on oikea aika kirjoittaa omaelämäkerta?

Oikea aika käydä kirjoittamaan omaelämäkertaa on silloin, kun tämä asia alkaa polttelemaan mielessä. Usein tämä tapahtuu myöhemmällä iällä, eläkkeellä kun on aikaa, mutta myös nuoremmat haluavat kirjoittaa tarinansa etenkin silloin, kun elämässä on ollut jokin mullistava tapahtuma, joka vaivaa mieltä.

 

Vanhat kirjeet, päiväkirjat ja valokuvat voivat toimia inspiraationa ja muistinvirkistäjänä elämäkertaa kirjoittaessa.

Mistä kannattaa aloittaa?

Alusta! Ja tuo alku voi olla oman elämän alku, syntymä, tai se hetki kun vanhemmat tapasivat toisensa. Riippuu vähän siitä, miten vanhemmat ovat puhuneen perheen perustamisesta ja lasten syntymästä, minkälaiseen tarinaan on itse kotona kasvanut.

Alku voi olla myös vaikka keski-iässä koettu kriisi, siitä selviäminen. Tässä pari esimerkkiä:

  • ”45-vuotiaana minun piti opetella kävelemään uudelleen.”
  • ”Opin elämään yksin vasta viisikymppisenä, kun minun oli pakko.”

Onko olemassa erilaisia tapoja jäsennellä omaelämäkerta? Pitääkö aina aloittaa lapsuudesta ja käydä kaikki elämänvaiheet kronologisesti läpi?

Olen kirjassani ”Kirjoita elämäntarinasi” hahmotellut neljää erilaista omaelämäkerran jäsentelytapaa:

  1. Kronologinen jäsennys on tuttu ja turvallinen. Asioista kerrotaan kutakuinkin tapahtumajärjestyksessä
  2. Temaattinen tai aiheenmukainen jäsennys on hyvä silloin, jos ei koe kronologiaa merkitykselliseksi vaan haluaa nostaa elämästään näytille joitakin erillisalueita. Silloin on helppoa antaa ytimekkäitä otsikoita ja kirjoittaa niiden alle sanottavansa.
  3. Psykologiseksi jäsentämiseksi sanon sellaista, että aloitetaan jostain kipeästä, elämää mullistavasta kriisistä, ja kerrotaan se pois alta. Rakenne voi olla esimerkiksi: Kriisi – kriisiin johdattavat tapahtumat eli elämä ennen kriisiä – mitä kriisin jälkeen, kriisistä tähän hetkeen.
  4. Muutaman opiskelijani tarinoista olen huomannut, että kirjoittaa voi myös assosiaation logiikalla, etenemällä mielikuvasta toiseen, tekemällä episodimaisen tai fragmentaarisen kokonaisuuden. Tämä on haastavaa lukijalle, ja tuotos voikin olla lähempänä romaania kuin omaelämäkertaa.

Onko jotain oikeudellisia seikkoja, jotka tulee ottaa huomioon elämäntarinaansa kirjoittaessa, muun muassa kun kirjoittaa muista ihmisistä?

Viisasta on tutustua perustuslain yksityisyyden suojaan liittyviin lainkohtiin ja toisaalta tekijänoikeuksia koskevaan lakiin, jos nämä eivät ole ennestään esimerkiksi työn kautta tuttuja. Toisen ihmisen yksityisyyden piiriin kuuluvia asioita ei saa luvatta julkaista eikä levittää joukkotiedotusvälineissä. Eikä toisen teosta, esimerkiksi kertomusta tai runoa, saa luvatta julkaista.

Toisaalta perustuslaki sisältää myös sananvapauteen liittyviä määräyksiä, ja onkin todettu, että yksityisyyden suoja ja sananvapaus kamppailevat keskenään. Ehkä nyrkkisääntö voisi olla, että kirjoittaa saa mitä vaan, mutta kun julkaisee, on tarkistettava, ettei luvatta kerro kenestäkään sellaisia yksityiselämän asioita, jotka voisivat olla lain vastaisia.

Joskus kirjoittaminen tuntuu jäävän jumiin. Mitä tehdä, jos ei pääse eteenpäin tekstissä?

Jos jää johonkin asiaan tai tapahtumaan jumiin, kannattaa jättää siihen kohtaan niin sanottu aukko ja siirtyä ikään kuin toiselle näyttämölle, toiseen paikkaan ja aikaan. Tietenkin sellaiseen, josta pystyy taas kirjoittamaan.

