Paikallinen markkinointi – mahdollisuus myydä kirjaasi

Paikallismedioissa ja -tapahtumissa markkinointi on usein tehokasta, kun kyseessä on kirjailijan kotipaikka tai alue, johon kirjan tarina sijoittuu. BoD ja omakustannekirjailijat kertovat, mitä mahdollisuuksia sinulla…

Esikoiskirjailija törmää julkaisuprojektin aikana usein vaiheisiin, joiden toteutukseen tarvitaan uutta tietoa ja taitoa. Tuntematonta maastoa ovat monelle esimerkiksi kirjan ulkonäön suunnittelu, hinnoittelu, myyntikanavat tai kirjan markkinointimahdollisuudet –kaikki tärkeitä aspekteja kirjan menestyksen kannalta. Omakustanteen taival ideasta kirjaksi on pitkä ja täynnä uusia, yllättäviäkin asioita, joihin tutustuminen on loppujen lopuksi erittäin kannattavaa: lopputuloksena kirjailija saa pidellä käsissään itse kirjoittamaansa ja toteuttamaansa kirjaa.

Kirjan julkaistuasi sinun on itse myös huolehdittava siitä, että lukijat löytävät ja haluavat lukea teoksesi. Markkinointi on monelle kirjailijalle suuri kysymysmerkki ja vaihtoehtoja kirjan tunnettuuden nostamiseksi onkin lukemattomia. Tämä saattaa aiheuttaa hämmennystä: mistä aloittaa kirjan markkinointi, mitkä kanavat sopivat kirjalle ja mitä niistä pitäisi valita?

Markkinointi voi tuntua ensikertalaiselle helpommalta, kun sen aloittaa oman tutun alueen sisältä. Ihan ensimmäisenä kirjaa kannattaa mainostaa tutuille ja ystäville, työkavereille ja kantakahvilan henkilökunnalle. Kun kyseessä on henkilökohtainen side, on ihmisten mielenkiinto luonnollisesti erityisen suuri ja saat näin hyvän pohjan omalle lukijakunnalle. Vaikka kyseessä ovatkin tuntemasi henkilöt, voi vaikutus silti olla suuri: jos lukija todella pitää lukemastaan kirjasta, on todennäköisyys, että hän suosittelee kirjaa eteenpäin, todella korkea – riippumatta siitä onko kyseessä sukulainen vai tuntematon lukija.

Kerromme tässä artikkelissa vaihtoehdoistasi paikallisessa markkinoinnista myös oman lähipiirin ulkopuolella. Paikallisuus on usein valttia ja mahdollisuudet ylittää uutiskynnys esikoiskirjailijana ovat näin korkealla. Haastattelimme myös BoD-kirjailijoita Anna Tiittaa ja Matti Kauppista, jotka ovat hyödyntäneet paikallisuutta omien kirjojensa markkinoinnissa hyvällä menestyksellä.

Paikallisuus markkinoinnissa: kaksi lähtökohtaa

Paikallisella markkinoinnilla tarkoitetaan tässä tapauksessa kirjan markkinointia tietyllä alueella, joka liittyy selkeästi kirjaan tai kirjailijaan. Tämän alueen asukkailla voi olla erityinen mielenkiinto teosta kohtaan sen sisällön kannalta, esimerkiksi jos tarina sijoittuu tiettyyn kaupunkiin tai kaupunginosaan tai jos kyseessä on historiikki tai muu alueeseen liittyvä tietokirja. Toisaalta myös kirjailijan tausta, kuten kotikaupunki tai asuinpaikka, ovat hyödyllisiä paikallisesti markkinoidessa, sillä sekä mediat että muut asukkaat ovat usein erityisen kiinnostuneita oman alueensa ihmisistä, ilmiöistä ja tapahtumista.

