Mitä on nykyajan runous? Sen ymmärtämiseksi on tarkasteltava monia muotoja, joita runous on saanut historian saatossa. Runoilijat ovat luoneet sääntöjä ja sitten horjuttaneet, rikkoneet ja kumonneet ne.

Mikä olisikaan parempaa kuin runouden eri muotojen tunteminen? Tässä artikkelissa käsittelemme runouden eri muotoja ja suuntauksia vuosisatojen varrelta sekä sitä, mitä tarkoitetaan klassisella, modernilla ja nykyajan runoudella.

Klassinen runous

Alun perin runous tunnistettiin kolmen ominaispiirteen perusteella:

• säkeen käyttö
• subjektiivisuuden suuri rooli
• fiktion puuttuminen

Sekä neljä pääasiallista ”alalajia”: lyyrinen, eeppinen, satiirinen ja didaktinen runous.

Lyyrinen runous

Lyyrinen runous on tunteiden, subjektiivisuuden ja henkilökohtaisten emootioiden (nostalgia, yksinäisyys, melankolia…) runoutta. Käsitellyt teemat ovat universaaleja: rakkaus, aika, kuolema, luonto, kauneus. Ensimmäistä persoonaa (“minä”) käytetään usein.

Esimerkkejä: J.L. Runebergin ja Eino Leinon runot.

Eeppinen runous

Eeppinen runous kertoo sankarillisista urotöistä: taisteluista, matkoista ja etsinnöistä. Se liittyy usein mytologiaan, tuo esiin jumalia ja sankareita ja käsittelee teemoja kuten rohkeus, kohtalo ja kamppailu. Sävy on juhlallinen ja paatoksellinen.

Esimerkkejä: Homeroksen Ilias ja Odyssea .

Satiirinen runous

Satiirinen runous paljastaa ja arvostelee inhimillisiä paheita, vallan väärinkäyttöä tai yhteiskunnan naurettavuuksia. Sävy on ironinen, pilkallinen tai poleeminen. Säkeet ovat usein lyhyitä ja teräviä.

Esimerkki: Pirkko Saision ja Aulikki Oksasen runoja.

Didaktinen runous

Didaktisen runouden tavoitteena on opettaa tai välittää tietoa säilyttäen samalla runokielen kauneus. Se käsittelee filosofisia, moraalisia tai tieteellisiä aiheita. Siinä yhdistyvät vakavuus (harkitseva, selkeä ja argumentoiva sävy) ja tyylillinen kauneus, säemuodossa.

Esimerkkejä: Lasten runot ja lorut & Kalevala.

Kiinteämuotoiset runot

Kiinteämuotoisista runoista puhutaan silloin, kun ne noudattavat ennalta määrättyä kaavaa ja sääntöjä.

Sonetti

Sonetti syntyi Italiassa 1200-luvulla ja vakiintui Ranskassa Pléiade-ryhmän ja Pierre de Ronsardin myötä. Se koostuu 14 säkeestä, yleensä aleksandriineista, jotka jakautuvat kahteen nelisäkeeseen ja kahteen kolmisäkeeseen. Tämä tiukka rakenne antaa runolle rytmiä ja tiettyä musikaalisuutta.

Esimerkkejä: Charles Baudelairen Pahan kukat sisältää lukuisia sonetteja.

Pantum

Vähemmän tunnettu pantum koostuu nelisäkeistä ristiriimein, ja yksi säe toistuu jokaisessa säkeistössä.

Esimerkkejä: Baudelairen Pahan kukkien runo ”Harmonie du soir”.

Haiku

Japanilaisesta perinteestä lähtöisin oleva haiku tiivistää tunteen kolmeen riviin ja 17 tavuun: 5 tavua ensimmäisellä rivillä, 7 toisella ja 5 viimeisellä. Se menee suoraan olennaiseen ja pyrkii ilmaisemaan hetken kauneuden. Siksi se käsittelee usein luontoa ja vuodenaikojen vaihtelua.

Esimerkkejä: Leena Yliportimon kirja Haikuja ja hetken kaikuja ja Mikko Vuolteen kirja Arktinen Haiku.

Moderni runous

Moderni runous irtautuu klassisesta runoudesta 1800-luvun lopulla. Sääntöjä ravistellaan ja rikotaan. Säe keksitään uudelleen – joskus siitä luovutaan kokonaan.

Esimerkkejä: Paperi T (Henri Pulkkinen) Post-alfa ja Halo Sherko Bekäs Kunhan isäni olisi nähnyt nämä runot.

Proosarunous

Proosarunoa luonnehtii säkeiden puuttuminen. Mutta mistä sitten tunnistaa, että kyse on runoudesta? Yleensä kyse on lyhyestä tekstistä, jolla on runollinen tyyli: erityisesti kuvakielen (metaforat, vertaukset…) ja muiden kielikuvien käytön kautta, mutta myös aiheiden ja tekstin musikaalisuuden ansiosta.

Esimerkkejä: Aino Kallaksen ja Rosa Liksomin runot.

Surrealistinen runous

Surrealismi on taiteellinen ja kirjallinen liike, joka ajoittuu karkeasti vuosien 1920–1960 välille ja syntyi André Bretonin ympärille. Sen tavoitteena on ylittää todellisuus ja vapauttaa mieli ja kieli kaikista loogisista tai moraalisista rajoitteista. Siksi se käsittelee teemoja kuten alitajunta, uni, halu ja hulluus.

Esimerkkejä: André Bretonin Surrealismin manifiesti ja Kari Aronpuron Aperitiff – avoin kaupunki.

Kalligraami

Guillaume Apollinairen keksimä ja tunnetuksi tekemä kalligraami on teos, jossa teksti muodostaa kuvan.

Nykyajan runous

Nykyajan runoudeksi kutsutaan vuodesta 1945 lähtien julkaistua runoutta, joka eroaa klassisesta ja modernista runoudesta siten, että se kiinnittyy vahvasti omaan aikaansa – teemoiltaan tai muodoltaan. Se on usein myös riimitöntä.

Esimerkkejä: Miki Liukkonen Elisabet ja Vilja-Tuulia Huotarinen Omantunnon asioita.

Sitoutunut runous

Se käsittelee sekä intiimejä että yhteiskunnallisia teemoja: mielenterveys, feminismi, rasismi, LGBT-kamppailu… Sen tavoitteena on vapauttaa puhetta ja sivistää, mutta se liittyy usein myös terapeuttiseen kirjoittamiseen: kirjoitetaan parantuakseen ja päästäkseen eteenpäin.

Esimerkkejä: Richard Siken Crush ja Jasmine Mans Black girl, call home.

Instarunous

Kyse on usein hyvin lyhyistä runoista, joita joskus täydentävät kuvitukset ja jotka julkaistaan sosiaalisessa mediassa, erityisesti Instagramissa. Tällöin puhutaan ”instarunoudesta”.

Esimerkkejä: Anu Hartikainen #tuulensuojiassa ja Kristian Helanen #kristianhelanen.

Kertova runous

Kyse ei varsinaisesti ole uudesta muodosta. Eeppinen runous kuului siihen jo aiemmin, sillä se kertoi tarinan. Perinteisesti kyse oli säkeissä kerrotusta kertomuksesta, fiktiosta tai faabelista. Nykyään asia on hienovaraisempi. Kertova runous yhdistää nykyisin runollisen äänen ja kerronnan. Usein, kuten päiväkirjassa, runoilija kertoo (säkeissä) muistoja, anekdootin tai elämänhetken. Tapahtumia ei vain mainita, vaan ne välitetään runollisessa muodossa. Mukana on yksi tai useampi henkilö, jotain tapahtuu, tarinalla on alku ja loppu – hieman novellin tapaan.

Esimerkkejä: Elias Lönnrotin Kalevala ja Kanteletar sekä Pentti Holappa Maan päällä – taivaan alla.

Nykyajan runouden hybridimuodot, useiden lajien rajapinnoilla

Blackout-runous

Blackout-runous, jota ranskaksi kutsutaan myös nimellä poésie caviardée tai yksinkertaisesti caviardage, perustuu uuden tekstin luomiseen mustaamalla sanoja painetulta sivulta. Tämä dadaistisen kollaasin perillinen käytäntö keksii lukemisen ja luomisen uudelleen olemassa olevista lähteistä käsin. Se yhdistää runouden ja kuvataiteen.

Esitetty runous

Slam on taidemuoto, joka sijoittuu esittävien taiteiden ja runouden väliin. Se syntyi 1980-luvulla Chicagossa Marc Smithin aloitteesta ja saapui Ranskaan 1990-luvulla esimerkiksi Grand Corps Maladen ja Abd al Malikin myötä. Slam tuo runouden takaisin julkisen puheen keskiöön. Rytmi ja riimi ovat tärkeitä, jotta tekstit voidaan esittää vaikuttavasti kuulijoille. Slamia voi säestää hillitty taustamusiikki, mutta kirjoitus ja lausunta ovat musiikkia tärkeämpiä ja lähestyvät selvästi runoutta.

Samassa hengessä spoken word sijoittuu runouden ja laulun välimaastoon. Teksti, useimmiten ilman riimejä, esitetään musiikin taustalla, ja jotkin kohdat voivat olla laulettuja. Musiikki, rytmi ja esiintyminen ovat yhtä tärkeitä kuin teksti, joka vapautuu runouden riimeistä ja säännöistä.

