Sopivan kuvamateriaalin löytäminen

Kirjailijalla on usein tarve kuville joko kannessa, sisuksessa tai kotisivuilla. Internetistä löytyy valtava valikoima – niiden käytössä täytyy vain olla todella tarkka.

”A picture should be looked at – not talked about”. Amerikkalainen valokuvaaja Elliot Erwitt ilmaisee juuri sen, miten hyvän kuvan tulisi toimia, olipa kyseessä grafiikka, kuvitus tai valokuva. Kuva vetää katsojan silmän puoleensa eikä tarvitse sanoja selittääkseen itseään.

Kirjoissa juuri tällaiset kuvat ovat oleellisia, varsinkin kannessa. Toki kirjailija tarvitsee ammattimaisia kuvia myös esimerkiksi kirjan sisukseen tai omille kotisivuilleen vahvistamaan teoksen sanomaa. Harva kirjailija on samanaikaisesti myös ammattivalokuvaaja – tämä ei kuitenkaan ole ongelma, sillä internet on täynnä kuvia. Omalle teokselleen tai kotisivuilleen sopivan kuvan löytäminen ei ole vaikeaa, mutta kuvien käytössä tulee olla huolellinen tekijänoikeuksien kanssa. Esimerkiksi Googlen kuvahaussa kuvien etsiminen on helppoa, mutta usein kuvat ovat tekijänoikeuksien alaisia eikä niitä voi käyttää miten vain. Suositeltavampaa on käyttää kuvapankkeja, joita niitäkin löytyy jo todella monia erilaisia.

Kuvapankit ovat palveluntarjoajia, jotka ovat erikoistuneet valokuvaajien ja muotoilijoiden kuvamateriaalin tarjoamiseen ja myymiseen verkkosivujensa kautta. Kuvapankkien valikoima on usein laaja, kuvien laatu hyvä ja käyttöoikeudet on selkeästi määritelty.

Toiveiden kuvamateriaalin löytäminen

Kuvapankeilla on erilaiset konseptit. On olemassa sellaisia, jotka tarjoavat kuvia käyttöön täysin maksutta – toiset taas perivät suurimmasta osasta tai kaikista kuvista maksun. Hinta perustuu usein kuvan kokoon ja laatuun sekä lisensseihin ja siihen, halutaanko kuvaa käyttää yksinoikeudella. Käyttöoikeudet on määritelty tarkasti ja niissä sovitaan esimerkiksi millä aikavälillä ja missä yhteydessä kuvaa saa käyttää (esim. painettuna vai verkossa, kaupallisesti vai yksityisesti jne.).

Myös kuvapankkien aiheet vaihtelevat. Jotkin keskittyvät vain tiettyihin aiheisiin, toiset tarjoavat kuvia aina maisemista eläin- ja ihmismaailmaan ja urheilusta ruokaan, juomaan ja abstrakteihin aiheisiin.

Voit etsiä kuvia kuvapankeista erilaisilla hakusanoilla. Sivustojen hakukoneet ovat usein optimoituja ja hakutulokset tarkasti aiheen mukaan valittuja. Mahdollisimman yksilöllisen tuloksen löytämiseksi kannattaa suodattaa omaa hakuaan mahdollisimman tarkasti sen sijaan, että käyttää yleisiä ja laajoja hakusanoja kuten ”puu” tai ”koira”.

Muutamia esimerkkejä kuvapankeista:

Shutterstock
Tarjoaa laajan valikoiman kuvia, niin edullisia kuin kalliitakin. Kuvia voi ostaa peruslisenssillä tai laajennetulla lisenssillä, jolloin joitakin kuvia voi käyttää rajattomasti. Rekisteröityneet käyttäjät saavat viikoittain valikoiman maksuttomia kuvia.
Fotolia
Yksi suurimmista kuvapankeista verkossa. Täältä löydät kuvia joka lähtöön ja jokaiselle budjetille. Kuvia voi ostaa yksitellen tarpeen mukaan tai, jos kuvia tarvitsee säännöllisesti, voi kuukausipaketin tilaus olla edullisempi vaihtoehto.
Photocase
Valikoimasta löytyy muihin kuvapankkeihin verrattuna vähemmän kuvia, mutta sitäkin erikoisempia. Heidän oma kuvauksensa valikoimasta on osuva: ”luonnollinen, elämänläheinen, esteettinen, luova ja erityisen inspiroiva”.
Kuvia Suomesta
Suomiaiheisia kuvia, jotka ovat valokuvaajien lahjoittamia. Kaikkia kuvia voi käyttää maksutta, mutta lähteen mainitseminen on suositeltavaa. Samantyylisiä kuvia sisältävät myös kuvapankit Helsinkikuvia ja Finna sekä ruotsalainen Cupcake.

Vinkki

Lue aina tarkasti, mitä paino- ja käyttöoikeuksia valitsemasi kuva sisältää ennen sen käyttöä painetussa kirjassa tai e-kirjassa. Jos oikeudet ovat sinulle epäselvät, ota yhteyttä kuvan tarjoajaan oikeudellisten ongelmien välttämiseksi.

Oletko löytänyt sopivan kuvan kirjaasi? Lue täältä vinkkejä painettujen kuvien laatuvaatimuksiin ja värienhallintaan liittyen.

Vastaa

*Pakolliset kentät