Miten vuoropuhelua kirjoitetaan?

Dialogin kirjoittaminen voi vaikuttaa nopeasti ajateltuna helpolta, mutta tosiasiassa se on vaativa laji. Kirjoittajan pitää päästä henkilöhahmon nahkoihin, hänen täytyy todella sisäistää, millainen henkilö on. Dialogi ei voi olla tyhjää pulinaa, vaan sen täytyy viedä tarinaa eteenpäin. Dialogi kertoo myös henkilöhahmojen persoonallisuudesta.

Dialogi ei ole suvantovaihe proosan keskellä, vaan täynnä toimintaa. Dialogin avulla henkilöhahmot voivat taivutella toisiaan, nuhdella, riidellä, haastaa, imarrella, huijata, manipuloida tai vaikkapa vietellä. Dialogi kertoo paljon henkilöiden suhteesta toisiinsa. Dialogi paljastaa, mistä henkilöt ovat tulossa ja minne he ovat menossa. Mitä he tavoittelevat?

Tärkeää on myös repliikkien väliin ja dialogin alle jäävä hiljaisuus. Mitä se paljastaa? Mitä ei sanota? Millaisia salaisuuksia henkilöillä on?

Dialogi voi kertoa kaiken

Marja-Liisa Vartion romaani Hänen olivat linnut (1967) on lähes kokonaan dialogia. Leskiruustinna muistelee kotiapulaiselleen elämäänsä ja miestään. Henkilöiden persoona, elämäntarina, heidän välisensä suhde ja ruustinnan suhde mieheensä välittyvät lukijalle dialogin kautta. Dialogissa on jännite, joka pakottaa lukemaan eteenpäin. Tunnelma on hyytävä ja paikoittain myös hirtehisen hauska. Romaani ei suotta ole rakastetuimpien kotimaisten klassikoiden joukossa.

Maria Jotuni on tunnettu siitä, että monet hänen novelleistaan koostuvat vain dialogista. Jotunin dialogi oli hiottua ja tiivistettyä: jokainen repliikki sisältää paljon merkitystä. Esimerkiksi novelli Hilda Husso (1913) koostuu kokonaan dialogista.

Romaani voi olla pelkkää dialogia, kuten Jaana Seppäsen ja Johanna Venhon yhteisteos Revitään rikki se rakkaus (2013). Kirjassa kaksi ihmistä jää jumiin rappukäytävään, romaani koostuu heidän vuoropuhelustaan.

Dialogi ei ole muistiin merkittyä puhetta

Dialogi ei voi olla suoraan oikeasta elämästä. Jos yrität kirjoittaa ylös ihmisten todellista puhetta, huomaat, että se on täynnä toistoa, vitkuttelua, täytesanoja ja epämääräisiä ilmaisuja. Kaunokirjallisuudessa dialogi on aina illuusio.

Moni kirjailija kyllä poimii lausahduksia ja ilmaisuja oikeasta elämästä ja varastaa tuttaviensa vakiosanontoja. Salakuuntelusta on paljon hyötyä. Kannattaa myös tarkastella omaa puhetta. Käytämme eri ihmisten kanssa erilaista ilmaisua. Ystävälle ja verotoimiston virkailijalle puhutaan eri tavoin. Kaveriporukoilla ja perheillä saattaa olla omanlaisensa ilmaisu ja omia sisäpiirin sanontoja.

Eri ihmisillä on erilainen puhetyyli, johon vaikuttaa asuinpaikka, kouluaika, persoona ja koulutus. Hersyvä vitsiniekka puhelee eri tavoin kuin omasta kunnollisuudestaan vakuuttunut opettaja. Maaseudulla puhutaan eri tavoin kuin Helsingissä, ja aina ei ole kyse vain murteesta. Maalla asuvien kuulee välillä valittavan, että helsinkiläisten puhe on kuin konekiväärin papatusta. Savolaiset ovat tunnettuja rauhallisesta puheenparrestaan.