Säeromaani

Onko se enemmän romaania vai runoutta? Kukaan ei osaa sanoa: nykyään kirjallisten lajien rajat ovat huokoisempia kuin koskaan. Joka tapauksessa viime vuosina on nähtävissä vapaamittaisen säeromaanin vahva paluu, yhä useammin erityisesti nuorten ja Young Adult -kirjallisuuden hyllyillä. Runous, tunteiden ja emootioiden kieli, soveltuu erinomaisesti ilmaisemaan tämän ikäryhmän lukijoiden kokemuksia.

Klassisen runouden kurinalaisuudesta nykyajan runouden vapauteen runous säilyy keksimisen ja tunteen tilana. Eilisen ja tämän päivän runoilijoita yhdistää sama kunnianhimo: leikkiä sanoilla välittääkseen tunteita, vangitakseen kauneuden ja muuttaakseen kielen aistilliseksi kokemukseksi. Olipa runous painettua, verkossa julkaistua tai lausuttua, se pysyy taiteena, joka uudistuu lakkaamatta ja heijastaa aikaamme.

Tunnetko muita runouden muotoja tai suuntauksia, joita tässä artikkelissa ei käsitelty? Lisää ne rohkeasti kommentteihin.

Novellin tunnusmerkit

Tärkein piirre löytyy jo nimestä: novelli on lyhyt. Toisin kuin laveissa kertomuksissa tai pitkissä romaaneissa, käytössä on vain rajallinen määrä merkkejä, joiden puitteissa tulee esitellä henkilöt, rakentaa tarina, ratkaista konflikti ja päättää tarina. Jotta tämä onnistuisi, novelli on useita piirteitä, jotka tekevät siitä vakuuttavan tekstin:

• Ytimekkäät ilmaukset: Ylimääräiselle ei ole sijaa. Keskity olennaiseen.
• Vähän hahmoja: Mukana on vain muutama hahmo (joskus vain yksi päähenkilö), joiden kokemukset ja tunteet ovat keskiössä. Usein hahmoja ei kuvata laajasti, vaan he tulevat eläviksi muutaman vahvan piirteen kautta.
• Keskeinen teema: Lyhyttarina keskittyy yleensä yhteen aiheeseen, tiettyyn hetkeen päähenkilön elämässä tai yhteen ratkaisevaan valintaan.
• Avoin alku: Usein tarina alkaa keskeltä tapahtumia ja tempaa lukijan heti sisään (lisää hyvästä alusta myöhemmin). Tämä luo jännitettä ja välttää turhat alkuselitykset.
• Kielen tiivistäminen: Jokainen sana merkitsee. Turhat kuvailut ja pitkät dialogit puuttuvat. Kieli on tiivistä, tarkkaa ja täynnä vahvoja kuvia.
• Selkeä kerrontatyyli: Suorat ja selkeät ilmaukset monimutkaisten tekniikoiden sijaan – näin tarina välittyy ilman, että lukija hämmentyy.
• Sisäisen maailman vaikutelma: Koska usein keskiössä on yksi henkilö, tarina kuvaa usein hänen ajatuksiaan ja tunteitaan. Näin lukijalle syntyy emotionaalinen yhteys tiiviydestä huolimatta.

Novellin kirjoittaminen:miten tehdä hyvä aloitus?

Kuten alussa, myös lopussa on useita suosittuja vaihtoehtoja. Usein tarkoitus on jättää lukija joko yllättyneeksi tai tyytyväiseksi (kun konflikti on ratkaistu). Tässä kolme päävaihtoehtoa:

Avoin loppu: Hyvä valinta, jos haluat herättää ajatuksia ja antaa lukijan päätellä itse. Tarina päättyy avoimeen kysymykseen tai ratkaisemattomaan tilanteeseen.

Ratkaisu lopussa: Päätös, jossa tarinan konflikti ratkeaa. Hahmo oivaltaa jotain tärkeää, kohtaa jonkun, tai pääsee sinuiksi tilanteensa kanssa. Lukijalle jää tyytyväinen tunne.

Yllättävä loppu: Loppukäänne tai puhdas yllätys. Lukija saa tietää jotain odottamatonta ja jää hämmästyneeksi.

Valitse loppu, joka sopii tarinaasi. Kaikki lopputyypit eivät toimi kaikkialla.

Mistä löytää aihe novelliin?

Ennen alun ja lopun pohtimista tarvitset aiheen. Mistä sen löydät? Samat säännöt pätevät kuin kirjan idean löytämisessä: inspiraatiota on kaikkialla.

Koska novelissa päähenkilö on usein keskiössä, voit aloittaa hänestä:
Kenestä haluat kirjoittaa? Mikä tekee hänestä kiinnostavan? Millaisen konfliktin hän käy läpi?

Myös arjen havainnot toimivat:
Istu puistoon tai kahvilaan ja tarkkaile ihmisiä. Mitä näet ja kuulet? Mitä heidän tunteensa ja ajatuksensa voisivat olla? Näetkö tarinan siemenen?

Tunnetilat ovat myös hyviä lähtökohtia:
Haluatko kirjoittaa toivosta, ristiriidasta, kaipuusta? Mieti hahmo ja juoni tunteen ympärille.

Myös omat kokemuksesi ovat aarrearkku:
Mikä on koskettanut sinua? Tai mitä olisi tapahtunut, jos jokin elämäsi hetki olisi mennyt toisin?

Kysy: Mitä jos…?
Mitä jos kertoisi koko päivän totuuden?
Mitä jos vain astuisi seuraavaan lentokoneeseen?
Mitä jos joku odottamaton seisoo ovella, kun avaat sen?

Kirjoita ylös mieleen nousevat ideat – palaat niihin myöhemmin.

5 harjoitusta: näin kirjoitat hyvän novellin

Mikä on paras tapa oppia? Kirjoita yhä uudelleen. Novellin kirjoittaminen on käsityötä. Mitä enemmän harjoittelet, sitä paremmaksi tulet. Näytä tarinasi testilukijoille ja ota palaute vastaan – niin kehityt varmasti.

Tässä viisi harjoitusta, joiden avulla kehityt kirjoittajana:

1. Kirjoita lisähaasteilla:
Aseta ennen kirjoittamista rajoitus. Kirjoita esimerkiksi vain 200 sanaa, sijoita tarina yhteen paikkaan, jätä dialogi pois tai kerro tarina vain kuvauksilla.

2. Kirjoita tarina valokuvasta:
Valitse sattumanvarainen kuva – vanha valokuva, postikortti tai kuva verkosta – ja kirjoita tarina sen herättämistä ajatuksista.

3. Kirjoita hahmolomakkeita:
Jos kokonainen tarina ei innosta, tee hahmosketsauksia: kuvaa perusteellisesti hahmon tausta, tunteet, haasteet, ominaisuudet ja lempipuuha.

4. Kirjoita eri näkökulmista:
Vaihtelemalla näkökulmaa opit uusia tapoja kertoa. Kokeile minä-muotoa tai kertojaa. Extra: kirjoita tarina elottoman esineen näkökulmasta (muki, sohvan peitto…).

5. Tiivistä oma tekstisi:
Ota aiemmin kirjoittamasi tarina ja lyhennä sitä 20 %. Vaikeaa mutta hyödyllistä. Poista ensin rakkaimmalta tuntuvat kohdat ja katso, paraniko tarina.

Yleisiä virheitä novellissa

Kirjoittaessa tulee virheitä – se kuuluu kehitykseen. Mutta nämä yleiset virheet voit välttää:

• Liian paljon tietoa: novelli elää olennaisista yksityiskohdista.
• Epäselvä näkökulma: jos lukija ei tiedä kuka kertoo tai näkökulma vaihtuu jatkuvasti, lukukokemus kärsii.
• Sekava juoni: tiedä itse, mistä tarinasi kertoo ja mikä on pieni juoni.
• Liikaa hahmoja: tämä lisää turhaa monimutkaisuutta. Jos sinulla on paljon hyviä hahmoja, säästä osa seuraaviin tarinoihin.

Miten julkaista novelleja?

Oma sivusto: Julkaise tarinasi omalla verkkosivulla. Saat täydellisen kontrollin, mutta myös vastuun lukijoiden hankkimisesta.

Kirjallisuusalustat: Voit julkaista tarinoita eri alustoilla ja saada palautetta. Näin voit rakentaa omaa yhteisöäsi.

Kirjoituskilpailut: Monet kilpailut keskittyvät novelleihin. Etsi omaan tyyliisi sopiva kilpailu ja osallistu – saat mahdollisesti suuren yleisön ja ehkä palkinnonkin.

Antologiat: Kokoelmia, joihin eri kirjoittajat tuottavat novelleja tietystä teemasta tai genrestä. Sosiaalisen median kautta voit löytää kirjoittajia ja tehdä yhteisen antologian.

Oma novelli kirjaksi: Jos sinulla on tarpeeksi tarinoita, BoD:n avulla voit koota niistä kirjan ja julkaista sen helposti.

Yhteenveto

Valitsitpa minkä julkaisuväylän tahansa, uskomme, että näillä vinkeillä ja harjoituksilla olet hyvää vauhtia matkalla novellien ammattilaiseksi – ja toivotamme sinulle paljon iloa kaikkien niiden tarinoiden parissa, joita vielä kerrot.

Pseudonyymi on useimmiten keksitty nimi, jonka tarkoituksena on peittää kirjailijan todellinen henkilöllisyys.
Jotkut kirjailijat elävät koko elämänsä pseudonyymin takana, toiset käyttävät sitä vain tietyissä teoksissa tai erityisen elämänvaiheen aikana. Jotkut eivät rajoitu yhteen pseudonyymiin, vaan luovat useita identiteettejä tarpeen mukaan.
Pseudonyymin takana ei kuitenkaan aina ole vain yksi kirjailija – joskus se voi olla useamman tekijän yhteinen nimi, jos he haluavat ”peittää” yhteiskirjoittamisen.

