Kesälukemista!

Kesälomalla on aikaa lukea ja harrastaa. BoD:n valikoimasta löytyy kesälukemista joka lähtöön: sekä kalliolla lekotteluun että kesäisiin projekteihin.

Monen lomalaisen kuvitelma kesäisistä päivistä on rauhallinen suosikkipaikka, jossa voi keskittyä hyvän kirjan lukemiseen ilman kiireitä. Toisille loma taas tarkoittaa kesäisiin harrastuksiin paneutumista ja esimerkiksi mökillä puuhastelua. BoD:n kirjakaupan valikoima on monipuolinen ja sieltä jokainen kesälomalainen löytää sopivaa kesälukemista: jännittäviä dekkareita, kevyitä romaaneja sekä opaskirjoja mm. ruoanlaittoon, veneilyyn tai vaikkapa saippuan valmistukseen. Uudessa kirjakaupassamme on entistä helpompi löytää lukemista, sillä olemme parantaneet hakutoimintoja ja kirjojen luokittelu eri tuoteluokkiin helpottaa lukemisen löytämistä itseä kiinnostavasta aihepiiristä. Tutki kirjakauppaamme, löydä omat suosikkisi ja tilaa kesälukemista itsellesi joko painettuna kirjana tai kätevästi mukaan otettavana e-kirjana! Alla esittelemme muutamia kesäsuosikkeja valikoimastamme.

Mavromichalis & Taipalus: Eräänä päivänä Pitkolassa

Neiti Nutturan korvapuustit, Mustikkakauramo ja Voltairen hedelmäinen kesäjuoma – kuulostaako herkulliselta? Eräänä päivänä Pitkolassa sisältää hullunhauskan tarinan Pitkolan kylästä ja sen ainutlaatuisista asukkaista ja yhdistelee tarinat herkullisiin resepteihin. Omaperäiset kyläläiset joutuvat ajoittain erittäin kummallisiin tilanteisiin, joista selviytyäkseen tarvitaan nokkelia lapsia ottamaan ohjat. Luvun lopuista löytyvät reseptit liittyvät tarinan hahmoihin ja ovat helppoja valmistaa, joten perheen pienimmätkin voivat tarttua kauhaan ja vispilään kesälomallaan.

Osta kirja

Katri Sisko: 30 ennen 30

Suomalaista chick lit -kirjallisuutta laiturinnokassa jääteetä siemaillen, siinä vasta monen kesälomalaisen unelma. Katri Siskon hauska teos kertoo Elinasta, joka 29. syntymäpäivänään huomaa elämän menneen toiseen suuntaan, kuin oli suunnitellut. Niin paljon on vielä kokematta! Näin Elina päättää tehdä listan asioista, jotka hän haluaa toteuttaa ennen kuin täyttää 30 – esimerkiksi juosta maratonin ja muuttaa Karibialle. Suunnitelma sotkevat kuitenkin yksi jos toinenkin yllättävä tilanne. 30 ennen 30 on hulvaton tarina kolmenkympin kriisistä ja sinkkunaisen elämästä pikkukaupungissa.

Osta nyt

Saara Kuha: Saippuakirja

Saippuakirja on nimensä mukaisesti kirja saippuasta ja se sopii mitä parhaiten kesäpuuhastelijalle. Kirjassa neuvotaan, miten saippuaa voi tehdä itse sekä kylmä- että kuumamenetelmällä, kuinka valmistaa neste- ja tuhkalipeäsaippuaa ja palashampoota. Saippuakirja sopii sekä vasta-alkajalle oppaaksi että kokeneemmalle valmistajalle lisätietojen ja inspiraation lähteeksi, niin omaan käyttöön kuin esimerkiksi tuliaislahjana mökkivierailulla.

Osta nyt

Riitta Ojamaa: Daavidin morsian

Daavidin morsian kertoo tarinan ihmisen näkymättömyydestä, ulkopuolisuudesta ja nähdyksi tulemisen kaipuusta. Tarjoilijana työskentelevä Sirpa saa kesään sijoittuvan kertomuksen aikana itsetutkiskeluun uusia, kiehtovia tuttavuuksia, houkutuksia ja pettymyksiä. Daavidin morsian käsittelee lempeästi pinnallisuutta, jolla henkistä maailmaa toisinaan lähestytään. Arkipäiväiseen elämään etsitään ratkaisuja uudelleensyntymän, numerologian ja feng shuin avulla.