Kirjan sisällön paikallisuus

Oletko kirjoittanut kaunokirjallisen teoksen, jonka tapahtumapaikka on selkeästi kuvailtu ja tärkeä tarinan kulun kannalta? Olipa kyseessä oma asuinpaikkasi ja näin ollen tuttu alue tai sinulle entuudestaan täysin vieras paikka, johon olet tutustunut kirjaa kirjoittaessa – hyödynnä tapahtumapaikkaa markkinoinnissa. Useimmilla meistä on vahva side omaan kotikaupunkiin ja asuinpaikkaan ja niihin sijoittuvat tapahtumat koskettavat erityisellä tavalla. Kirjaa lukiessa on aina hienoa luoda omat kuvitelmansa hahmojen ulkonäöstä ja ympäristöstä, mutta kadunnimien, kahviloiden, maamerkkien tai rakennusten tunnistaminen kirjassa ilahduttaa silti suuresti. Lukija samaistuu tekstiin täysin eri tasolla, kun kirjan päähenkilö kävelee samoja katuja, vierailee lempikahvilassa tai käy ostoksilla omassa lähikaupassa. Paikkojen tunnistaminen sitoo kirjaan ja saa lukijan varmasti myös suosittelemaan sitä eteenpäin alueella asuville ystäville.

Paikkakunnan oma tähti

Toinen vaihtoehto paikallisuuden hyödyntämiselle on kirjailijan oma tausta, sillä tuttujen tapahtumapaikkojen lisäksi lukijoita ja medioita kiinnostavat paikalliset henkilöt. Kyseessä voi olla se paikka, josta olet alun perin kotoisin tai oma asuinpaikkasi. Pienemmissä kaupungeissa tai kylissä mielenkiinto herää myös itse asuinkeskuksen ulkopuolella ympäröivissä kylissä ja maakunnassa, suurkaupungeissa itse kaupunkiuutisten lisäksi markkinointia kannattaa suunnitella omassa kaupunginosassa. Kirjan julkaisu paikallisena kirjailijana on itsessään jo uutisarvo, jota voi entisestään vielä nostattaa se tosiasia, että kyseessä on omakustanne. Omakustanteen julkaisu on entistä suositumpaa, mutta käytännön asiat ovat monelle vielä hämärän peitossa – tämän osa-alueen ammattilaisena voit kertoa kirjan lisäksi myös julkaisukokemuksestasi.

 

Miten markkinoida paikallisesti?

Paikallisen markkinoinnin välineet ja kanavat ovat periaatteessa samat, kuin yleisesti kirjan markkinoinnissa – mutta kirjaa esille tuodessa kirjailijalla on arvokas valtti takataskussa: kirjan ja/tai kirjan alueellinen kiinnostavuus. Markkinointitoimenpiteitä suunnitellessa ja toteuttaessa on ehdottomasti kannattavaa tuoda esiin ne seikat, jotka sitovat teoksen tiettyyn paikkaan ja hyödyntää alueellisuutta myös kanavissa, joissa voi itse määritellä vastaanottajien paikkakunnan.

Paikallismediat

Alueellisesti sidotut sanomalehdet, viikkojulkaisut, radiokanavat ja tv-ohjelmat etsivät jatkuvasti paikallista uutisoitavaa. Heidän tavoitteenaan on julkaista säännöllisesti sisältöä, joka herättää mielenkiintoa kyseisen alueen asukkaissa ja jotka liittyvät oman asuinalueen tapahtumiin ja ihmisiin. Ota yhteyttä paikallisten medioiden kulttuuritoimituksiin ja kerro itsestäsi ja kirjastasi. Nosta esiin erityisesti ne seikat, jotka liittyvät kyseiseen alueeseen. Mieti etukäteen myös yksityiskohtia, jotka nostavat sinut ja kirjasi esiin muiden joukosta – kirjailijan tai kirjan paikallisuus eivät itsessään takaa toimittajan mielenkiintoa niitä kohtaan, joten sinun tulee vakuuttaa vastaanottaja muutamalla lauseella aiheesi uutisarvosta.