Miksi kirjailijat käyttävät pseudonyymejä?

Syyt pseudonyymin käyttöön vaihtelevat.
Jotkut kirjailijat esiintyvät julkisesti, vaikka heillä on pseudonyymi. Useimmat kuitenkin luovat alter egon suojellakseen todellista identiteettiään, eivätkä paljasta sitä edes markkinointitoimissa.
Syynä voi olla arkaluonteiset aiheet, joihin he eivät halua henkilökohtaisesti yhdistyä, kuten poliittinen kanta.
Toiset haluavat välttää sen, että he tai heidän perheensä joutuvat ”juoruilun” kohteeksi.
On myös kirjailijoita, jotka kirjoittavat päätyökseen ja haluavat erottaa yksityiselämän ja työn.

Mitä tulee huomioida pseudonyymiä valittaessa?

Pseudonyymit voivat olla Suomen nimilainsäädännön mukaan oikeudellisesti suojattuja.
Jos valittu nimi ei ole jo rekisteröity, kirjailija voi suojata sen estääkseen muiden myöhemmän käytön.
Kirjailijan tulee myös varoa käyttämästä toisen kirjailijan pseudonyymiä.

7 asiantuntijavinkkiä pseudonyymin valintaan:

Olet päättänyt ryhtyä anonyymiksi kirjailijaksi? Nyt on aika olla luova!
Näillä vinkeillä onnistut:

1. Inspiraatio – Tutustu muiden kirjailijoiden pseudonyymeihin. Selaa kirjahyllyä tai verkkokirjakauppoja ja kerää ideoita.
2. Genre – Joissakin genreissä voi olla hankalaa julkaista omalla nimellä – tai omalla sukupuolella – esim. romanttisten romaanien mieskirjailijana. On edelleen genrejä, joita hallitsee tietty sukupuoli. Siksi voi olla helpompaa julkaista nimellä, joka viittaa vastakkaiseen sukupuoleen.
3. Nostalgia – Hyödynnä sukuun liittyviä nimiä, esim. sukunimiä, jotka ovat jääneet pois avioliiton myötä.
4. Lempinimet – Onko sinulla lempinimi? Se voi olla täydellinen pseudonyymi tai inspiraation lähde!
5. Eksoottisuus – Eksoottiset nimet voivat olla kiehtovia, mutta hankalia ääntää. Valitse mieluummin nimi, joka on tuttu omassa kielessäsi.
6. Helppo muistaa – Jos suunnittelet useita julkaisuja, valitse nimi, joka on helppo lausua ja jää mieleen.
7. Yksinkertainen mutta tehokas – Jos mikään ei tunnu sopivalta, kokeile sekoittaa oman nimesi kirjaimia ja luoda täysin uusi mutta henkilökohtainen nimi.

Oletko valmis löytämään kirjailijanimen?

Pseudonyymin valitseminen on sekä luovuutta että strategiaa – mutta tärkeintä on, että nimi tuntuu sinusta oikealta. Käytä vinkkejä inspiraationa ja kokeile erilaisia vaihtoehtoja, kunnes löydät nimen, joka sopii juuri sinun kirjailijuuteesi.

Genrejen joustavuus: Miksi alagenret ovat tärkeitä kirjallisuudessa

Genrejen rajat ovat usein liukuvia. Jotkut kirjailijat eivät halua tulla lokeroiduiksi, kun taas toiset sijoittavat teoksensa tietoisesti tiettyyn luokkaan- tai jopa alagenreen. Suuri etu: tarkka genremäärittely auttaa kirjailijoita kohdentamaan teoksensa oikealle yleisölle ja lukijoita löytämään haluamansa kirjat helposti.

Hyvä esimerkki tästä ovat romaanit. On itsestään selvää, että rakkaus-, seikkailu- ja omaelämäkerralliset romaanit eroavat toisistaan sisällöllisesti. Samoin ero historiallisten ja eroottisten romaanien välillä on selkeä. Mielenkiintoista on kuitenkin tarkastella rakkaus- ja naiskirjallisuuden kehitystä viimeisen kymmenen vuoden aikana. Chick-Lit, Contemporary Romance, Historical Romance ja New Adult – uusia alagenrejä on syntynyt tai määritelty entistä tarkemmin.

Alagenret rakkausromaaneissa: Chick-Litistä Dark Romanceen

• Chick-Lit
  Humoristisia tarinoita nuorista, usein sinkuista ja työssäkäyvistä naisista, jotka etsivät rakkautta. Kevyttä ja viihdyttävää, painotus romanttisissa ja henkilökohtaisissa haasteissa.

• Contemporary Romance
  Nykymaailmaan sijoittuvia realistisia rakkaustarinoita ja arjen haasteita. Ajankohtaiset teemat ja ihmissuhteet keskiössä.

• Historical Romance
  Menneisyyteen sijoittuvia rakkaustarinoita, yleensä ennen 1900-lukua. Korostaa aikakauden normeja, luokkajakoa ja kunniaa.

• Paranormal Romance
  Yliluonnollisia olentoja kuten vampyyreja, ihmissusia tai henkiä. Romantiikka yhdistyy mystisiin elementteihin. Läheinen Romantasy-genren kanssa.

• Erotic / Spicy Romance
  Keskittyy eroottisiin ja sensuelleihin kohtauksiin, mutta myös tunnesiteeseen. Seksuaalisuus kuvataan avoimesti ja eksplisiittisesti.

• Romantic Suspense
  Rakkaustarina yhdistettynä jännitykseen. Hahmot vaarallisissa tilanteissa, joissa romantiikka ja jännitys vahvistavat toisiaan.

• Dark Romance
  Synkkiä teemoja, moraalisesti ristiriitaisia hahmoja. Intensiivisiä, usein vaarallisia suhteita, joissa voi esiintyä manipulointia, väkivaltaa tai pakkomielteitä.

• LGBTQ+ Romance
  Keskiössä samaa sukupuolta olevat tai queer-suhteet. Teemoina identiteetti ja hyväksyntä.

• New Adult
  Kohderyhmänä nuoret aikuiset (n. 17–26 v.), jotka aloittavat itsenäisen elämän. Teemoina opiskelu, ura, itsensä löytäminen, juhlat, rakkaus ja seksuaalisuus.

• Young Adult
  Suunnattu nuorille (12–18 v.). Käsittelee kasvamisen haasteita, rakkaus voi olla osa tarinaa, mutta ei välttämättä pääteema.

Alagenret historiallisissa romaaneissa

• Historiallinen fiktio
  Sijoittuu todelliseen historialliseen aikaan, korostaa autenttisuutta ja kulttuuria.

• Historiallinen rikosromaani
  Yhdistää rikosjuonen ja historiallisen aikakauden.

• Alternate History
  Leikkii ajatuksella ”Entä jos?” ja luo vaihtoehtoisia aikajanoja.

• Biografinen historiallinen romaani
  Perustuu todellisen henkilön elämään, yhdistää faktaa ja fiktiota.

• Historiallinen rakkausromaani
  Kuten edellä kuvattu Historical Romance.

Yhteenveto: Alagenrejen jatkuva kasvu

Kirjallisuuden monipuolisuus tarjoaa lukijoille lukemattomia mahdollisuuksia uppoutua erilaisiin maailmoihin. Monet tarinat yhdistelevät useita genrejä, mikä synnyttää uusia, jännittäviä yhdistelmiä. Alagenret kehittyvät jatkuvasti vastauksena yhteiskunnallisiin trendeihin ja lukijoiden muuttuviin kiinnostuksen kohteisiin.

Ajatus omasta elämästä käsin kirjoittamisesta tuntui laiskalta ja tylsältä, itsekeskeiseltä ja jopa häpeälliseltä. Omaelämäkerrallisuutta ja autofiktiotahan on reippaasti kritisoitu oman navan kaiveluksi ja kirjoittajan itseterapian muodoksi, joka on puettu kaunokirjalliseen naamiaisasuun. Sitä paitsi kuka olisi kiinnostunut tavallisen Murtosen tavallisesta elämästä. Tuskin kukaan.

Mutta sitten tapahtui jotain hassua:

Tuo täysin kuvitteellinen hahmo lähti maailmalle ja rakastui, ihan kuten minä joskus. Se alkoi haaveilla perheestä ja omakotitalosta kotikaupungissaan, vaikka olin ajatellut, että se asuisi sinkkuna suurkaupungissa ja joisi vain espressoa menestyneiden ja kiiltokuvan kauniiden ystäviensä ympäröimänä. Ja kun se suri läheisensä kuolemaa, tajusin kirjoittavani sanoja, joita en tiennyt olevan – mutta joita olin kantanut mukanani jo vuosia. Teksti alkoi mennä tunteisiini. Se kaivautui ihoni alle ja huhuili palaamaan koneen ääreen. Kiinnostuin päähenkilöstäni aivan uudella tavalla.

Yhtäkkiä huomasin:

ei tämä ole pakoa todellisuudesta. Tämä on reitti siihen. Kirjoittaessani keksittyä, tulikin näkyväksi jotakin totta, paikka paikoin jopa itseä vavisuttavaa.

Omasta elämästä nousevat aiheet ja teemat, tapahtumat ja tunteet yllättävät kirjoittajan, varsinkin juuri sellaisen, joka pyrkii pakenemaan teksteissä itseään. Kun haluaa kirjoittaa ainoastaan peurasta ajovaloissa, ei välttämättä hoksaa olevansa niin peura kuin tie, niin auto kuin sen kuljettaja. Kirjoittajaminä on läsnä jokaisessa tekstissään, pyrki siihen tai ei. Oma kokemusmaailmamme ja sen myötä mielikuvituksemme asettavat tarinalle rajat. Emme voi tietää sellaista, jota emme tiedä, emmekä kuvitella sellaista, johon mielemme ei yllä.

