BoD, Author at BoD.fi

Näin kirjoitat hyvää romantasiaa – S. K. Rostedtin 6 vinkkiä

BoD — Fri, 31 Jul 2026 06:57:07 +0000

Romantasia, eli romanttinen fantasia, on yksi 2020-luvun näkyvimmistä kirjagenreistä. Lajityypin suosituimpia edustajia ovat esimerkiksi Sarah J. Maas, Rebecca Yarros, Jennifer L. Armentrout sekä Callie Hart.

Romantasiassa lukijoita kutkuttavat erityisesti suuret tunteet, eskapismi fantasiamaailmoihin sekä juonivetoiset tarinat. Laji on noussut viime vuosina vahvasti esiin booktokin ja muiden kirjayhteisöjen kautta, ja romantasian suosio näkyy kansainvälisesti spefikirjallisuuden myynnin kasvussa.

Mutta mistä kannattaa aloittaa, jos haluaa kirjoittaa oman romantasiatarinan? Tässä artikkelissa saat suomalaisen romantasiakirjailija S. K. Rostedtin kuusi vinkkiä, jotka sopivat myös aloitteleville kirjoittajille.

1. Lue paljon romantasiaa – ja valitse muutakin kuin suosituimpia nimiä

Jos haluat kirjoittaa romantasiaa, sinun kannattaa myös lukea sitä. Yksittäiset suosikkikirjat voivat sytyttää kirjoitusinnon, mutta oma kirjoittajanääni kehittyy parhaiten, kun tutustut lajiin monipuolisesti. Laaja lukeminen auttaa sinua hahmottamaan, millaisia odotuksia ja konventioita romantasiaan liittyy. Haluatko itse tehdä esimerkiksi erityisen romanttisen tarinan, jossa juoni etenee dialogipainotteisesti? Vai pidätkö enemmän laveista fantasiamaailmoista ja vähäeleisistä rakkaustarinoista?

Lue siis paljon erilaisia romantasiakirjoja: kevyitä, synkempiä, toimintavetoisia, hitaasti eteneviä, nuorille aikuisille suunnattuja ja aikuisempaan makuun kirjoitettuja tarinoita.

Vinkki: Tutustu myös omakustanteisiin ja pienempien kustantajien kirjoihin. Niistä voit löytää näkökulmia, ratkaisuja ja aiheita, jotka poikkeavat suurimmista kansainvälisistä menestysteoksista.

2. Hyödynnä trooppeja!

Enemies to lovers, slow burn, he falls first… Kaikki nämä ovat erityisesti romantasiassa suosittuja trooppeja eli kirjoissa toistuvia juonikuvioita.

Trooppi on eräänlainen lupaus lukijalle: jos kirjasi sisältää enemies to lovers -asetelman, lukija odottaa jännitettä, vastakkainasettelua ja hitaasti rakentuvaa luottamusta. Jos taas hyödynnät slow burn -romanssia, lukija haluaa nauttia pitkään kasvavasta vetovoimasta, pienistä katseista ja hetkistä, joissa hahmot eivät vielä uskalla sanoa kaikkea ääneen – tulisia kohtauksia saadaan odottaa, ja se jos jokin tuo jännitettä rakkaustarinaan.

Tärkeintä on, että tuot trooppiin jotakin omaa. Kysy itseltäsi: miksi juuri nämä hahmot päätyvät tähän tilanteeseen? Mikä tekee heidän suhteestaan erityisen? Millä tavalla fantasiamaailma vaikuttaa tähän tuttuun juonikuvioon? Kun yhdistät tunnistettavan troopin omiin hahmoihisi, maailmaasi ja teemaasi, saat lukijalle tutun mutta silti tuoreen tarinan.

3. Muista sekä romantiikka että fantasia – mutta älä erota niitä toisistaan

Romantasia on nimensä mukaisesti fantasiaa, jossa romantiikalla on iso rooli. Pidä siis huoli, että romanttinen juoni ja fantasiamaailman rakentaminen ovat tasapainossa: lukijat haluavat molempia sopivassa suhteessa!

Älä kuitenkaan anna romantiikka- ja fantasiajuonen ajautua erilleen tai intiimien kohtausten tuntua päälleliimatuilta. Pohdi, mitä fantasiamaailmasi voisi mahdollistaa romantiikalle – miten romantiikka muuttuu, kun toisella osapuolella on siivet tai häntä? Voiko taikuus vaikeuttaa läheisyyttä? Tai tuoda kuumiin kohtauksiin lisää löylyä?

Muista: suudelma kirjan lopussa ei riitä – rakenna jännite pääparin välille yhtä huolella kuin fantasiamaailmasi.

4. Älä ahda maailmaasi heti täyteen kaikkea

Romantasia tarjoaa kirjoittajalle paljon mahdollisuuksia – fantasiamaailmoissa mikä vaan voi olla mahdollista. Haltiat, elementtitaikuus, lohikäärmeet, vampyyrit, noitakoulut, demoninmetsästäjät, muodonmuuttajat… More is more!

Tai ehkei sittenkään.

Kaikkea yliluonnollista ei tarvitse – eikä oikeastaan kannata – sisällyttää samaan kirjaan. Usein tarinasta tulee vahvempi, kun valitset muutaman keskeisen fantasiaelementin ja rakennat ne huolellisesti. Joskus vain muutaman fantasiaelementin yhdistäminen toisiinsa on kiinnostavampaa kuin kaikkea pursuava maailma. Rajaaminen helpottaa myös omaa kirjoitusprosessia.