Yllä mainittujen kanavien lisäksi kannattaa ottaa huomioon myös paikalliset kirjablogit. Kirjablogien merkitys kirjojen tunnettuuden nostamisessa on kasvanut huomattavasti viime vuosien aikana ja niissä julkaistavien kirja-arvostelujen tärkeys kirjan menestykselle on yhtä suuri, kuin muiden arvostelujenkin. Ota selvää oman paikkakuntasi kirjabloggaajista, ota rohkeasti yhteyttä ja ehdota arvostelukappaleen tilausta BoD:lta.

Lue lisää vinkkejä sekä paikallismedioiden että kirjabloggaajien yhteydenotosta artikkelistamme lehdistötyöhön liittyen.

Kirjastot, kirjakaupat, tapahtumat

Lukijoiden tavoittaminen on usein helpointa siellä, missä kirjojen ystävät vierailevat. Paikalliset kirjastot ja kirjakaupat ovatkin oivallisia paikkoja kirjasi esittelyyn eri tavoin. Juttele oman kirjastosi kirjastonhoitajan kanssa hankinnoista ja kirjojen valintaperusteista ja ehdota omaa kirjaasi heidän hyllyynsä lainattavaksi. Perustele ehdotuksesi samalla tavoin, kuin median edustajia kontaktoidessasi, sillä myös kirjastot ovat kiinnostuneita paikallisista kirjailijoista ja kirjoista. Usein kirjastosta löytyy myös oma hylly alueellisesti sidotuille teoksille tai paikallisille kirjailijoille. Samoin voit myös vierailla oman paikkakuntasi tai asuinalueen kirjakaupassa ja ehdottaa heille kirjasi myyntiä.

Paikalliset tapahtumat antavat sinulle mahdollisuuden lukijoiden henkilökohtaiseen tapaamiseen, joiden yhteydessä voit kertoa kirjastasi enemmän kuin takakannen tekstin verran. Painata kirjaasi esimerkiksi kirjallisuuteen liittyviä tapahtumia, joulumarkkinoita tai muita myyjäisiä ja paikallisia tilaisuuksia varten ja esittele kirjaasi ihmisille. Voit myös varata itsellesi oman myyntiosaston tai, jos tapahtuma sisältää myös ohjelmaa, varmistaa itsellesi paikan ohjelmistosta.

Voit myös itse järjestää tapahtumia kirjallisuudesta kiinnostuneille. Kirjastot ovat loistavia paikkoja tilaisuuksille, kuten julkaisutilaisuuksille, lukupiireille tai tapaamisille. Kirjakaupat voivat yhteistyössä kirjailijan kanssa järjestää esimerkiksi lukutilaisuuksia tai kirjailijavierailuja, joissa kirjailija antaa lukunäytteen ja signeeraa lukijoiden kappaleita. Lyöttäydy myös yhteen muiden paikallisten kirjailijoiden kanssa – yhdessä on helpompi järjestää tapahtumia ja paikalle saapuu enemmän vierailijoita, kun jokainen kirjailija käyttää omia markkinointikanaviaan kutsuja varten. Paikalliset tapahtumakalenterit ovat myös oivallisia tapahtumien ja tilaisuuksien mainostuspaikkoja.

Markkinoi verkossa

Hyödynnä medioiden ja tapahtumien kautta tapahtuvan markkinoinnin lisäksi internetiä ja sosiaalisen median kanavia kirjasi paikallisessa markkinoinnissa. Usein edellä mainittuja kanavia voi myös täydentää tai yhteistyötä eri tahojen kanssa syventää verkkomainonnan avulla: yhteistyössä järjestetyistä tapahtumista mainostetaan molempien osapuolien verkkokanavien kautta ja artikkelit tai kirja-arvostelut julkaistaan myös lehtien verkkojulkaisuissa.

Ota selvää, onko omalla alueellasi verkkoryhmiä esimerkiksi Facebookissa: ryhmän aiheena voi esimerkiksi olla paikalliset tapahtumat ja ilmiöt, kirjallisuus tai kirjoittaminen tai muu kirjasi aiheeseen liittyvä harrastus tai ala. Luo yhteys ryhmän jäseniin ja kutsu heidät tapahtumiin, joissa voit esitellä kirjasi heille. Muista, että sosiaalisen median omat profiilit ja ryhmät eivät sovi suoramainonnalle – älä siis liity ryhmään vain mainostaaksesi kirjaasi. Keskustele, ole aktiivinen ja luo kontakteja. Usein verkostoituminen ja keskustelu antaa sinulle luonnollisesti tilaa omasta kirjailijan urasta tai teoksestasi kertomiselle.