Vaatii rohkeutta olla seisomatta itsensä edessä ja kirjoittaa suoraan ja kirkkaasti siitä, mikä tuntuu eniten. Siitä, mikä pelottaa, mikä on piilossa, mikä on totta. Se on kuitenkin reitti tekstin syvätasoon. Sinne, missä teksti alkaa hengittää ja olla aidosti kirjoittajansa näköinen.

Omaelämäkerrallisesta kirjoittamisesta puhutaan nykyään usein autofiktion käsitteen kautta – silloin todellinen ja keksitty punoutuvat tarinaksi, jonka kudoksesta on mahdoton erottaa, mikä on totta ja mikä fiktiota. Se ei tarkoita päiväkirjamaista selostusta siitä, mitä tapahtui vuonna -95 tai mitä kenellekin tuli sanottua. Kyse on jostain muusta. Siitä, että oma kokemus otetaan käyttöön ja valjastetaan osaksi fiktiota. Kirjoitetaan sellaista, mikä tuntuu – sellaista, mikä on totta, mutta fiktion suojista käsin. Fiktio suojaa kirjoittajaa. Spekulaatiot siitä, mikä on ”oikeasti totta”, voi huoletta jättää omaan arvoonsa.

Minulle omaelämäkerrallinen kirjoittaminen ei ole niinkään kaivautumista menneisyyteen vaan kurkottamista itseä kohti. Välillä siihen liittyy lämpö – muistoja ja ihmisiä, joita haluan suojella. Välillä siihen liittyy kipu – asioita, joita en ole koskaan sanonut ääneen, mutta jotka kirjoittaessa alkavat puhua omalla äänellään.

Joskus kirjoittaminen paljastaa, että jokin haava ei olekaan vielä arpeutunut. Ja joskus se näyttää, miten pitkälle on jo tullut.

En tarkoita, että joka tekstissä pitäisi avata sydämensä lukijalle. Ei lainkaan. Mutta kirjoittaessa oma kokemus antaa sävyjä, rytmiä ja rehellisyyttä, joita ei voi keksiä. Voi keksiä juonen, miljöön ja hahmot – mutta kun jokin niissä tuntuu aidolta ja nostaa tunteita pintaan, se tarkoittaa, että kirjoittaja on lähellä omaa totuuttaan. Tämä välittyy lukijalle. Se on tekstin pohjavire, jota pitkin lukija lukee joko tietoisesti tai tiedostamattaan. Aitous ja rehellisyys koskettaa, antaa samaistumispintaa ja saa sivut kääntymään. Ja se riittää. Se todellakin on tarpeeksi. Kaikkea ei tarvitse kertoa.

Lopulta ehkä juuri siksi kirjoitamme: emme vain kertoaksemme tarinan, vaan kohdataksemme itsemme – ja ehkä myös toisemme – uudelleen, vähän rehellisemmin.

Kirjoittanut

Helena Murtonen-Leppä

Helena Murtonen-Leppä on kirjoittamisen opettaja, kirjoittaja ja sanataiteilija – ihminen, joka on aina elänyt sanojen keskellä. Hän uskoo, että kirjoittaminen on paljon enemmän kuin oikeat sanat oikeassa järjestyksessä; se on ajattelun kirkastamista, tunteiden muotoilemista ja aiheuttamista sekä hyvin usein silkkaa iloista leikkiä. Hänen opetuksessaan tärkeintä on kannustava ilmapiiri, jossa kirjoittamisen ilo, luova kokeilu ja syvällinen pohdintakin saavat tilaa. Kaikki osaavat kirjoittaa ja jokaisella oma ainutlaatuinen äänensä ja tarinansa kerrottavana, näiden luokse pitää vain uskaltaa löytää. Kirjoittajana Helena tietää, miltä tuntuu, kun sanat karkaavat tai asettuvat juuri oikein. Hän rakastaa kielen mahdollisuuksia, kirkasta ilmaisua ja sitä hetkeä, kun sanat alkavat hengittää ja hehkua.

Sen kun istuu alas ja alkaa naputtaa. Tämä on yksi yleisimmistä kirjoittamiseen liittyvistä harha-ajatuksista. Kirjoittaja näyttää ulospäin seesteiseltä. Eteerinen katse kohdistuu kynään tai tietokoneen näyttöön. Kolmas, näkymätön silmä, tuijottaa suoraan mielen syvyyteen. Ei kuulu kuin hentoinen naputus tai kynän lennokas liike muistivihon sivulla. Ilme kertoo syventymisestä omaan ajatteluun. Hymynkare tai kulmakarvojen kohotus viestivät oivalluksesta sormien ottaessa spurttiaan näppäimistöllä. Kaukana mielikuvasta eivät ole perhoset, sateenkaaret ja tyynessä kesäillassa leikkivät sudenkorennot.

Sisäiset odotukset ovat helposti korkealla

Kun tekstiä syntyy, ei mene kauaa, kun se mielessä muuttuu sanataideteokseksi, kirjaksi, bestselleriksi, kirjakentän puhutuksi ilmiöksi. Puhumattakaan ulkopuolisten odotuksista. No, milloin julkaiset? Tuleeko sinusta kirjailija? Pakkohan sinusta on tulla, kun tuntikaupalla istut itseksesi.

Näennäinen helppous on ansa

Kaikki vähänkään kirjoittaneet tietävät, että tämä on romantisoitu kuva kirjoittajasta ja kirjoittamisesta. Ulospäin ei näy päänsisäinen myllerrys, kun ideat syntyvät, loistavat ja tuhoutuvat. Kuvasta ei välity kirjoittajan sisäinen meteli ja suoranainen kauhu oman tekstinsä äärellä. Kursori iskee ilkeämielisesti silmää. Valkoiselle pohjalle ei ole sittenkään ilmestynyt mitään. Tai ehkä on: moneen kertaa deletoituja yksittäisiä sanoja, epätoivoisia virkkeenalkuja, kokonaisia lauseita, mutta mikään ei riitä, mikään ei ole tarpeeksi hyvä. Ajatukset ovat ehtineet puuroutua matkalla luettavaksi lauseeksi.

Jos kirjoittamista verrataan soittamiseen tai maalaamiseen, joiden prosessin vaiheet mokineen päivineen ovat kuultavissa ja nähtävissä, kirjoittajan prosessi kääntyy sisään päin. Sitä on vaikea ymmärtää, varsinkaan ulkopuolisen.

Aina ei kulje

Aina ei jaksa, ei pysty, ei kykene. Voidaan puhua kirjoittamisen esteistä, kivistä valitulla tiellä. On nimittäin paljon helpompi sanoa kuin toteuttaa tuo kuuluisa sen kuin vain istuu ja naputtaa.

Kirjoittajan blokki tai valkoisen paperin kammo on yksi tyypillisimmistä kirjoittamisen esteistä. Kun mitään ei synny, kaikki tuntuu vaikealta ja koko kirjoittaminen turhalta. Itse ajattelen lopulta kysymyksen olevan aloittamisen ja rauhoittumisen vaikeudesta. Kenties omat ajatukset ja odotukset ovat paisuneet liian suuriksi.  Kuinka virke voisi tuntua miltään, jos aikomuksissa on saman tien romaanitrilogia?  Selityksiä ja sijaistekemistä löytyy. Tiskikoneen tyhjennys tai Instragramin kissavideot houkuttelevat liikaa. Isotädille täytyy soittaa ja sähkösopimus uusia. Kirjoittaja on tällöin selittäjä, ei kirjoittaja.

Täydellisyyteen pyrkiminen on hyvin käytetty selitys, sille ettei kirjoita

Olen monta kertaa kuullut, että kirjoittaja hyväksyy itseltään vain täydellistä tekstiä. Jos sitä ei synny, ei kannata jatkaa. Ajatus täydellisyydestä on armoton, sillä mitä täydellinen tarkoittaa ja kuka sen määrittelee. Täydellisyyteen pyrkijä on usein hillittömän hyvä suunnittelija. Hän suunnittelee juonta ja henkilöhahmoja, käyttää aikansa miljöön maalaamiseen ja veret seisauttavaan loppuratkaisuun. Kaikki tämä tapahtuu niin, että riviäkään ei tule kirjoitetuksi. Hän on silloin suunnittelija, ei kirjoittaja.

Täydellisyyden tavoittelu menee samaan kategoriaan kuin kirjoittamisprosessin ihannointi taiteellisena tekemisenä. Taitelija jumalten armosta kiertelee pöydästä pöytään puhumassa runoudesta ja sen mahdollisuuksista. Hän kertoo odottavansa oikeaa hetkeä ja odotellessaan puhuu itsestään novellistina, runoilijana tai käsikirjoittajana. Hän on silloin puhuja, ei kirjoittaja.

Luettavan ja kiinnostavan tekstin tuottaminen ei ole mikään taiteellisen nerouden laskeuma kirjoittajan ylle synkkänä ja myrskyisenä yönä, vaan se on kovan treenin tulosta. Eiväthän aariatkaan taivu sopraanolta pelkästään suuta aukomalla, miksi tekstikään soljuisi harjoittelematta. Mitä helpommin luettava ja mukaansatempaavampi teksti, sitä enemmän on takana työtä eli kirjoitettuja liuskoja.