Vinkki: voit myös kokeilla tuttujen fantasiamaailmojen ravistelua. Mitäpä jos sinulla olisi yksisarvismuodonmuuttajia nykypäivän Turussa? Tai peikkoihmisiä, jotka taikovat, mutta vain sateella?

5. Kun kirjoittaminen tökkii, muista tylsyys

Jokaisella kirjoittajalla tulee hetki, kun kirjoittaminen ei inspiroi. Se on normaalia, eikä se tarkoita sitä, että olet ikuisesti menettänyt taitosi luoda uusia tarinoita. Se tarkoittaa sitä, että sinun on aika antaa itsellesi tylsiä päiviä: tylsyys on luovuuden polttoainetta.

Kun et enää keksi, mitä kirjoittaa, on aika tehdä kaksi asiaa: ottaa etäisyyttä tekstiin ja tarinaan sekä huolehtia siitä, että sinulla on tylsää. Ja kas: yhtäkkiä huomaat, että ideat virtaavat jälleen.

Jätä joskus bussimatka, kävelylenkki tai tiskikoneen tyhjennys ilman podcastia, musiikkia tai somea. Kun aivot eivät saa jatkuvasti uutta ärsykettä, ne alkavat yhdistellä vanhoja ideoita uudella tavalla.

6. Editoi, editoi, ja editoi vielä vähän lisää

Tunnelma saattaa olla tämän jälkeen ikävä, mutta sinun ei kannata uskotella itsellesi olevasi ihmelapsi, jonka kynästä syntyy heti täydellinen tarina. Kun olet saanut romantasiatarinasi kirjoitettua, onneksi olkoon – ensimmäinen työvaihe on ohi.

Ensimmäisen version ei tarvitse olla täydellinen. Harva käsikirjoitus syntyy valmiina, ja moni kirjailija muokkaa tekstiään useita kertoja ennen julkaisua. Editointi ei tarkoita epäonnistumista, vaan sitä, että annat tarinalle mahdollisuuden kasvaa vahvemmaksi.

Lyhykäisyydessään editointi tarkoittaa tekstin parantamista kaikella tapaa: henkilöhahmojen syventämistä, juonikuvioiden parantelua, kohtausten lisäämistä tai poistamista sekä kielenhuoltoa. Se, paljonko tekstiä tarvitsee editoida, riippuu henkilöstä ja tekstistä.

Kun olet saanut ensimmäisen version valmiiksi, pidä taukoa, ja palaa vasta sitten tekstisi pariin. Älä keskity ensimmäisellä editointikierroksella pilkkuihin ja sanoihin, vaan tarkastele ensin rakennetta, henkilöitä ja tarinan kaarta.

Lopuksi:

Romantasia on upea genre. Aloita siis kirjoittaminen rohkeasti. Lue paljon, tee muistiinpanoja, valitse maailmastasi olennaiset elementit ja anna hahmojen muuttua kohtausten mukana.

Kun käsikirjoituksesi alkaa olla valmis, voit pohtia myös sitä, millaisen julkaisupolun haluat kirjallesi. Omakustantaminen voi olla hyvä vaihtoehto kirjoittajalle, joka haluaa viedä tarinansa lukijoiden saataville omista lähtökohdistaan käsin. Books on Demand tarjoaa kirjailijoille todella helpon palvelun, jolla oman tarinan saa lukijoille nopeasti.

Kirjoittanut

S.K. Rostedt

S.K. Rostedt on suomalainen esikoiskirjailija ja markkinoinnin ammattilainen, joka on noussut suureen suosioon suomalaisen romantasia-kirjallisuuden (romantiikkaa ja fantasiaa yhdistävä tyylilaji) uranuurtajana. Hänet tunnetaan erityisesti aktiivisesta työstään sosiaalisessa mediassa (kuten Instagramissa ja TikTokissa tunnuksella @skrostedt), mistä kustantamo Otava alun perin löysi hänet.

Miten vakuutat lukijasi kirjan taitolla

BoD — Sun, 17 May 2026 08:16:00 +0000

Kun lukija kiinnittää huomionsa kirjaan kirjakaupassa ja aukaisee sen tutkiakseen kirjan sisältöä, on ensisilmäys kirjan taittoon osa ostopäätöksen tekoa. Hyvin toteutettu kirjan taitto välittää kirjasta ammattimaisen ja tyylikkään vaikutelman ja on näin myös osa kirjan markkinointia.

Juttelimme taittaja Paula Savolaisen kanssa kirjan taitosta, mitä sillä tarkoitetaan ja mitä vaihtoehtoja taiton toteutukseen on. Lisäsimme myös muutamia esimerkkejä hyvin taitetuista, BoD:n kautta julkaisuista teoksista, joista voit saada ideoita ja inspiraatiota oman kirjasi toteutukseen.

Mitä käsikirjoituksen taitolla tarkoitetaan?

Ammattimainen taitto luo yhtenäisen ja laadukkaan ilmeen kirjalle. Se tarjoaa helppolukuisen tekstin ja miellyttävän lukukokemuksen lukijalle. Yhtenäinen ilme ja laadukas taittotyö rakentuvat hallitusta tekstitaitosta, jonka perustana on miellyttävä ja helppolukuinen fontti, kohderyhmälle sopiva fontin koko ja rivinpituuteen ja kirjainmuotoon sopiva riviväli.