Suoraa markkinointia voit harrastaa sosiaalisessa mediassa maksettujen mainosten kautta. Paikalliseen markkinointiin nämä sopivat erityisen hyvin, sillä voit mainosta luodessasi itse päättää, millä alueella mainostasi näytetään. Näin voit kohdistaa esimerkiksi Facebook-mainoksesi juuri sen alueen käyttäjille, joita kirjasi voisi kiinnostaa sen paikallisen sisällön vuoksi.

 

Kokemuksia paikallisesta markkinoinnista: kirjailijat kertovat

Kirjailijat Anna Tiitta ja Matti Kauppinen ovat molemmat kirjoittaneet ja julkaisseet teokset, joiden aiheena tai tapahtumapaikkana ovat omat kotipaikat. Näin he ovat voineet hyödyntää paikallisessa markkinoinnissa sekä kirjan alueellisuutta että omaa paikallisuuttaan.

Sekä Anna että Matti ovat markkinoineet kirjaansa paikallisille medioille, kirjastoille ja kirjakaupoille. Anna on tutustunut mm. paikallisiin kirjallisuusyhdistyksiin, joiden kautta hän on saanut mahdollisuuden verkostoitua ja esitellä teostaan eri muodoissa. Matti on järjestänyt kirjan julkaisutilaisuuden paikallisessa kirjastossa ja tehnyt yhteistyötä kirjakauppojen kanssa.

Anna Tiitta: älä jätä minua

Kerro meille kirjastasi ja itsestäsi kirjailijana: kuka olet ja mistä kirjasi kertoo?

Olen lappilaislähtöinen työn perässä Savon kautta Hämeeseen ajautunut kirjailija ja asun puolet vuodesta Riihimäellä ja toisen puolen Kemissä. Vietän paljon aikaa myös loma-asunnollani Sirkassa. Käyn sieltä myös Pallastuntureilla ja Saanalla, sillä pohjoisen hiljaisuus ja rauha, tunturit ja luonto kaikkinensa inspiroivat minua.

Kirjoittajana olen hyvin kurinalainen ja tavoitteellinen. Kirjoitan säännöllisesti viisi-kuusi tuntia päivässä, joskus enemmänkin. Teen tekstiä aikajärjestyksessä ja minulla on kaksi luottolukijaa, jotka antavat suoraa palautetta käsikirjoituksesta sen valmistumisvaiheessa.

Älä jätä minua -romaani sivuaa omaa elämänhistoriaani, mutta ei ole minun tarinani. Se kertoo pienestä joukosta 50-60 -luvun radanrakentajia, ihmisistä, joista ei kovin moni ole koskaan kuullut. Kirja on kirjoitettu lasten äänellä lasten kokemuksista toistuvien muuttojen ja koulunvaihtojen kurimuksessa. Se on myös ”traaginen rakkaustarina, oman aikansa Romeo ja Julia”, sanoi minulle kirjani lukenut 88-vuotias radanrakentajamies.

Olet kotoisin Lapista ja keskittynyt suurelta osin markkinointiin Pohjois-Suomessa. Miten päädyit hyödyntämään paikallisuutta markkinoinnissa?

Tämän kirjan kohdalla päädyin markkinoimaan paikallisesti, koska kirjassa kerrotan elämästä kolmen eri ”rataosuuden” rakennusaikana. Käsikirjoitus kävi muutamalla kustantajalla ja useimman viesti oli, että teksti ansiokasta, mutta paljolti paikallista, eikä sellaisena tavoita kovinkaan suurta yleisöä.

Mitä kautta olet toteuttanut kirjasi markkinointia paikallisesti, esim. lehdet, blogit, some, tapahtumat, muut?