Kirjoittaja itse on esteidensä herra

Kursori tottelee kyllä, kun sille antaa kyytiä. Liikkeelle pääsee ainoastaan kirjoittamalla, vaikka sitten kirjoittaisi vain tajunnanvirtaa tai luettelon siitä, mitä ikkunasta näkee. Yksinkertaista mutta toimivaa! Kun hetken istuu aloillaan, huomaa, että kirjoittaminen on vetänyt mukaansa. Tekstiä alkaa syntyä, kun sille antaa luvan ja mahdollisuuden. Kirjailija Niina Hakalahden kuuluisin sanoin ”liuska päivässä on 365 liuskaa vuodessa”. Ei se ole sen kummempaa.

Esteet on tehty ylitettäviksi. Kirjoittamisen kannalta on tehokasta miettiä, onko este todellinen vai pelkkä selitys. Kun saa kiinni juurisyystä, saattaa olla, että alkaa kirjoituttamaan. Harva haluaa olla selittäjä, mutta hyvin moni haluaa olla kirjailija.

Kirjoittanut

Helena Murtonen-Leppä

Helena Murtonen-Leppä on kirjoittamisen opettaja, kirjoittaja ja sanataiteilija – ihminen, joka on aina elänyt sanojen keskellä. Hän uskoo, että kirjoittaminen on paljon enemmän kuin oikeat sanat oikeassa järjestyksessä; se on ajattelun kirkastamista, tunteiden muotoilemista ja aiheuttamista sekä hyvin usein silkkaa iloista leikkiä. Hänen opetuksessaan tärkeintä on kannustava ilmapiiri, jossa kirjoittamisen ilo, luova kokeilu ja syvällinen pohdintakin saavat tilaa. Kaikki osaavat kirjoittaa ja jokaisella oma ainutlaatuinen äänensä ja tarinansa kerrottavana, näiden luokse pitää vain uskaltaa löytää. Kirjoittajana Helena tietää, miltä tuntuu, kun sanat karkaavat tai asettuvat juuri oikein. Hän rakastaa kielen mahdollisuuksia, kirkasta ilmaisua ja sitä hetkeä, kun sanat alkavat hengittää ja hehkua.

Kirjoittaminen on näkökulmakysymys

Se voi olla mitä vain teknismekaanisen suorittamisen ja massoja liikuttelevan voiman väliltä.

Kirjoittaminen on taitoa hallita niin kieli kuin mielikin

Se on kykyä jäsentää ajatusten sekamelskasta ymmärrettäviä kokonaisuuksia. Se on kognitiota ja koordinaatiota. Se on ajatuksen ja liikkeen yhteispeliä. Kirjoittaminen on hienomotorista taitoa yhdistettynä mielen villiin liikkeeseen. Käteeni ilmestyy kynä. Mitä minä teen tällä, ihmettelen. Kirjoita, käskee ääni sisälläni ja niin minä alan kirjoittaa. Pieniä mustia merkkejä lumivalkealle paperille. Niistä syntyy sanoja, sanoista lauseita, lauseista virkkeitä, virkkeistä kappaleita, kappaleista lukuja, luvuista kokonaisuuksia. Minä kirjoitan, hihkaisen. Minä luen, hihkaisee jossain joku toinen. Tämä on ihme!

Kirjoittaminen on ajattelemista

Ajatusten muovaamat sanat ovat valon ja ilon pisaroita putipuhtaalla hangella, jonka yli luovuuden ja mielikuvituksen tuulet puhaltavat. Poikkean tieltä ja astun hankeen. Se upottaa. Ajatus on samea kuin suonsilmä, puhtaan lumipinnan alla onkin märkää. Kuinka helppoa olisi jäädä paikoilleen. Todeta, että ei sittenkään tänään, ehkä joku toinen päivä, sitten kun inspiraatio iskee tai tarina alkaa kirjoittaa itse itseään. Sitten kun joku käskee tai saan aiheen, sillä kirjoittaminen on vaikeaa. 

Kirjoittaminen on rohkeutta jatkaa

matkaansa hangessa ja uskoa omaan tekemiseensä, uskoa itseensä. Merkityksellisyys on haettava matkasta, sillä pikavoittoja tai edes varmaa maalia ei välttämättä ole. Kirjoittaminen on hiljaista, itseensäsulkeutunutta ajatustyötä. Siksi rohkeutta on ottaa toinen askel umpihankeen ja pitää katse horisontissa. Jokainen askel kuin ajatus ja siinä samalla muodostunut lause. Lause lauseen perään. Askel askeleen perään ja kohta kulku alkaa sujua. Hanki alkaa kantaa ja ajatus kirkastuu.

Kirjoittaminen on prosessi

Löydän itseni keskeltä lumista maisemaa, keskeltä luovaa prosessia. Jatkan, sillä en voi enää lopettaa. Askeleet takanani kertovat, että olen kulkenut jo jonkun matkaa. Olen päässyt alkuun. Koneeni ovat käynnistyneet.  Eteenpäin! Mieleni hakkaa. Luova prosessi pitää huolta itsestään. Ajatukset vetävät toisiaan. Mieleeni syntyy maailmoja. Maailmat synnyttävät henkilöhahmoja, tarinat kertojiaan ja runot puhujiaan. Se en ole minä, mutta ehkä se kuitenkin olen. Ei väliä, kunhan saan olla tässä ja kirjoittaa.

Kirjoittaminen on luovuutta ja mielikuvituksen lentoa

Vitivalkoinen maisema sokaisee minut, en voi muuta kuin tarpoa eteenpäin. Tunnen myötätuulen, levitän käteni, mieleni kangas lepattaa ja nousen ilmaan. Flow kannattelee minua: lennän ja kirjoitan. Kuinka pieneltä todellisuus näyttääkään, kun sitä pääsee katselemaan mielikuvituksesta käsin. Kirjoitan taivaan, tähdet ja auringon, kuun ja sen pimeämmän puolen. Tuosta lainaan reaalimaailmaa, tuohon upotan oman kokemukseni, tuosta otan otteen toiselta, tähän minä keksin sillan, toisenlaisen tarinan. Tuosta hieman rakkautta, tuolta sotaa ja vihaa. Isääni en enää itke, kirjoitan surun pois. Käärin pienen tytön villaiseen vilttiin ja vien takkatulen eteen lämmittelemään. Tule, tule hyvä kakku ja päätän lisätä leivoksen, hieman hymyä ja hyvää fiilistä. Kaikki mahdollisuudet ovat käytettävissä, kaikkea voin kirjoittaen tehdä. Flown selässä en tunne nälkää, enkä vilua, en tiedä mitä kello on, enkä välitä.

Kirjoittaminen on itsetuntoa ja -tuntemusta

Se vaatii aikaa, tilaa ja lihaksia. Aika kuluu siellä missä istun. Päivä vaihtuu illaksi. Pakarat palauttavat tähän hetkeen. Tarpomiseen tulee tauko. Nousen ylös tekstini äärestä, venyttelen ja ihmettelen missä olen ollut. Päätän lukea sen mitä kirjoitin. Aloitan kiinnostuneena, tunnen ylpeyttä aikaansaannoksestani. Olen kirjoittanut kelpo tekstin, julkaisun mahdollisuudet häivähtävät silmissäni. Kuulen korvissani juhlapuheet, näen ylistävän kritiikin, kunnes häpeä iskee kuin salama. Kuinka kehtaan? Tämä ei ole kirjallisuutta! Tämä on oksennusta. Se on sieluni näkyviä osia liejuisina, valuvina kirjaimina. Mistä ihmeestä tämän kaiken oikein keksin ja miksi päätin tuonkin asian paljastaa? Puna nousee kaulalta kasvoihin jättäen valkoisia laikkuja sinne tänne. Itkettää ja hirvittää. Tekee mieli selittää. Katse pyyhkii edestakaisin kirjoitettuja rivejä, merkitys alkaa muodostua, sydän hakkaa, kämmenet hikoavat. Hengitys tiivistyy. Siis minäkö tämän kirjoitin? Tämän maailman ja itseni sinne tänne maailman väleihin. Onko tämä ääni minun ääneni? Mistä kaikki tuo tuli? Mitä tulinkaan tehneeksi, kun kirjoitin? Sieluni soi ja sisälläni kehrää kissa.

Kirjoittaminen on julkitulemista

Taakseni ilmestyy lukija. Häpeä painaa ylpeyttä pinnan alle. Hanki on sulanut. Sen tilalla on järvi. Vesi roiskuu, en saa selvää siitä mitä tapahtuu. Teksti karkaa käsistäni kaarnaveneen lailla ulapalle. Se menee tuulen mukana lukijalta lukijalle. Vastassa on ensin ystävällisiä ja hymyileviä kasvoja – kirjoittavia tuttaviani, opettajanikin on siellä ja niitä, jotka aina äimistyvät kirjoittamistani ja kehuvat, sillä eivät muuta oikein osaa. Kaikki he kannustavat minua, jotkut tekevät ehdotuksia. Entä jos vielä tuohon ja sitten tuosta hieman. Tämä kohta on upea, tätä miettisin vielä. Mitäs jos? Oletko ajatellut? Rakkaan ihmisen silmäkulma kostuu, hän muodostaa sanansa saippuakuplaan, jonka puhaltaa luokseni. Olen ylpeä sinusta. Sinä teit sen. Samaan aikaan taistelupareista toinen, häpeä, alkaa menettää voimiaan. Se jää alakynteen, kun ylpeys saa yliotteen. Ryhtini rannassa suoristuu. Katson kaarnaveneen kulkua kohti ulappaa ja puhallan perään. Sen kirjoitin minkä kirjoitin, ajattelen, kun raukeus saa raajani löystymään.