Oikeassa elämässä harva puhuu puhdasta murretta, mutta kirjoittaessa murteen kanssa on hyvä olla tarkkana. Lukijat närkästyvät helposti, jos heidän tuntemassaan murteessa on ”virheitä”. Toisaalta jos murre on hyvin oikeaoppista, se voi olla vaikeaselkoista murteisiin tottumattomien mielestä. Sama koskee tietysti slangia tai nuorisokieltä. Dialogin tulee olla sujuvaa ja tietenkin ymmärrettävää.

Outoa kyllä, hyvin puhekielinen dialogi voi paperilla tehdä teinimäisen vaikutelman, vaikka oikeassa elämässä lähes kaikki puhuvat puhekieltä. Jos valitset puhekielisen dialogin, sen pitää olla illuusio puhekielestä. Toisaalta jäykän kirjakielinen ilmaisu ei kirjoitettuna kuulosta luontevalta – sitäkin pitää muokata uskottavaksi.

Puhe kertoo henkilöstä

Kunkin repliikin tulee sopia sanojan persoonaan. Kirjoittajan on kuunneltava, mitä henkilöhahmo haluaa sanoa. Kun palaat muokkaamaan kirjoittamaasi dialogia, tutkaile ilmentääkö se henkilöhahmosi luonnetta. Sopivatko repliikit kielellisesti hänen suuhunsa? Kulkeeko dialogi?

Monet kirjailijat lukevat dialogiaan ääneen – se on paras keino selvittää, kuulostaako sanailu uskottavalta. Kömpelöä dialogia sanotaan usein paperinmakuiseksi. Ääneen lukeminen on tehokas keino selvittää, onko dialogissa paperinmakua.

Sanotaan, että dialogi vaatii enemmän muokkaamista kuin muunlainen teksti. Dialogia kannattaa hioa ja viilata. Parhaimmillaan dialogi tuo lukijalle paljon uutta tietoa, vie tarinaa eteenpäin ja lisää jännitettä. Kun muokkaat dialogia, mieti miksi henkilösi sanovat mitä sanovat. Miten he yrittävät vaikuttaa toisiinsa? Mitä heillä on pelissä?

Aina henkilöt eivät edes puhu siitä, mistä on kyse. He kiertävät asiaa ja lukija päättelee sen rivien välistä. Muista myös, että ihmiset eivät aina kuuntele toisiaan. He keskeyttävät, puhuvat päälle ja viis veisaavat siitä, mitä toinen sanoo. He vaihtavat aihetta yhtäkkiä ja jaarittelevat omiaan.

Dialogin kirjoittaminen on haastavaa, koska dialogilla on paljon tehtäviä: sen pitäisi sisältää toimintaa, tarjota lisää tietoja, paljastaa jotain henkilöhahmoista, tukea aiempia paljastuksia ja ennakoida tulevaa. Samalla dialogin pitäisi olla täysin luontevaa, luonnollista ja uskottavaa. Lukija pitää saada unohtamaan, että hän lukee dialogia, hänelle pitäisi syntyä illuusio siitä, että hän kuuntelee oikeaa keskustelua.

Tarkkaile dialogia suosikkikirjoissasi. Lue näytelmiä ja leffakäsikirjoituksia.

Repliikkien merkitseminen

Lukijan on tärkeää pysyä kärryillä siitä, kuka kulloinkin puhuu. Jokaisen repliikin puhujaa ei tarvitse merkitä erikseen, mutta aina välillä täytyy. Kahden henkilön välinen vuoropuhelu voi kulkea pitkään sellaisenaan – lukijalle on selvää, että henkilöt puhuvat vuorotellen. Kun puhujia on useampi, puhuja pitää merkitä useammin. Toisaalta kahden henkilön dialogissakin puhujan voi merkitä, koska silloin on tilaisuus kuvailla hänen reaktioitaan.