Onko kaikesta pakko kirjoittaa? Esimerkiksi kipeistä asioista?

Ei. Jokainen valitsee itse, mistä kirjoittaa.

Ketä tarinani kiinnostaa? Kenelle kirjoitan – onko kirja omalle lähipiirille, vain itselle vai isommalle yleisölle?

Jo kirjoittaessa kannattaa miettiä, kenelle kirjaa kirjoittaa, onko se vain itselle, omalle lähipiirille vai isommallekin yleisölle. Viimeistään yleisö pitää ratkaista silloin, kun toimittaa kirjan julkaistavaksi. Itselle ja lähipiirille voi painattaa huolettomammin muutaman kappaleen ilman ISBN-numeroa ja kirjakauppamyyntiä. Mutta tarkempaa kirjan toimittamista vaatii isommalle yleisölle julkaiseminen. Tämä koskee niin sisältöä, kieltä kuin sivujen taittoa.

Useimmiten elämäntarina kiinnostaa niitä, jotka ovat joskus muistelijan tunteneet. Tavallisilla ihmisillä näitä ovat sukulaiset, ystävät, entiset ja nykyiset naapurit ja työkaverit, oman tai lasten harrastustoiminnan kautta tutut, samaan yhdistykseen tai organisaatioon kuuluvat.

 

Bild

Timo Montonen

Filosofian maisteri Timo Montonen on helsinkiläinen kirjailija, joka on tehnyt mittavan työuran kirjoittajakoulutuksen parissa sekä viime vuosina Parkinsonin tautiin liittyvässä vapaaehtoistyössä. Hänen 16 kirjaansa, joihin kuuluu niin romaaneja, runoja kuin tietokirjojakin, ammentavat omaelämäkerrallisuudesta. Timon ”Kirjoita elämäntarinasi” -kirja on selkeä ja havainnollinen opas kaikille omaelämäkerran kirjoittamista suunnitteleville.

Kirjoita elämäntarinasi

Timo Montosen kotisivut

Timo Montosen vinkit elämäkerran kirjoittajalle:

  • Kirjoita rohkeasti, älä arkaillen.
  • Kirjoita omalla persoonallisella kielelläsi ja tyylilläsi.
  • Kirjoittaessa elämäntarinaasi olet tekemässä maailman tärkeintä asiaa.

Kommenttia

  • Omaelämä kirjani koostuisi mittavasta kuvamateriaalista.
    Onko mahdollista.
    Kirjan koko ? + sivumäärä? / kustannukset

    • Hei Varpu,
      kirjaan voidaan sisällyttää myös kuvia, joko mustavalkoisia tai värikuvia. Tarjoamme 10 erilaista formaattia, joista voit vapaasti valita kirjallesi sopivimman. Lisätietoja eri formaateista sekä muista vaihtoehdoista toteutuksen suhteen löydät täältä http://www.bod.fi/kirjailijat/kirjan-julkaisu/tuotantotapa.html. Painokustannuksiin vaikuttaa mm. valittu formaatti, sidontatapa, värisivujen ja kokonaissivumäärä. Asiakaspalvelumme neuvoo sinua mielellään kaikessa kirjan toteutukseen liittyvissä kysymyksissä henkilökohtaisesti puhelimitse numerossa 09 2516 6349 tai sähköpostitse info@bod.fi.
      Ystävällisin terveisin, Saara/BoD

    • Hei Varpu,

      voit toki koota kirjasi sisällön juuri siinä järjestyksessä kuin haluat. Taittopalvelua sinun ei tarvitse tilata meiltä, se on vapaasti valittava lisäpalvelu. Löydät taitto-ohjeita sekä blogista että kotisivujemme apua-osiosta.

      Terveisin,

      Vera
      BoD-tiimi

  • Mistä löytäisin kirjoittajan? Haluaisin tehdä elämänkertani, mutta olen niin huono kirjoittamaan, että olisi parempi kun joku muu tekisi sen esim haastattelujen ja nauhoitusten perusteella. Osaan kyllä hyvin kuvailla tapahtumat suullisesti, mutta en saa niitä millään paperille samanlaisina. Paljonkohan maksaisi kirjan tilaaminen joltain kirjoittajalta?