Kirjoittaminen on elämää

Käännyn takaisin arkisen muistivihkoni puoleen. Minulla on elämä elettävänäni ja sen kaikki haasteet: työ, perhe, ystävät, liikunta, harrastukset, vanhenevat vanhemmat, pyrkimykset ja unelmat. Kuinka rauhalliseksi itseni tunnen, kun tiedän, että aina voin kirjoittaa. Aina voin aloittaa uuden vaelluksen, joskus vähempikin riittää. Katson vielä kerran luovuuteni rantaa, jonne mennäkseni minun ei tarvitse enää odottaa iltaa ja jonne tiedän palaavani. Kuinka erikoinen ääni kuuluukaan, kun joutsen juoksee itsensä lentoon veden tyyntä pintaa pitkin. Puut kumartavat ja katsovat kuvajaistaan peilityynestä veden pinnasta. Tiedän uppotukin pinnan alla, mutta tiedän myös pohjaan vajonneen hylyn ja sen kajuutan seitsemän samppanjapulloa. Näen vanhan kalastajan piippuineen veneessään nostamassa verkkoa ja teini-ikäisen tytön ottamassa aurinkoa uimapatjalla. Tummat pilvet taivaanrannassa ja pilvien hopeareunuksen.

Tämän kirjoittavan ihmisen elämän olen itselleni valinnut. Kun kirjoitan, olen sittenkin onnellinen. Tätä kaikkea on kirjoittaminen.

Kirjoittanut

Helena Murtonen-Leppä

Helena Murtonen-Leppä on kirjoittamisen opettaja, kirjoittaja ja sanataiteilija – ihminen, joka on aina elänyt sanojen keskellä. Hän uskoo, että kirjoittaminen on paljon enemmän kuin oikeat sanat oikeassa järjestyksessä; se on ajattelun kirkastamista, tunteiden muotoilemista ja aiheuttamista sekä hyvin usein silkkaa iloista leikkiä. Hänen opetuksessaan tärkeintä on kannustava ilmapiiri, jossa kirjoittamisen ilo, luova kokeilu ja syvällinen pohdintakin saavat tilaa. Kaikki osaavat kirjoittaa ja jokaisella oma ainutlaatuinen äänensä ja tarinansa kerrottavana, näiden luokse pitää vain uskaltaa löytää. Kirjoittajana Helena tietää, miltä tuntuu, kun sanat karkaavat tai asettuvat juuri oikein. Hän rakastaa kielen mahdollisuuksia, kirkasta ilmaisua ja sitä hetkeä, kun sanat alkavat hengittää ja hehkua.

Kirjoitatko kirjan elämästäsi vai käytätkö omia kokemuksiasi inspiraationa fiktiivisen tarinan kirjoittamiseen? Vastaus tähän kysymykseen on olennaisen tärkeää päättäessäsi, millaisen kirjan haluat kirjoittaa. Omaelämäkerran kirjoittaminen ei ole sama asia kuin tositapahtumien innoittama fiktiivinen romaani. Tässä artikkelissa esittelemme sinulle muutamia kirjoja, jotka voivat toimia inspiraationa, ja kerromme miten voisit kirjoittaa elämäsi kirjan.

Elämäkerta on kertomus henkilön todellisesta elämästä syntymästä kaikkien onnistumisten, haasteiden ja tärkeiden vaiheiden kautta tähän päivään.

Jos tämä kertomus on kirjailijan itsensä kirjoittama, sitä kutsutaan omaelämäkerraksi. Mikäli siis kirjoitat elämästäsi kokonaisen kirjan, jossa kaikki on täyttä totta, kirjoitat oman omaelämäkertasi.

Toinen vaihtoehto: miten kirjoittaa omaelämäkerta, jossa on fiktiivisiä osia?

Varoitus! Kun inspiraatio iskee ja ajattelet: ”Haluan kirjoittaa kirjan elämästäni”, olet päättänyt kirjoittaa oman elämäkertasi etkä fiktiivistä romaania.

Jos kuitenkin haluat kirjoittaa kirjan, jossa osa on keksittyä tai muutettua viedäksesi tarinaa eri suuntiin, kirjoitat eri kirjallisuuden lajia. Tätä tyylilajia kutsutaan omaelämäkerralliseksi tai autofiktiiviseksi romaaniksi.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että sinun tulee kirjoittaa fiktiivinen tarina, joka perustuu höllästi omaan elämääsi. Tarinasi on todellinen, mutta se sisältää osia, tietoja tai yksityiskohtia, jotka voivat olla fiktiivisiä. Kannattaakin miettiä, millaisen kirjan haluat kirjoittaa. Sellaisen, jossa kaikki kerrottu on todella tapahtunut elämässäsi, vai kirjan, jossa on todellisuuteen perustuvia fiktiivisiä osia. Toisin sanoen tapahtuneisiin kokemuksiin ja elämyksiin, joita voidaan muuttaa kerronnan tarpeen mukaan. Tässä tapauksessa kyseessä on omaelämäkerrallinen romaani.

Alla on esimerkkejä kirjoista, jotka kuuluvat näihin kahteen genreen. Toisaalta omaelämäkerralliset kirjat, joissa kerrotaan kirjailijoiden elämäntarina, ja toisaalta elämäkerralliset romaanit, joissa mahdollisesti on fiktiivisiä yksityiskohtia ja tapahtumia.

Esimerkkejä omaelämäkerroista:

• Helen Kellerin ”Elämäni tarina”
• Stefan Zweigin kirjoittama ”Eilispäivän maailma”
• ”Miles: omaelämäkerta”, kirjoittanut Davis Miles.

sdfsdfsf

Esimerkkejä omaelämäkerrallisista romaaneista (romaanimuotoiset elämäkerrat):

• Karl Ove Knausgårdin kirjoittama ”Taisteluni”
• Mitch Albomin kirjoittama ”Tiistaisin Morrien luona”
• Pentti Saarikosken kirjoittama ”Aika Prahassa”.

Kirjan kirjoittaminen omasta elämästä tai miten kirjoittaa omaelämäkerta?

Päätitpä sitten kirjoittaa omaelämäkerran tai elämäkerrallisen romaanin, kirjan rakenne on laadittava samalla tavalla kuin kaunokirjallisissa romaaneissa.

Kuvitellaan kuitenkin hetki, että olet päättänyt kirjoittaa omaelämäkerran, koska mielessäsi pyörii jatkuvasti ajatus ”haluan kirjoittaa kirjan omasta elämästäni”.

Tätä varten sinun tulisi käyttää muutamia keinoja, jotka saavat kirjan onnistumaan ja vangitsemaan lukijat.

Mitä aikamuotoa käytetään kirjoittaessa kirjaa omasta elämästä?

Koska kyseessä on omaelämäkerta, kirja kirjoitetaan yleensä ensimmäisessä persoonassa. Toisin sanoen kertojana on kirjailija itse, joka kertoo omasta ainutlaatuisesta näkökulmastaan, mitä hän on vuosien varrella elänyt ja kokenut.

Tämä on epäilemättä helpoin, suositeltavin ja mielekkäin kertoja, sillä lukijalle tulee tunne, että kaikki kerrotaan omakohtaisesti. Näin lukija pystyy samaistumaan siihen, mitä kirjailija (ja päähenkilö) on oppinut ja kokenut.

Mitä tulee aikamuotoon, se on selvä: mennyt aika. Kaikki, mitä kerrotaan, on jo tapahtunut, on jo koettu. Kyse on menneisyyden kertomisesta, mutta nykyhetkessä, joten omaelämäkertaa kirjoitettaessa suositeltavin aikamuoto olisi mennyt aikamuoto.

Jos kuitenkin kirjan loppupuolella saavutat nykyisyyden, voit käyttää preesensia. Lukija ymmärtää, että puhut nykyhetkestä.

Miten aloittaa omaelämäkerran kirjoittaminen?

Kun olet valinnut kertojan, sinun tulisi jatkaa jäsentelyä, jotta kirja olisi mielenkiintoinen ja saavuttaisi lukijat. Tätä varten on suositeltavaa tehdä aikajana tapahtumista tai kokemuksista, jotka haluat jakaa kirjassasi.

Näissä kokemuksissa tulee esiintymään muitakin henkilöitä. Onkin suositeltavaa ottaa heihin yhteyttä saadaksesi muita näkökulmia tai vahvistaaksesi muistoja, sekä pyytääksesi lupaa kirjassasi esiintymiseen. Toisin sanoen, jos esiintyvät ihmiset ovat tunnistettavissa joko kuvauksen perusteella tai siksi, että nimiä ei ole muutettu, on suositeltavaa pyytää näiden ihmisten suostumus. Heidän on annettava suostumuksensa siihen, että heidät mainitaan kirjassa, varsinkin jos aiot esittää heistä olennaisia tietoja.

Todennäköisesti he ovat innokkaita lukemaan tarinasi, ja heille on jännittävää esiintyä kirjassasi. Siitä huolimatta on aina hyvä tarkistaa asia ensin.

sdfsdfd

werwefwe

1. Osat, jotka tulisi olla mukana omaelämäkerrassasi

Kuten kaikissa romaaneissa, myös omaelämäkerrassa pitäisi olla johdanto, keskikohta ja loppuratkaisu. Näin kaikki tarinat toimivat – myös omasi. Vaikka tarinasi olisikin 100-prosenttisesti totta, tulisi sen noudattaa tätä rakennetta, jotta lukija ymmärtää, mitä hän on lukemassa.