Kuten Paula Savolainen yllä olevan sitaatin mukaisesti kertoo, on taiton tarkoituksena luoda kirjalle sekä yhtenäinen että laadukas ulkoasu. Sellainen, joka antaa lukijalle kirjan sisältöä selatessaan myös mielikuvan laadukkaasta sisällöstä, joka kannattaa lukea. Hyvä kirjan taitto ei anna lukijalle mahdollisuutta edes miettiä taittoa, sillä kirjan selkeälukuisuus saa vain keskittymään itse sisältöön ulkoasun sijaan.

Taitossa tulee ottaa huomioon esimerkiksi sopivan fontin valinta, otsikoinnin tyyli, kirjasinkoko, sivumarginaalien leveys ja rivivälit. Tärkeää on, että kaikki nämä elementit ovat koko käsikirjoituksen läpi yhteneväiset. Sama pätee kuvien asetteluun: niiden etäisyys tekstistä on hyvä pitää samana koko kirjassa. Myös kappalejako ja tekstin asettelun tyyli kuuluvat kirjan taittoon: tekstin jakaminen selkeisiin osioihin ja yhtenäinen tyyli, esimerkiksi sisennykset tai välilyönnit tekstilukujen erotukseksi, selkeyttävät tarinan kulkua.

Miten aloitan taiton suunnittelun?

Kirjan taiton suunnittelun lähtökohdat antavat teksti, kirjan nimi ja kohderyhmä, eli kenelle kirja on tarkoitettu.

Käsikirjoituksen taittoon ei ole kiveen löytyjä sääntöjä, joita jokaisen kirjailijan tulisi oman kirjansa kohdalla noudattaa. Vaihtoehtoja taittoon on lukuisia ja myös omat ideat sekä luovuus ovat sallittuja, joidenkin teosten kohdalla jopa etuna. Useimmilla kirjallisuuden lajeilla on kuitenkin tyypillisiä piirteitä ja taittoon liittyviä seikkoja, jotka helpottavat lukukokemusta ja jotka siksi kannattaakin ottaa huomioon kirjan taittoa tehdessä.

Suunnittelun voi aloittaa miettimällä, mitä mielikuvia kirjan kansi tuo lukijalle mieleen ja mitä odotuksia lukijalla voisi tämän perusteella olla sisällön ulkoasusta. Esimerkiksi romaanin käteensä ottava lukija odottaa tiettyä kirjasinkokoa ja -tyyliä, ei suuria kirjaimia ja kuvia, kun taas tietokirjasta kiinnostuneen lukijan vakuuttaa varmimmin asiallisella, aiheeseen liittyvällä ja ammattimaisella sisällöllä. Taittoon vaikuttaa siis suuresti kirjallisuuden laji ja kohderyhmä eli se, kenelle kirjan sisältö on suunnattu.

Hyvä käytännön vinkki suunnittelulle on katsoa, miten muut saman kirjallisuudet lajin teokset on toteutettu. Kiertele kirjakaupassa tai valitse omasta kirjahyllystä löytyviä kirjoja. Katsele, tutki ja vertaile, minkälaisiin ratkaisuihin muut kirjailijat ovat päätyneet ja mieti, voisiko niistä käyttää elementtejä omaan kirjaasi. Mieti myös, minkälainen kirja on omasta mielestäsi selkeä ja helppo lukea ja käytä samaa tyyliä omassa kirjassasi.

1. Taittotyyli ja kirjasimet

Kirjallisuuden laji ratkaisee taiton tyylin ja lopullisen ilmeen.

Suunnitteluvaiheessa taittoon on haettu inspiraatiota ja ideoita oman kirjan pohjalta ja mahdollisesti myös vertailemalla muita saman aiheen teoksia. Taittovaiheessa pitää tehdä lopulliset päätökset ulkoasun suhteen ja vaihtoehtoja on monia. Lopullisesti ratkaisevaa valinnoissa on kirjallisuuden laji.

2. Leipäteksti

Yleisimmät fontit proosakirjallisuudessa ovat antiikvan eri tyypit jo niiden helppoluikuisuutensa vuoksi. Päätteet ikään kuin johdattavat silmää juohevasti kirjaimesta ja sanasta toiseen.

Kaunokirjallisia teoksia luetaan kerralla pidempiäkin aikoja, jolloin sekä kirjasimen että tekstin asettelun tulisi olla mahdollisimman selkeää ja helppolukuista. Romaaneissa käytetään yleisesti antiikva-kirjasintyyppejä, eli päätteellisiä kirjainmuotoja, kuten esimerkiksi Minion, Garamond tai Athelas. Arvokkuutta tekstille luodaan pienellä pistekoolla (10-11 pt) ja liian kapeita rivivälejä tulisi välttää. Runokirjoissa sivut jaotellaan runojen ja tekstirivit runojen säikeiden mukaan. Kirjasintyyliksi kannattaa valita päätteellinen kirjasinmuoto, mutta riippuen runouden tyylistä voi taitto olla myös taiteellinen tai leikkisä.

Tietokirjojen lukutapa voi erota kaunokirjallisuudesta siinä, että lukija etsii niistä tiettyjä tekstikohtia sen perusteella, mitä tietoa juuri haetaan. Huomion keskeisiin tekstikohtiin voi herättää vaikka lihavoimalla tai kursivoimalla tekstiä. Tietokirjoja luetaan toki myös pidemmissä pätkissä ja taittotyylin tulee olla selkeä. Antiikva-kirjasintyypit ovat siksi yleisiä myös tietokirjallisuudessa. Toisin kuin kaunokirjallisuudessa voi tietokirjoissa käyttää hyvin myös päätteettömiä kirjasimia, kuten Myriad Pro tai Proxima Nova. Kirjasinkoko tietokirjassa on normaalisti 8-11 pt. Tyylissä tulee ottaa huomioon sisällön ammattimaisuus ja ulkoasu on tästä syystä usein asiallinen.