Olen markkinoinut kirjaani sekä Etelä- että Pohjois-Suomeen ja myös Kainuuseen, mutta Lapissa aiheeseen tartuttiin hanakammin. Laadin romaanista liuskan mittaisen esittelyn, jossa kerroin aihepiiristä, näkökulmasta ja siitä, miten se liittyy omaan elämääni; olen syntynyt radanrakentajien sukuun, sillä jo isovanhempani olivat radanrakentajia.
Esittelin lähetekirjeessä itseni ja kerroin omia kokemuksiani koulujen vaihtumisesta ja ystävien jättämisestä, uusien löytämisen vaikeudesta ja irrallisuuden kokemuksesta.

Lähetin em. kokonaisuuden sekä Yleisradion aluetoimitusten ohjelmavastaaville, että alueellisten päälehtien kulttuuritoimituksiin. Lähetin esittelyn myös muutamiin pohjoisen paikallislehtiin. Otin yhteyttä myös kirjastoihin, tarjosin kirjaani ostettavaksi ja kerroin, että olen valmis kertomaan lukijoille kirjan taustoista, siitä miten kirjani syntyvät ja siitä mitä omakustantaminen kohdallani tarkoittaa.

Kun ensimmäinen kirjani, novellikokoelma Ei niin pientä pahaa ilmestyi, tein nettiin omat kotisivut. Facebookista löydyn nimellä Anna Tiitta ja kirjoittamiseen liittyvät päivitykset ovat kaikille avoimia. Esittelen kotisivulla kirjojani ja niiden myötä tulevia esiintymisiä ja muita tapahtumia, joissa olen mukana.

Ilmoitan tapahtumista myös Facebookissa. Olen mukana kolmessa kirjoittamiseen ja lukemiseen liittyvässä yhdistyksessä, jotka jakavat postaukseni omien Facebook-sivujensa kautta seuraajilleen. Näin ilmoitukset tavoittavat laajemman lukijakunnan. Yhteistyö yhdistysten kanssa on toiminut myös verkon ulkopuolella ja olen voinut myös esitellä kirjojani yhdistysten tapahtumissa.

Paikalliset naisyhdistykset ovat löytäneet tietoni ja kutsuneet puhumaan tilaisuuksiinsa. Puhun ihmisille muistamisen ja kirjoittamisen merkityksestä, esittelen kirjani syntytarinan ja lopuksi juttelen kokemuksistani kirjoittamiseen liittyen.

Esimerkiksi Lapin Kansassa on ilmestynyt arvostelu kirjastasi – kuinka lähestyit lehteä arvostelua varten?

Kun lähetin tiedotteen kirjan ilmestymisestä Lapin Kansaan ja kerroin miten kirjani teema liittyy pohjoiseen, minua pyydettiin lähettämään arvostelukappale. Arvostelu ilmestyi Lapin Kansan ja Kalevan haastattelujen jälkeen, ennen Kemin kirjaston esittelytilaisuutta, ja se toi kiinnostuneita kuulijoita kirjastolle.

Mikä on oman kokemuksesi perusteella tehokkain tapa markkinoida kirjaa paikallisesti?

Eniten uskon esiintymisiin, lukijoiden tapaaminen on ensiarvoisen tärkeätä. Valikoitujen ja lukevien ystävien hyödyntäminen tietojen jakamisessa merkitsee paljon. Facebookin aktiivinen päivittäminen muunkin kuin kirjan tiimoilta, sekä kotisivujen säännöllinen ylläpito ja sivustosta tiedottaminen ovat myös tärkeitä. Ja jos vielä onnistuu saamaan palstatilaa alueen lehdissä henkilöhaastattelun merkeissä, kirjastotkin kiinnostuvat.

Matti Kauppinen: Siiskonen

Kerro meille kirjastasi ja itsestäsi kirjailijana: kuka olet ja mistä kirjasi kertoo?

Olen Sales and Logistics Coordinaattorina Normet Oy:ssä työskentelevä ”vapaa-ajan kirjailija”. Nimeä Siiskonen kantava kirja on kolmas kirjoittamani romaani. Se ajoittuu 1960-luvun Pohjois-Savoon ja pohjautuu monelta osin tositapahtumiin, joskin melkoisesti kirjailijan kynällä väritettynä.