On myös tärkeää luoda pääkonflikti. Kun mietit, miksi on tärkeää kirjoittaa kirja elämästäsi, sinun tulisi pohtia myös alkuperäistä konfliktia.

Kirjasi tulisi rakentua tämän ristiriidan tai konfliktin kehittymisen ympärillä ja päättyä kertomalla, miten se ratkaistiin tai miksi ratkaisua ei onnistuttu saavuttamaan. Tämä antaa kirjalle tarkoituksenmukaisuutta.

2. Ratkaiseva hetki kirjoittaessasi kirjaa omasta elämästä

Tämä loppuratkaisu on lukijalle hyvin tärkeä, sillä hän on kulkenut mukanasi koko kirjan ajan – olet kuvaillut kohta kohdalta kaiken kokemuksistasi, saavutuksistasi, ongelmistasi, suhteistasi muihin.

Lopun johtopäätös on ratkaiseva hetki omaelämäkerrassasi. Jos se osuu nykyhetkeen, siihen hetkiseen hetkeen, jossa juuri olet, voit käyttää reflektointia apuvälineenä tai jättää jonkinlaisen jännitteen siitä, mitä seuraavaksi tulee tai mitä haluaisit seuraavaksi kokea.

Yhteenveto vaiheista, joita on suositeltava noudattaa, ja yksi virhe, jota ei kannata tehdä kirjoittaessa kirjaa elämästäsi.

Vaiheet, joita sinun tulisi noudattaa aloittaessasi elämästäsi kertovan kirjan tai omaelämäkerran kirjoittamisen, voi tiivistää seuraavasti:

Elämästäsi kertovan kirjan kirjoittamisen haasteena ei ole kertoa kaikkea, vaan vain tärkeät osat.

Jotkut tekevät sen virheen, että he yrittävät kertoa elämänsä jokaisen vaiheen, mutta kirjassa pitäisi esiintyä vain tarinan luonnollisen kehityksen kannalta järkevät osat, jotta lukija ei kyllästyisi.

Tosielämässä asiat tapahtuvat hitaammin, ja jotta kaikki tapahtuisi nopeammassa rytmissä, on päästävä asiaan.

Tämä pätee myös vuoropuheluun. Keskusteluja ei tule kirjoittaa sellaisina kuin ne ovat tapahtuneet, vaan ne on tiivistettävä tai tärkeitä lauseita on korostettava. Näin saavutetaan haluttu tavoite eli tehdään tarinasta sujuvampi ja viihdyttävämpi.

Päätä siis alkuperäisestä kokemusten ja tapahtumien-luettelosta, mitkä voit niistä voit tiivistää tai jättää pois tarinastasi, jotta kirjastasi tulisi kiinnostavampi lukea.

Kirjan lopullinen pituus kirjoittaessasi elämäsi kirjaa

Jos sorrumme yllämainittuun virheeseen, ja laskemme kaiken elämän varrella tapahtuneen mukaan, kirjasta voi tulla melko pitkä. Kirjan pituudella ei ole niinkään merkitystä, vaan sillä, että kaikella on tarkoitus. Toisin sanoen se, että kirja sisältää todella mielenkiintoiset osat elämästäsi.

Vaikka haluammekin kirjoittaa kaikesta, mitä meille on tapahtunut elämässämme, kirjailijan tehtävä on selvittää, mitä lukija haluaa lukea, jotta teksti on sujuvaa ja lukija haluaa lukea kirjan loppuun.

On myös tärkeää, että nautit elämäntarinasi kirjoittamisesta. Älä mieti muiden mielipiteitä tai sitä, paljastatko liikaa todellisuuttasi.

Kun kirjoitat, keskity sillä hetkellä kirjoitusprosessiin. Anna sanojesi virrata vapaasti ja vangitse se, mitä todella haluat kertoa. Sinulla on myöhemmin aikaa muokata ja poistaa tekstiä. Tärkeintä on, että kirjoitusprosessi, jossa kirjoitat kirjaa elämästäsi, välittää mahdollisimman tarkasti ja totuudenmukaisesti kaiken, mitä olet elänyt, kokenut ja tuntenut, jotta ne, jotka sitä lukevat, voivat elää sitä kanssasi.

Tästä se alkaa! Herättele inspiraatiosi ja ajattele: ”Haluan kirjoittaa kirjan elämästäni”, ja ryhdy toimeen.

Muita omaelämäkerrallisia teoksia, jotka voivat inspiroida sinua:

• Ernest Hemingwayn ”Fiesta (ja aurinko nousee)”
• Albert Camus’n ”Ensimmäinen ihminen”
• Anne Frankin ”Päiväkirja”
• Marjane Satrapin ”Persepolis”
• Anja Snellmanin ”Pääoma”
• Pirkko Saision ”Punainen erokirja”.

Kirjoittanut

Silvia Lambda

Silvia Lambda on digitaalisen markkinoinnin ja kirjallisen luomisen asiantuntija – kaksi intohimoa, jotka juontavat juurensa hänen luovuudestaan ja halustaan inspiroida muita kirjailijoita heidän ”kirjallisuus-matkallaan”. Kirjoittamalla ja luomalla sisältöä sosiaalisiin medioihin (@valienteinspo) hän neuvoo kirjailijoita, jotka haluavat tavoittaa kirjoilleen enemmän lukijoita.

Tekoäly on ollut viime aikoina uutisissa, eikä syyttä. Se kehittyy nopeasti, ja sen lupaukset jokapäiväisen elämän mullistamisesta ovat toteutumassa. Esimerkiksi ChatGPT osaa ideoida ja kirjoittaa lähes yhtä hyvin kuin me. Mutta voiko siitä tulevaisuudessa tulla kirjailijan paras ystävä?

Koska tekoälystä on vasta hiljattain tullut osa jokapäiväistä elämäämme, sen käyttöä on vielä säänneltävä. Tästä johtuen odotettavissa on muutoksia, eikä mikään ole vielä kirjoitettu kiveen. Olemme määritelleet toistaiseksi 7 kirjan kirjoittamiseen ja julkaisemiseen liittyvää osa-aluetta, joissa tekoäly voi olla apuna. Tosiasiassa näitä on varmasti enemmänkin!

1

Eroon kirjoitusjumista

ChatGPT:n kaltaiset tekoälyt voivat helposti auttaa luomaan uusia ideoita tarinan juonesta, hahmoista tai tapahtumista. Sen lisäksi tekoäly voi tarjota ehdotuksia, jotka toimivat inspiraation lähteenä tai joita voi hyödyntää käsikirjoituksen korjaamiseen. Tekoäly voi jopa kirjoittaa loput tekstistä tai auttaa kirjoittamaan kohtauksen, josta ei pääse eteenpäin. Toki on tärkeää huomata, ettei tekoäly voi korvata kirjailijan työtä kokonaan, mutta se voi luoda perustan, jonka pohjalta on hyvä työskennellä.

2

ChatGPT:n tutkii

Kirjaa kirjoittaessa voi olla tarpeen tehdä taustatutkimusta. Tämä on mielenkiintoinen, mutta usein aikaa vievä, joskus jopa turhauttava, prosessi. Tekoälyn ansiosta meidän ei enää tarvitse selata kymmeniä verkkosivustoja tiedon löytämiseksi. Sen avulla voimme koota nopeasti ja helposti tietoa eri lähteistä, analysoida ja järjestää sitä sekä saada yhteenvedon tai ehdotuksia jatkotutkimusta varten.On kuitenkin tärkeää pitää mielessä: tekoäly ei aina mainitse lähteitään ja voi olla myös harhaanjohtava. Tekoälyllä tehtyyn taustatyöhön onkin suhtauduttava varauksella, mutta ajansäästö on joka tapauksessa huomattava.

3

Tekoäly kirjoitusapuna

Tekoäly voi auttaa kirjoittajaa tuottamaan selkeämpää tekstiä, tarjota oikeinkirjoituksen ja kieliopin korjauksia sekä parantaa lauserakenteita ja sanastoa. Se voi auttaa parantamaan kirjoittajan tyyliä ja tarjota ehdotuksia parannuksiin. Tärkeä huomautus: konekaan ei ole täydellinen, eikä sillä ole tunteita. Tekoälyllä onkin luultavasti aina jotain huomautettavaa tekstistä. Laitoimme Harry Potterin ensimmäisen luvun testiin: ChatGPT:n arvostelua lukiessa voisi luulla, että luku tulisi kirjoittaa uudelleen. Tekoälyn kommentteja ei siis tule pitää kiveen kirjoitettuna faktana. Tekoälyltä ei myöskään kannata odottaa muutamaa ystävällistä, kannustavaa sanaa.

4

Esittelytekstin kirjoittaminen ChatGPT:n avulla

Kokonaisen kirjan kirjoittaminen on jo haastavaa, mutta niin on kirjan esittelytekstin laatiminenkin. Muutamalla sanalla ilmaistuna takakannen teksti tulisi herättää lukijan kiinnostuksen. Perinteisessa kirjan julkaisussa tämän tehtävän hoitaa yleensä kustantamo. Samalla kustantamo saattaa sujauttaa tekstiin mielipiteen kirjan vahvuuksista tai kirjailijan lahjakkuudesta. Kun kirja julkaistaan omakustanteena, kirjailijan saattaa olla vaikeaa kehua omaa kirjaansa, tiivistää tarina muutamaan lauseeseen ja suhtautua objektiivisesti omaan työhönsä. Tekoälylle voi antaa tietoja kirjan sisällöstä ja genrestä, ja se voi auttaa luomaan hyvän pohjan esittelytekstille, jota kirjailija voi sitten muokata omaan tyyliinsä sopivaksi.