Lapsille ja vanhemmille ihmisille tarkoitetut kirjat on usein varustettu suuremmalla kirjasinkoolla ja etenkin pienille lapsille suunnatuissa kirjoissa sisältö koostuu pääosin kuvista. Kirjasintyyli voi olla leikkisä, kuten Swinging Petidoni, ja taitossa voi käyttää myös muita elementtejä, kuten kuvioita tai pieniä kuvia.

Myös sivun marginaalit ja muu tyhjä tila tekstin ympärillä antaa viitteen kirjallisuuden tyylistä. Esimerkiksi runokirjoissa tyhjä tila ikään kuin puhuu lukijalle omaa sanatonta viestiä, mutta tietokirjallisuudessa sillä on eri merkitys.

Sisämarginaali voi paksummissa kirjoissa olla hieman leveämpi, ettei osa tekstistä jää piiloon kirjan sisukseen. Ulkomarginaaleihin tulisi jättää sopivasti tilaa etenkin romaaneissa, jotta lukija voi pitää kirjaa auki normaalisti auki peittämättä tekstiä. Liian kapea marginaali sivun reunoissa antaa tekstistä sekavan vaikutelman ja sivu näyttää ahtaalta. Myös marginaalin määrittelyssä voit hyvin ottaa mallia omaa silmääsi miellyttävistä teoksista.

Lisätietoa typografiasta, sen tärkeydestä ja käyttömahdollisuuksista löytyy blogistamme.

3. Otsikot ja kappalejako

Otsikoinnilla jäsennetään tekstin sisältöä johdonmukaisesti keventäen kokonaisuutta. Otsikoinnin hierarkia ilmentää asiasisällön järjestystä ja tekee tekstistä sekä kiinnostavaa että helposti silmäiltävää.

Harvassa teoksessa teksti juoksee kannesta kanteen ilman minkäänlaista jaottelua. Sekä kaunokirjalliset teokset että tietokirjat sisältävät kappaleita, joiden tarkoituksena on jakaa teksti selkeisiin osioihin ja auttaa lukijaa hahmottamaan tarinan kulkua. Kaunokirjallisuudessa uusi kappale voi esimerkiksi alkaa, kun kertoja, paikka tai aika vaihtuvat tai kun halutaan lisätä jännitystä kerrontaan. Uusi kappale aloitetaan uudelta sivulta ja teksti voi alkaa suoraan leipätekstin kirjasintyylillä. Toinen vaihtoehto on käyttää ns. anfangia, jolloin uuden kappaleen ensimmäinen kirjan, lause tai ensimmäiset sanat ovat suuremmalla pistekoolla tai jopa suurilla kirjaimilla. Tietokirjat sisältävät usein sekä pää- että väliotsikoita, joiden avulla teksti voidaan laittaa järjestykseen ja myös helpottaa lukijaa tiedonhaussa. Jos kirja sisältää alaotsikoita, tulee liian monen eri kirjasinkoon käyttöä välttää: tämä aiheuttaa päinvastaisen reaktion eli antaa tekstikokonaisuudelle sekavan vaikutelman.

Kaunokirjallisissa teoksissa otsikot voivat olla koristeellisia ja jopa sisältää toistuvia elementtejä, kuten symboleja tai muotoja. Tärkeää on, että otsikot ovat yhtenäisiä ja selkeitä: niiden tulisi olla jokaisen kappaleen alussa samalla tavalla sijoitettuina, numeroituina tai ilman. Otsikkoa ei ole pakko nimetä, vaan voit lisätä myös esimerkiksi numeron tai jättää otsikoinnin kokonaan pois. Kaunokirjallisuudessa kappalejaon tarkoitus on ensi sijassa tekstin jakaminen johdonmukaisiin osioihin lukumukavuuden takaamiseksi. Tietokirjoissa otsikot taas auttavat tiedon löytämistä, joten otsikoiden lisääminen ja nimeäminen on suositeltavaa.

Alla näet esimerkkejä erilaisista taittotyyleistä. Voit suurentaa kuvia klikkaamalla niitä.

4. Kuvat

Kuvat luovat lisää kiinnostavuutta, tukevat tekstiä ja antavat sille lisäarvoa tai lisätietoa.

Kuvilla elävöitetään kirjan tekstiä ja niitä käytetään visuaalisena lisänä. Jos kyseessä ei ole puhdas kuvakirja, on kuvien tarkoitus tukea tekstin sanomaa tai painottaa tietyn tekstikohdan tärkeyttä. Tieto- ja opaskirjoissa kuvia käytetään usein havainnollistamiseen ja ohjeistukseen sekä erilaisten esimerkkien näyttämiseen mm. valokuvien ja kaavioiden muodossa. Lastenkirjoissa kuvat ovat osa tarinaa ja havainnollistavat usein vielä lukutaidottomalle ihmiselle, mistä tarina kertoo. Kuvat ovat lastenkirjoissa usein piirrettyjä tai maalattuja. Historiallisissa teoksissa, kuten muistelmissa ja historiikeissa, kuvat rikastuttavat tekstisisältöä ja päästävät lukijan kurkistamaan menneeseen aikaan.

Jos taittoon halutaan kuvia, on niiden laatu ratkaiseva. Kannattaa pohtia tarkkaan, millaista kuva-aineistoa teksti kaipaa ja onko aineisto tasalaatuista. Kuvankäsittelyllä voidaan toki tehdä ihmeitä, mutta esimerkiksi olematonta tarkkuutta ei niihin voida tehdä.