Osta nyt

Anna Amnell: Vakoilijoita pikkukaupungissa

Ei kesää ilman kunnon dekkaria! Talvisodan jälkeiseen aikaan sijoittuva rikosromaani Vakoilijoita pikkukupungissa kertoo tyttökoulun naisrehtorin raa´asta murhasta ja poliisityön haasteellisuudesta, kun poliisilaitos tuhoutui sodan pommituksessa, auto on korjattavana ja uusi poliisipäällikkö on saapumassa Helsingistä. Kaikille on pian ilmiselvää, että vt. poliisipäälliköksi lähetetty nuori lainopin kandidaatti Mihail (Misha) Pasternak on rakastunut kauniiseen Maila Winteriin, jota epäillään rikkaan sukulaisensa murhasta.

Osta nyt

Ilkka Huovio: Keisarin kesäjuna 1876

Historian ystäville suosittelemme Ilkka Huovion Keisarin kesäjuna 1876 -teosta, jonka lähes 600 sivua kertovat keisari Aleksanteri II:n junamatkasta Pietarista Helsinkiin. Matkan tarkoitus on tutustua Helsingissä suurruhtinaskunnan ensimmäiseen taideteollisuusnäyttelyyn ja seurueeseen kuului keisarin perheenjäsenien lisäksi monia merkittäviä henkilöitä, kuten esimerkiksi Venäjän opetusministeri Dimitri Tolstoi, kansanrunouden kerääjä Daniel Europaeus sekä kenraalikuvernööri Nikolai Adlerberg. Junamatka antoi Suomen kulttuuri- ja taide-elämän kehittämiselle suunnan, joka tuli vahvistumaan seuraavina vuosikymmeninä.

Osta nyt

Kauko Kuha: Ahven-, Muikku- ja Silakkaruokareseptejä

Suomalaisen kesäkeittiön vakiovarustukseen kuuluu itsepyydetty kala. Kauko Kuha on (jopa nimeään myöten) kalastuksen ja kalaruokien ammattilainen ja on kerännyt kirjaansa Ahven-, Muikku- ja Silakkaruokareseptejä 31 yksityiskohtaista reseptiä, joiden valmistuminen onnistuu jokaiselta. Kauko on julkaissut useita kalastukseen ja marjastukseen liittyviä kirjoja, joista on paljon iloa ympäri vuoden.

Osta nyt

Jussi Huhtala: Paarmamies

Normaalisti paarmat ovat kesällä ainoastaan riesa, mutta tämä lasten ja nuorten seikkailukirja on kaikkea muuta! Paarmamies kertoo mökillä paarman puremaksi tulleesta Pekasta, joka saa pureman seurauksena supervoimia. Radioaktiivisen paarman purema antaa hänelle yliluonnolliset voimat, joista onkin hyötyä mökin lähistölle kätketyn aarteen etsinnässä. Mutta miten tarinaan liittyvät edellisenä talvena kuollut isoisä ja geokätköjä etsivä Maarit?

Osta nyt

Mika Närhi: Näin liikut vesillä

Tuhansien järvien maassa on paljon mahdollisuuksia veneilyyn. Olipa käytössäsi moottori-, purje- tai soutuvene, on huolellinen veneretken suunnittelu kaiken a ja o. Näin liikut vesillä on veneilykouluttaja Mika Närhen turvalliseen veneilyyn ohjaava opas yhdistää uudella tavalla selkeät esimerkit aidosta veneretkestä, siihen liittyvän todellisen merikartta-aineiston ja käytännön harjoitukset. Oppaassa on myös käyty läpi oikean veneretken turvalliseen toteuttamiseen liittyvät eri osa-alueet aina käytössä olevan aluksen ominaisuuksista tuulen ja muiden sääolojen vaikutukseen kulkemiseen ja rantautumiseen.

Osta nyt

Katrina Berg: Tarinoita rakkaudesta

Kauniisiin kansiin on koottu lämminhenkisiä tarinoita, jotka punovat yhteen yllätyksellisen, hauskan ja koskettavan kokonaisuuden. Tapahtumat ja käänteet ovat elämänmakuisia, arkisiakin, mutta samalla täynnä satumaista taikaa.  Millaista olisi saada rakastaa, millaista olisi antaa ja täyttyä rakkaudesta kokonaan? Mitä kaikkea tapahtuukaan, kun taiteilijan elämään ilmestyy muusa? Kirjan sisältö hellii lukijaa yhtä lailla kuin aurinko ja kuuluu jokaiseen kesäkirjahyllyyn.

Osta nyt

Vastaa

*Pakolliset kentät