5

Kuvasuunnittelu Midjourneyn avulla

ChatGPT:n kaltaisten tekstipohjaisten tekoälyjen lisäksi on olemassa myös kuvapohjaisia tekoälyjä kuten Midjourney. Antamalla sille tarkat ohjeet voi saada haluamansa kuvan tai jopa kuvituksen. Halutun tuloksen saaminen voi vaatia useita yrityksiä, mutta tekoälyn suorituskyky on vaikuttava. Kuvapohjaisen tekoälyn avulla voi luoda esim. kirjan hahmoista muotokuvan ja käyttää sitä vaikka sosiaalisessa mediassa. Tottakai tekoälyä voi myös käyttää kannen suunnitteluun. Kuitenkin on tärkeää huomioida, että kaupallisen kirjan kannen suunnittelu tekoälyllä voi aiheuttaa oikeudellisia epäselvyyksiä tekijänoikeuksien suhteen, joten tällaisten kuvien käytön kohdalla on oltava varovainen. Tekoälyllä tehtyjen kuvien käyttöä ei ole tällä hetkellä kielletty lailla, mutta asiasta käydään keskustelua erityisesti graafisten suunnittelijoiden ja kuvittajien keskuudessa.

6

Kirjan markkinointisuunnitelman laatiminen tekoälyn avulla

ChatGPT voi olla loistava valmentaja millä tahansa alalla urheilusta ruuan laittoon… Miksei siis myös omakustanteen julkaisemisessa ja sen markkinoinnissa? Tekoälylle voi antaa tietoja kirjan sisällöstä sekä genren ja pyytää sitä laatimaan markkinointistrategian kirjan julkaisua varten. Näin tekoäly voi tarjota ideoita, vinkkejä ja neuvoja siitä, miten viestinnässä onnistuu parhaiten ja miten kirjan menestystä voi edistää.

7

Kirjan kääntäminen Deepl:n avulla

Tämä uutinen ei ilahduta kääntäjiä, mutta saattaa piristää tiukalla budjetilla julkaisevia indie-kirjailijoita. Tekoälystä voi olla paljon apua myös kirjan kääntämisessä. Esimerkiksi DeepL on automaattinen kääntäjä, joka on osoittanut kykynsä jo noin 30 kielellä. Sitä voi käyttää satunnaisesti muutaman lauseen kääntämiseen (ilmainen versio), mutta sille voi myös antaa tehtäväksi kääntää kokonaisia tiedostoja (maksullinen versio). On kuitenkin tärkeää huomioida, että automaattisen kääntämisen tulos ei ole yhtä laadukas kuin ammattikääntäjän tekemä käännös.

Esimerkiksi saksalainen kirjailija Christoph Morhard käytti ChatGPT:tä kirjoittaessaan romaaniaan. Tekoälylle englanniksi esitetyt kysymykset saivat useimmiten paremman vastauksen, vaikka tekoäly toimii myös muilla kielillä. Tekoälyn ehdotukset voi tarvittaessa kääntää halutulle kielelle esimerkiksi DeepL:n avulla. Täydentääkseen ja yhdenmukaistaakseen tekstejään Christoph tosin käyttää edelleen ammattilaisten tekemää oikolukua tai kustannustoimitusta.

Esimerkki ChatGPT:n käytöstä romaanin idean kehittämisessä

Pähkinänkuoressa

Tekoäly on yhtäkkiä siirtynyt science fictionista todellisuuteen – tähän päivään. Tämän supertehokkaan työkalun käyttöön liittyy paljon epävarmuutta ja ennakoimattomuutta. Tekoälyn tulo markkinoille ja sen käyttötarkoitukset ovat syystäkin keskustelun aiheena – se herättää useita eettisiä ja filosofisia kysymyksiä. Seuraavassa on lueteltu tekoälyn tärkeimmät hyödyt ja puutteet kirjailijan näkökulmasta:

Lopuksi

Kirjailijat kirjoittavat ennen kaikkea kirjoittamisen ilosta ja toteuttaakseen itseään. Tästä syystä tekoäly ei tule korvaamaan kirjailijoita. Se tarjoaa kuitenkin monia mahdollisuuksia, ja viisaasti käytettynä se voi olla hyvä avustaja.

ChatGPT:n omin sanoin: On kuitenkin tärkeää muistaa, että tekoäly ei korvaa luovaa ajattelua ja inhimillistä näkemystä kirjoittamisessa. Se voi toimia avustajana ja työkaluna, mutta lopulliset päätökset ja tyyli ovat aina kirjoittajan vastuulla. Kirjoittajan tulee käyttää tekoälyä kriittisesti ja arvioida sen tuottamaa sisältöä sekä soveltaa sitä omiin tarpeisiinsa ja mieltymyksiinsä.

Mitä mieltä olet – kannatatko vai vastustatko tekoälyn käyttämistä kirjan kirjoittamiseen? Oletko jo kokeillut jotain näistä mahdollisista käyttötavoista? Lukisimme mielellämme mielipiteesi kommenteissa.

Kirjoittanut

Susanna Heussner

vastaa BoD:n markkinoinnista ja viestinnästä Suomessa ja kirjoittaa blogiimme artikkeleita yleisesti kirjan julkaisemiseen, kirja-alaan sekä markkinointiin liittyen.

lisää artikkeleita

sadad

Käsikirjoituksen viimeistely ennen kustannustoimitusta

Koska kustannustoimittaja tarkastelee käsikirjoitusta erillisten tekstin osien lisäksi myös kokonaisuutena, on tärkeää, että teksti on täysin valmis ja muokattu jo siinä vaiheessa kun se lähetetään kustannustoimittajalle. Mahdollisuuksien mukaan olisi hyvä luetuttaa teksti ennen kustannustoimitusta myös muilla lukijoilla (ns. testilukijoilla), jolloin ainakin suurimmat virheet ja ongelmakohdat tekstistä saataisiin korjattua ja muokattua.

Text

fdsdf

Hyviä kysymyksiä testilukijalle ovat: Millaisia kirjan hahmot ovat? Ovatko ne uskottavia? Miten tarina toimii? Käykö tarina jossain vaiheessa tylsäksi? Missä kohtaa jännittäväksi?

fsfd

Mitä viimeistellympi käsikirjoitus kustannustoimittajan käsissä on arvioitavana, sitä konkreettisempaa ja kattavampaa apua kirjailija voi kustannustoimittajalta käsikirjoitukselleen saada.

Mitä kustannustoimittaja tekee?

Kustannustoimittaja tarkastelee käsikirjoitusta kokonaisuutena sekä sitä, miten hyvin tekstin eri osat (alku, keskikohta ja loppu) toimivat yhdessä. Kustannustoimittaja tarkastelee myös tarinan kulkua ja rakennetta, henkilöhahmoja sekä niiden luonnehdintaa, tekstin kieltä ja tyyliä, kerronnan näkökulmaa, dialogia sekä tarinan ympäristöä ja sitä, kuinka kirjailija on saanut luotua kirjansa tapahtumapaikat.

lll

Kustannustoimittaja käy tekstin sisällön lisäksi läpi myös tekstin oikeinkirjoituksen ja korjaa mahdolliset kielioppivirheet.  

dasdsad

Mitä kirjailija saa kustannustoimittajalta?

Kustannustoimituspalveluun sisältyy kustannustoimittajan kirjailijalle tekemä kirjallinen selvitys (ns. kustannustoimitusmuistio) siitä, millainen hänen arvionsa mukaan teksti kokonaisuutena on, sekä selkeät ehdotukset ja esimerkit siitä, kuinka tekstiä voisi sisällöllisesti muokata, jotta siitä saataisiin mahdollisimman toimiva ja viimeistelty.

Kustannustoimittaja tekee myös käsikirjoitustiedostoon merkintöjä, joiden avulla kirjailija pääsee helposti näkemään kustannustoimittajan tekemät korjausehdotelmat itse tekstistä. Merkinnät varsinaisessa tekstissä auttavat kirjailjaa havainnoimaan muutosehdotelmat paremmin ja näkemään käytännössä sen, kuinka ne vaikuttavat tekstiin. Merkinnöistä kirjailija näkee myös korjatut kielioppivirheet.

Kustannustoimittaja ei keskity muistiossaan ja muokkausehdotuksissaan kuitenkaan vain kritiikkiin vaan myös käsikirjoituksen positiivisiin asioihin. Tästä huolimatta pääpaino palvelussa on kuitenkin siinä, mitä kirjan sisällössä voidaan parantaa ja miten se käytännössä tapahtuu.

dsdsd

Haluatko kirjallesi ammattimaisen kustannustoimituksen?

28.09.2022 – 12.10.2022 välisenä aikana saat kustannustoimituspalvelustamme 20% alennuksen. Tarjousta varten sinun tulisi lähettää meille valmis käsikirjoituksesi word-tiedostona osoitteeseen info@bod.fi. Sen saatuamme teemme sinulle palvelusta tarjouksen. Tarjous itsessään ei vielä velvoita sinua mihinkään. Voimme mielellämme myös tarvittaessa sisällyttää muita maksullisia kirjailijapalveluitamme tarjoukseen. Lisätietoja maksullisista kirjailijapalveluistamme löydät täältä: https://www.bod.fi/kirjailijat/kirjailijapalvelut.html

Kirjoittanut

Nadja Melender

työskentelee BoD:lla kirjailija -ja kustantajaneuvojana ja projektivastaavana erilaisten kirjailijapalveluiden parissa. Nadja on intohimoinen valokuvaaja ja kuvaa myös kaikki kirjat kirjavinkkeihin BoD:n sosiaalisen median kanaviin.

lisää artikkeleita