Tässä Paula tuo esille todella tärkeän aspektin, johon jokaisen kirjailijan tulisi kiinnittää huomiota. Jos kirjaan liitettävien kuvien laatu on huono, on parempi jättää kuvat kokonaan pois. Epäselvät kuvat antavat kirjasta epäammattimaisen vaikutelman ja kuten aiemmin mainittu, on kuvien tarkoitus tukea tarinaa – huonolaatuiset kuvat vaikuttavat päinvastoin. Vanhoja mustavalkoisia kuvia ei pysty edes parhailla kuvankäsittelyohjelmilla tarkentamaan, mutta historiallisissa teoksissa kuvien kautta onkin tarkoitus tuoda esille vanhaa aikaa. Tietokirjailijana haluat kuitenkin näyttää lukijalle, että olet alasi ammattimainen ja hyvälaatuiset kuvat alleviivaavat tätä vaikutelmaa.

Myös kuvien asettelussa tulisi pitää mielessä kirjan tyyli. Lastenkirjoissa kuvat ovat usein suuria ja selkeitä, jopa kokonaisen sivun tai aukeaman kokoisia. Tietokirjoissa taas käytetään harvoin aukeaman suuruisia kuvia, vaan kuvat lisätään asiatekstiä tukevina elementteinä pienemmässä koossa. Vaihtoehtoisesti tietokirjoihin voidaan lisät kuvagalleria kirjan keskelle. Riippumatta siitä, mihin kirjan kohtaan kuvat lisätään, niiden tulisi tietokirjoissa sisältää tarkentavat kuvatekstit, jotka selkeyttävät lukijalle, mihin aiheisiin kuvat liittyvät.

Alla olevissa esimerkeissä kuvia on lisätty keittokirjaan, lastenkirjaan ja historiikkiin onnistuneesti kuvailemaan joko kirjan sisältöä tai tunnelmaa. Voit suurentaa kuvia klikkaamallalla niitä.

5. Nimiösivut ja sisällysluettelo

Kirjan ensimmäiset sivut, eli nimiösivut, seuraavat ammattimaisesti toteutetuissa teoksissa samaa kaavaa. Voit valita kirjahyllystäsi ihan minkä tahansa teoksen ja huomaat, ettei leipäteksti koskaan ala heti ensimmäiseltä sivulta vaan alkuun on lisätty kirjaan ja sen julkaisuun liittyviä tietoja. Nimiösivut ovat numeroimattomia ja niille lisätään kirjailijan ja teoksen nimi sekä julkaisutiedot. Numerointi aloitetaan sivulta, jolta myös leipäteksti alkaa.

Jos kirjassa on sisällysluettelo, se lisätään yleensä kirjan alkuun julkaisutietojen jälkeiselle sivulle. Sisällysluetteloon lisätään kaikki kirjan sisältämät pääotsikot, joskus myös alaotsikot, ja ne auttavat lukijaa navigoimaan kirjan sisältöä. Tästä syystä sisällysluettelo on tärkeä varsinkin tietokirjoille. Romaaneissa sisällysluettelo ei ole välttämätön, mutta sen lisäys auttaa tietenkin lukijaa siirtymään haluamaansa kappaleeseen ja näyttää heti kirjan alkuun, mitä se pitää sisällään. Kirjan varsinainen leipäteksti alkaa sisällysluettelon jälkeen seuraavalta parittomalta sivulta, aukeaman oikealta puolelta.

6. Miten taitto tehdään?

Käsikirjoituksen taiton valmistukseen voi käyttää joko tavallista tekstinkäsittelyohjelmaa (esim. Word) tai ammattimaisia taitto-ohjelmia. Yleisin taittajien käyttämä ohjelma on Adobe InDesign, joka on tarkoitettu tekstien ja kuvien taittoon ja sisältää näin monipuolisia vaihtoehtoja sisältöjen asetteluun ja yhtenäistämiseen. Jokaiselle taitolle määritellään alussa tekstin kirjasimille ja taiton tyylille halutut asetukset, joita voidaan hyödyntää läpi koko taiton ja joiden avulla taataan lopullisen kirjan yhtenäinen ulkoasu. Myös Word-ohjelmassa on mahdollista lisätä tiettyjä valmiita asetuksia, mutta suurin osa taittotyöstä pitää tehdä manuaalisesti. Ohjeita tekstin taittoon Word-ohjelmalla löydät täältä.

Varma tapa saada omalle kirjalleen onnistunut taitto on työn luovuttaminen ammattilaisen käsiin. Myös BoD tarjoaa palveluja kirjan ammattimaiseen taittoon. Basic-taitossa valitset valmiista taittomalleista kirjallesi sopivimman ja tekstisi taitetaan haluamasi mallin mukaan. Usein kirjailijalla on kuitenkin jo valmis kuvitelma siitä, miltä taiton tulee näyttää tai tiettyjä erityistoiveita, jotka eivät sovi valmiisiin taittomalleihin. Siinä tapauksessa tarjoamme Premium-taittopalvelua, jolloin taitto tehdään yhteistyössä ammattitaittajan kanssa täysin kirjailijan toiveiden mukaisesti.

Ennen kuin taitto toteutetaan kokonaisuudessaan, toimitetaan kirjailijalle n. 30-sivuinen mallivedos taitosta, johon voidaan vielä tehdä muutoksia kirjailijan toiveiden perusteella. Näin varmistetaan, että aloitettu taitto on tyyliltään juuri sellainen, kuin kirjailija haluaa lopputuloksen olevan.