Kaikki kirjoittamani kolme romaania ajoittuvat Pohjois-Savoon ja täältä olen myös syntyisin, Sonkajärveltä. Paikalliset lehdet ovat nähtävästi juuri näistä syistä kiinnostuneet ja kirjoittaneet kiitettävän paljon uusimmasta julkaisustani.

Oliko paikallisuuden hyödyntäminen markkinoinnissa alun perin suunnitelmissasi? Miten olet suunnitellut ja toteuttanut markkinointitoimenpiteitä?

Tein kirjastani lehdistötiedotteen ja lähetin siitä myös muutamaan julkaisuun Pohjois-Savon ulkopuolella, kuten Maaseudun Tulevaisuus, Kainuun Sanomat sekä Etelä-Saimaa. Olen asunut aiemmin Suomussalmella sekä Lappeenrannassa, joten artikkeliehdotuksissani räätälöin viestin ”kohdealueen mukaisiksi”. Valitettavasti tuo ei kuitenkaan auttanut, eli julkaistuja artikkeleja on ollut toistaiseksi vain lähialueen lehdissä. Niihin lehtiin, jotka eivät vastanneet mitään ensimmäiseen lehdistötiedoteviestiin, lähetin muistutuksen parin viikon perästä. Uusintakierros tuotti tulosta parin jutun verran. Ne, jotka julkaisivat jutun, kiittelivät hyvää ja valmista tiedotepohjaa, mutta kukin haastatteli lisäksi omaa artikkeliaan varten. Osa lehdistä ei kommentoinut kumpaankaan viestiin mitään.

Markkinointia on tapahtunut mainitun lehdistötiedotteen avulla, jonka tuloksena on ollut mukava määrä julkaistuja artikkeleita. Olen mainostanut kirjaa omilla Facebook-sivuilla sekä muutamilla Facebookin puskaradio-sivuilla (Kuopio, Iisalmi ja Sonkajärvi). Lisäksi kirjasta on tiedotettu sukuseuran Facebook-sivuilla ja samaisen yhdistyksen seuraavassa jäsenlehdessä tulee olemaan lyhyt artikkeli kirjasta.

Kirjan julkistamistilaisuuden pidin Sonkajärven kirjastossa, kuten aiempien kahden muunkin kirjan julkkarit. Olen sopinut paikallisten kirjakauppojen (Kuopion ja Iisalmen Suomalainen kirjakauppa), että he tilaavat kirjaani pari kappaletta hyllyynsä myyntiin. Kuopion Rosebud-kirjakauppaan vein pari kirjaa myyntitilille.

Mitä vinkkejä antaisit muille omakustannekirjailijoille paikalliseen markkinointiin liittyen?

Rohkeasti vain yhteyttä lehtien toimituksiin ja kirjakauppoihin sekä tiedottamista monessa eri kanavassa. Kyllä toimittajat mielellään kirjoittavat paikallisista kirjailijoista. Ei meitä ainakaan täällä Pohjois-Savossa liiaksi asti ole.


Kerro omista kokemuksistasi!

Oletko sinä markkinoinut kirjaasi paikallisesti sen alueellisen sisällön vuoksi tai paikkakunnalla, johon sinulla on erityinen side? Kerro meille kokemuksistasi kommenttiosiossa!

Kommenttia

  • Hei! Olisi kiva keskustella, minulla olisi enemmän elämästä kerrottavaa kuin monella , voisi tulla hyvä kirja, en rupea mihinkääm vertaamaan, mutta kannattaisi kuunnella miun tarina.

    • Hei Nina,
      kiitos viestistäsi! Ota mielellään yhteyttä asiakaspalveluumme puhelimitse tai sähköpostitse, neuvomme sinua mielellämme, miten pääset alkuun oman kirjasi julkaisussa. Terveisin Saara/BoD

Vastaa

*Pakolliset kentät