”Oletko varma, että se oli hän?” Liisa kysyi ja rypisti otsaansa.

Pekka näytti siltä, ettei tiennyt, mitä enää voisi sanoa. ”Voi Kerttu…” hän aloitti, ja vaikeni sitten.

Repliikkien välissä voi myös kuvailla toimintaa.

”Ei tiedä, tuleeko siitä mitään”, Koivulan emäntä sanoi.

Huoneeseen laskeutui hiljaisuus, kun naiset laskivat silmukoitaan. Leena laittoi neuleensa pöydälle ja nousi lisäämään puita uuniin. Kuusihalot raksahtelivat kotoisasti.

Jokaisen repliikin ei tarvitse olla suoraan ilmaistu, vaan puhetta voi välillä referoida, jotta kohtaus pysyy eloisana, tai jotta tiettyjä repliikkejä ei tarvitse kirjoittaa auki.

Rakennustarkastaja selitti uudet määräykset: vedenrajaan ei saanut enää rakentaa, vaan välimatkaa piti olla kymmenen metriä. Hän kuvaili pitkään, miten naapurikunnassa oli jouduttu purkamaan harjakorkeuteen ehtinyt mökki.

Repliikit merkitään joko sitaattimerkeillä tai ajatusviivalla. Ajatusviiva on pitempi kuin yhdysmerkki. Perusteelliset ohjeet löytyvät Kielitoimiston ohjepankista.

On makukysymys, käyttääkö sitaattimerkkejä vai vuorosanaviivaa. Jotkut pitävät enemmän sitaattimerkeistä, koska ne osoittavat selvästi, koska repliikki loppuu. Joidenkin mielestä lainausmerkit tekevät vanhahtavan vaikutelman.

Yksinpuhelu

Kaunokirjallisuudessa puhetta käytetään muutenkin kuin dialogissa. Monologi on jonkun henkilöhahmon yksinpuhelu. Novelli voi olla kokonaan yksinpuhelua, ja romaani voi koostua eri henkilöiden monologeista. Virolaisen Mati Untin romaanissa Syystanssi (1980) kuusi saman lähiön asukasta kertoo elämästään monologeilla. Romaani voi koostua myös yhdestä monologista: Juhani Syrjän neljän romaanin Juho-sarja (1998–2001) koostuu kokonaan Juhon monologeista eri ikäisenä.

Monologissakin voi olla toimintaa, muutosta ja eteenpäinmenoa. Shakespearen kuuluisissa monologeissa jokin asia yleensä muuttuu puhujan sielussa, usein radikaalisti.

Rumat sanat

Joidenkin ihmisten kielenkäytössä kirosanoja esiintyy joka välissä. Kirjoitetussa tekstissä kirosanat ovat toisaalta väkevämpiä ja toisaalta taas ne kärsivät nopeasti inflaation. Kiivas kiroilu voi tehdä tekstissä myös tahattoman koomisen vaikutelman. Kirosanoja kannattaa käyttää mahdollisimman vähän ja kun niitä käytetään, niille pitää olla painavat perusteet.

Sadattelut, huudahdukset ja roisit sanonnat voivat kertoa jotain henkilöhahmon persoonasta ja kokemuksista. Niitäkään ei pidä käyttää liikaa.

Lähteitä:

Tapani Bagge: Se murhaa joka osaa – Dekkarin tekemisen taito (Docendo, 2016)
David Corbett: The Art of Character (Penguin Books, 2013)
joonaskonstig.com

Kirjoittanut: Laura Honkasalo on helsinkiläinen kirjailija, toimittaja ja kääntäjä, joka on julkaissut muun muassa romaaneja, nuortenkirjoja ja novellikokoelman. Hän on opiskellut taidehistoriaa Helsingin yliopistossa ja valmistunut filosofian maisteriksi. Honkasalo opettaa myös luovaa kirjoittamista.

Vinkki: Lue lisää henkilöhahmojen luomisesta täältä.