Tarkistuslista kirjan taiton toteutukseen

Valitse kirjasi aiheeseen sopiva kirjasin, kirjasimen koko sekä sana- ja rivivälit. Esimerkkejä ja inspiraatiota löydät muista saman kirjallisuuden lajin teoksista.
Valitse otsikon kirjasin sekä koko ja määritä mahdollisten alaotsikoiden koot niin, että ne ovat pääotsikkoa pienemmät.
Aseta kirjan sivujen jokaiseen reunaan marginaalit.
Lisää kirjasi nimiösivut: julkaisutiedot, kirjasi tiedot ja mahdollinen omistuskirjoitus.
Tarkista kuviesi laatu ja muokkaa niitä tarvittaessa mahdollisuuksien mukaan. Suunnittele, mihin tekstikohtiin kuvat lisätään ja huolehdi siitä, että niiden sijoitustyyli on yhtenäinen.
Päivitä lopuksi sisällysluettelon tiedot, jotta sivunumerot pitävät varmasti paikkansa.

Typografia kirjan suunnittelussa

BoD — Sun, 20 Jul 2025 09:53:00 +0000

Teksti: Meeri Pekkola

Typografia antaa kirjoitetulle kielelle visuaalisen muodon: siellä missä on tekstiä, on myös typografiaa. Typografia on alun perin tarkoittanut kirjainmerkkien suunnittelua, mutta nykyään termi kattaa myös tekstiin, kirjainten asetteluun ja väritykseen liittyvän suunnittelun. Kirjasintyypin valinnan lisäksi sillä tarkoitetaan siis fonttikokoa, sanojen etäisyyttä toisistaan, lauseiden leveyttä, riviväliä sekä tekstin sijoittelua paperille. Hyvällä typografialla lukemisesta tehdään miellyttävää ja välitetään mielikuvia.

Kirjoissa pätevät tietyt typografiset säännönmukaisuudet, jotka on hyvä tuntea kirjan taittoa suunnitellessa. Tässä blogiartikkelissa annamme muutamia ohjeita, joiden avulla varmistat, että kirjasi sisällön ammattimaisen vaikutelman ja lukijoillesi vaivattoman lukukokemuksen.

Erilaiset lukutavat

Typografian tärkein tehtävä on varmistaa tekstin luettavuus, joten sitä mietittäessä lähtökohtana ovat lukijoiden tarpeet. Taittoa suunnitellessasi kannattaa siis miettiä seuraavia kysymyksiä: Kenelle teksti on kirjoitettu, kuinka sitä luetaan, ja millä tavoin sitä käytetään? Kirjan sisältö ja tarkoitus määrittävät ulkonäön ja erilaisten elementtien tehtävät, joten typografisissa valinnoissa kannattaa lähteä liikkeelle siitä, millä tavalla tekstiä luetaan.

Lineaarinen lukutapa on perinteinen lukemisen muoto, jossa tekstiä luetaan lause lauseelta. Romaanit ja muu kertova kirjallisuus ovat hyvä esimerkki. Koska teksti luetaan kokonaisuudessaan, tulisi lukemisesta tehdä mahdollisimman vaivatonta ja sujuvaa. Kokemus on osoittanut, että seuraavia vakiintuneita käytäntöjä kannattaa noudattaa:

Pääteviivalliset kirjasimet auttavat silmiä pysymään oikealla rivillä. Useimpien romaanien taitossa käytetäänkin neutraaleja pääteviivallisia fontteja, esim. Garamond tai Times.
Hyvä kirjasinkoko on yleensä noin 8-11 pt
Noin 60-70 merkkiä/rivi
Noin 30-40 riviä/sivu

Silmäilevä lukeminen eli selaaminen on tekstin nopeaa lukemista yleissilmäyksen saamiseksi. Lukeminen voi tapahtua myös diagonaalisesti. Tekstin luettavuuden optimoinnissa pätevät monet samat tekijät kuin lineaarisen lukutavankin kohdalla. Lisäksi silmäilevää lukemista voidaan helpottaa jaottelemalla tekstiä helpommin hahmotettaviksi yksiköiksi:

Erota yksittäisiä tekstiosioita toisistaan hillityillä väliotsikoilla
Lukijan on helpompi hahmottaa sisältöä, kun tärkeimpiä kohtia nostetaan esille esim. lihavoinnilla, kursiivilla, KAPITAALEILLA jne.

Tekstipalstojen sijoittelu

Tekstipalsta on se tila sivulla, johon tulee tekstiä ja kuvia. Taittosuunnitelmassa tekstipalsta merkitään harmaalla. Esteettinen tekstipalstan sijoittelu luonnistuu noudattamalla seuraavaa perusohjetta: sisäreuna on pienempi kuin ylempi reuna, pienempi kuin ulkoreuna, pienempi kuin alareuna. Varmista kuitenkin, että sisäreuna on tarpeeksi leveä, jotta teksti ei katoa sidokseen.

Pidä huoli myös siitä, että tekstipalsta ja tyhjät kohdat ovat tasapainossa suhteessa toisiinsa. Tyhjät kohdat paperilla antavat silmän levätä ja rytmittävät lukemista, joten sivua ei kannata täyttää ääriään myöten tekstillä.