    • Hei Timo,
      kiitos viestistäsi. En osaa varsinaisesti suositella elämäkerran kirjoittajaa, mutta mahdollisesti voisit saada apua kirjoittamiseen ja ajatusten jäsentelyyn ihan käytännön tasolla esimerkiksi kirjoituskurssin kautta. Oman elämäntarinan kirjoittamiseen opastavia kursseja järjestetään eri paikkakunnilla, mahdollisesti hakukoneen avulla voisit löytää oman kotipaikkasi läheltä sinulle sopivan kurssin? Terveisin Saara/BoD

    • Aloin et
      Etsimään tietoa elämänkertakurssien järjesjistä. Tuli vastaan sinun kommenttisi?¹? Joko plet päässyr työhön käsiksi? Onko löytynyt kirjoittaja?

      Minä osaan kirjoittaa, mutten hallitse elämäkerran rakennetta.

  • Itse en osaa kirjoittaa sujuvasti, mutta suuni kyllä toimii ja puheentunnistus ohjelmat eivät pysy perässä. Haluaisin elämänkertani paperille mutta mistä voisin alkaa etsiä ihmistä joka sen laittaisi paperille

    • Hei Minna, todella hienoa, että haluat tallettaa elämäntarinasi kansien väliin. BoD:lla ei suoraan ole palvelua elämäkerran kirjoittamisesta, emmekä pysty suoralta kädeltä suosittelemaan mitään palvelua. Niitä kyllä varmasti löytyy ja kannattaa ehkä aloittaa etsintä hakukoneiden avulla. Toivon sinulle onnea matkaan! Terveisin Saara/BoD

  • Hei!
    Omaelämäkertani on miltei valmis ja tarkoitus olisi julkaista se suurelle yleisölle, en vain oikein tiedä mistä aloittaa?
    Kirjani on koneella, miten etenen seuraavaksi, mistä saisin oikolukijan? Miten saan kustantajan kirjalleni ja maksaako se paljon?

    • Hei Laura, kiitos kommentistasi. BoD:n kautta jokainen voi julkaista oman kirjansa ja välitämme sen myös kirjakauppojen ja kirjastojen saataville, jolloin kirjasi on kiinnostuneiden lukijoiden saatavilla. BoD tarjoa myös oikoluku eli korjauslukupalvelua, autamme sinua myös mielellämme kirjasi taitossa ja kannen suunnittelussa. Teemme näistä palveluista aina henkilökohtaisen tarjouksen. Lähetä mielellään sähköpostia asiakasneuvontaamme info@bod.fi, kollegani neuvovat sinua mielellään kirjaprojektisi puitteissa ja tekevät sinulle halutessasi henkilökohtaisen tarjouksen kirjasi toteutuksesta. Terveisin Saara/BoD

  • Kirjoitan kirjaa omasta elämästäni kokemusten pohjalta ihan yleiseen julkaisuun ja ajattelin että kirjoitan aliaksena. Olen vaihtanut kaikkien henkilöiden nimet, koska kaikki ikävätkin asiat mistä kirjoitan on joskus tapahtunut. Osa henkilöistä on kuollut ja osa elossa. Voinko kirjoittaa kirjaa ilman että tarvitsee miettiä yksityisyyttä?

    • Vastaan viiveellä. Nimien vaihtaminen ja nimimerkillä kirjoittaminen tekevät kirjoittamisesta melko turvallista, eikä ole syytä pelätä, että syyllistyy rikokseen (kunnianloukkaus, yksityisyyteen kuuluvan tiedon paljastaminen).

  • Asia: Elämäkerta
    Olen kirjoittanut omasta elämästä LibreOfficea apuna käyttäen tarinani ja nyt tarvitsisin apua. Oikolukuun johon oletan kuuluvani kirjoitusmerkit, kappalejaot, rivien välit ja reunamarginaalit? toisin sanoen haluan muistelmani tekstin painokuntoon. Minulla on tekstissäni: 78 810 sanaa 565 498 merkkiä. Rivien väliä harventamalla, ja reunamarginaaleja, sekä ylä-ja alamarginaaleja supistamalla uskoisin siitä muodostuvan pienen kirjan?
    Ystävällisin terveisin!
    Hilkka Syvälammi Oulu 27.05.2022
    Kenttätie 22 A 7
    90130 OULU

Vastaa

*Pakolliset kentät