Typografisia perussääntöjä

Typografia kannattaa pitää mielessä jo kirjoittamisen aikana. Erityisesti seuraaviin perussääntöihin on syytä kiinnittää huomiota:

Ajatusviiva (—) ja yhdysviiva (-) merkitsevät eri asioita, eikä niitä pitäisi sekoittaa toisiinsa. Mikäli Word ei lisää ajatusviivaa automaattisesti, se löytyy myös kohdasta ”lisää/Merkki/Erikoismerkit”.
Erota heitto- ja puolilainausmerkit aksenteista. Heittomerkkiä käytetään kahden saman vokaalin välissä osoittamaan, että ne kuuluvat eri tavuihin (vaa’alla) ja puolilainausmerkkejä käytetään aina ’pareittain’. Aksentit taas osoittavat sanan painotusta tai ääntämistä (à la café).
Yli kolmen perättäisen rivin lopussa tavutus ei näytä kauniilta, ja sitä tulisi välttää.
Useamman kuin kahden eri fontin käyttö tekee tekstistä rauhattoman.
Kahden samantyyppisen fontin käyttö ei ole suositeltavaa. Selkeämpää on käyttää pääteviivallista ja päätteetöntä fonttia.
ISOILLA KIRJAIMILLA TAITETTU TEKSTI ON PIDEMMÄN PÄÄLLE VAIKEAA LUETTAVAA. KÄYTÄ ISOJA KIRJAIMIA TEHOKEINONA VAIN YKSITTÄISISSÄ SANOISSA TAI LYHYILLÄ RIVEILLÄ.

Aloita nyt

Matka minuksi – omaelämäkerta

BoD — Tue, 24 Jun 2025 13:43:00 +0000

Kirjoittanut: Laura Honkasalo

Omaelämäkerta tai muistelmateos on arvokas lahja, jonka voit jättää jälkeläisille – niillekin, joita et koskaan tapaa. Tarinasi voi auttaa tulevia polvia ymmärtämään sekä omaa elämäänsä että sukuaan. Kirjoittaminen on tärkeää myös kirjoittajan kannalta: omasta elämästä kirjoittaessa syntyy uusia oivalluksia. Kirjoittaminen voi auttaa ymmärtämään omia vanhempia tai muita elämään vaikuttaneita ihmisiä. Itsetuntemus lisääntyy. Kun muistoista kirjoittaa, uusia muistoja nousee pintaan.

Jos omasta elämästä kirjoittaminen polttelee, mieti ensimmäiseksi, miksi haluat kirjoittaa. Haluatko taltioida elämäntarinasi sukuasi varten, vai haluatko julkaista vaikkapa uramuistelmat? Vai toivotko, että kirjoittaminen auttaa ymmärtämään omaa taivalta?

Tiedot talteen

Voit kirjoittaa itseksesi, kirjoittajapiirissä vai osallistua kirjallisuusterapiaan. Kirjoittajapiireissä ja kirjallisuusterapiassa saa palautetta omista teksteistä. Kirjoittajapiireissä, esimerkiksi työväenopistoissa, palautetta antaa kirjoittamisen opettaja ja muut opiskelijat. Kirjallisuusterapiassa tekstejä käsitellään ryhmässä kirjallisuusterapiakoulutuksen saaneen vetäjän johdolla. Palaute on oleellinen osa terapiaa.

Elämme tiedon aikakautta, mutta tieto on katoavaisempaa kuin aiemmin. Ennen isovanhemmilta saattoi säästyä satoja kirjeitä, päiväkirjoja sekä huolellisesti kootut valokuva-albumit. Nykyään kuvat ovat sikin sokin kovalevyillä tai pilvessä. Sähköpostit ovat korvanneet kirjeet, viestit katoavat bittiavaruuteen ja päiväkirjat jäävät vanhojen koneiden uumeniin. Omaelämäkerta auttaa etsimään ja kokoamaan tiedot. Viitseliäs voi tehdä samalla niin sanottua kuolinsiivousta ja hävittää tiedot, joita ei halua jälkipolvien käsiin. Vaikka et teettäisi digikuvista paperikuvia, voit koota kaikki kuvat eri muistikorteilta ulkoiselle kovalevylle samalla, kun teet omaelämäkertaasi.

Miten kirjoitetaan omaelämäkerta?

Ratkaisevaa on, kenelle kirjoitat. Jos suuntaat teoksesi jälkipolville, he varmasti tietävät jo suvun asioista jotain. Jos haluat suunnata teoksesi laajemmalle yleisölle, mukana tulee olla enemmän taustatietoa.

Jotkut kirjoittavat pelkästään työelämään keskittyvät muistelmat, varsinkin jos ura on ollut tavallisuudesta poikkeava. Kehitysapu- tai lähetystyö ulkomailla voi kiinnostaa laajempiakin piirejä, samoin suomalaiset rakennusprojektit eri maissa. Hyvä esimerkki on entisen työ- ja oikeusministerin Jari Lindströmin muistelmateos Syvään päähän (WSOY, 2020), joka keskittyy kirjoittajan poliittiseen uraan. Työelämästä kertoo myös Jennifer Worthin Hakekaa kätilö! (Otava, 2014), jossa Worth kertoo työstään terveydenhoitajana 1950-luvun Lontoossa.

Omaelämäkerta on tarina. Tarinan päähenkilö on kirjoittaja ja mukana on sivuhenkilöitä aivan kuten romaaneissa. Omasta tarinasta voi tehdä eheän kokonaisuuden miettimällä tiettyä teemaa, joka on ollut mukana läpi elämän. Voit rakentaa omaelämäkertaasi romaanimaisen kaaren, mutta rakenteen ei tarvitse välttämättä muistuttaa romaanin rakennetta.

Nykyään julkaistaan paljon muistelmateoksia, jotka koostuvat esseistä tai luvuista, joilla on kullakin tietty teema. Irlantilaisen Emilie Pinen teos Tästä on vaikea puhua (Atena, 2020) koostuu erillisistä esseistä, jotka käsittelevät kipeitä aiheita: isän alkoholismia, Pinen omaa keskenmenoa ja lapsettomuutta, nuoruuden huumeidenkäyttöä ja sukupuolisyrjintää työpaikalla. Otto Gabrielssonin kirjeiksi kirjoitettu teos Rikkaruoho (S&S) kertoo kirjoittajan suhteesta isäänsä Jörn Donneriin. Samalla Gabrielsson muistelee lapsuuttaan. Teemana on isän kaipuu.

Pinen ja Gabrielssonin teokset siirtyilevät ajassa edestakaisin teemojen mukaisesti. Usein omaelämäkerta kirjoitetaan aikajärjestyksessä eli kronologisesti. Silloin ongelmana voi olla, että jokaisesta ikäkaudesta ei löydy yhtä paljon kerrottavaa.

Miten omaelämäkerta suunnitellaan?

Voit aloittaa suunnittelemisen piirtämällä elämäsi aikajanan. Suhtaudu tähän vaiheeseen aivomyrskynä: kirjoita ylös kaikki mahdollinen, mitä mieleen tulee. Omaelämäkerran ei kuitenkaan tarvitse alkaa syntymästä. Jotkut aloittavat esi-isistä ja sukuhistoriasta, toiset jostakin käänteentekevästä hetkestä, joka on saanut miettimään omaa tarinaa. Esimerkiksi sairaus tai onnettomuus voi innostaa miettimään elämäntarinaa.

Omaelämäkerran päähenkilö on selvä, mutta entä sivuhenkilöt? Mukana voivat olla isovanhemmat ja vanhemmat, opettajat, valmentaja tai mentori, ystävät, seurustelukumppanit, lapset, esimiehet ja jopa lemmikkieläimet. Äläkä unohda vihollisia, kiusaajia ja muita hankalia tyyppejä. Kenen kanssa olet joutunut konfliktiin? Kuka on vaikuttanut elämääsi kielteisesti? Onko sinulle tehty pahaa?

Mieti millaisia tarinoita elämäntarinasi sisältää. Millainen lapsuutesi tarina oli? Miten aikuistuit? Millaisia rakkauksia sinulla on ollut? Oletko kokenut identiteettikriisin tai vaihtanut alaa? Oletko joutunut taistelemaan jonkin kielteisen voiman, esimerkiksi riippuvuuden kanssa? Onko elämässäsi ollut muita taisteluita kuten vaikea ero, lapsen sairastuminen tai onnettomuus?

Millaisia teemoja ja pääjuonteita elämässäsi on ollut? Näitä voivat olla kaukokaipuu, sairauksien kanssa kamppaileminen, uskonto, muista huolehtiminen, perhe, jatkuva opiskelu, uteliaisuus kaikkea uutta kohtaan, kodit, puutarha, urapolku, luovuus, sopeutumattomuus tai henkinen kasvu. Eero Huovisen muistelmateos Äitiä ikävä (WSOY, 2020) kertoo Huovisen kasvusta ilman äitiä. Isän kuoltua hän löytää äitinsä kirjeitä ja tutustuu tähän niiden kautta. Teemana on äidin kaipuu.

Romaanimainen rakenne

Omaelämäkertaa on hyvä suunnitella rakenne, vaikka et aikoisikaan julkaista sitä laajemmalle lukijakunnalle. Romaanimaisessa kerronnassa lukija saadaan mukaan luomalla jännitteitä. Romaanissa päähenkilöllä on usein jokin tavoite, jota kohti hän pyrkii. Onko elämässäsi ollut suuri haave, jota kohti olet ponnistellut, oli se sitten tutkinto, perhe, oman talon rakentaminen tai työskenteleminen ulkomailla?

Fiktiivisessä kerronnassa konfliktit ovat tärkeitä. Konfliktia voi hyödyntää myös omaelämäkerran kirjoittamisessa. Mitä konflikteja, ristiriitoja ja esteitä elämässäsi on ollut? Onko sinulla krooninen sairaus? Oletko ollut vaikeassa ihmissuhteessa? Onko sinulla ollut vaikea äitisuhde? Kun lukija jännittää, miten sinun käy, kokonaisuuteen syntyy jännite – ja jopa jännitystä! Lukijan on pakko lukea eteenpäin.

Romaaneissa, novelleissa ja jopa kansansaduissa on kliimaksi, huippukohta jota kohti kerronta etenee. Löytyykö elämästäsi jotain, jota voisit käyttää tarinassasi kliimaksina? Kliimaksin jälkeen kerronta laskeutuu suvantoon. Se voi olla tiivistys siitä, mitä tarinasi on sinulle opettanut.

Romaanimaisen omaelämäkerran ei ole pakko alkaa elämän alusta. Se voi alkaa tapahtumasta, joka käynnistää muistelemisen. Se voi alkaa menneisyyden tapahtumasta ja liikkua siitä setä eteen- että taaksepäin.

Ole avoin ja aito

Kirjoita aidosti ja avoimesti. Omaelämäkerta ei ole ansioluettelo tai lista hienoista saavutuksista. Näytä itsesi sellaisena kuin olet, vikoinesi kaikkinesi. Kuvaa myös epäonnistumisia, ne tekevät tarinasta elämän makuisen. Älä kuvaa itseäsi ihailevaan sävyyn. Mikään ei kuitenkaan velvoita sinua kertomaan aivan kaikesta. Jos jokin kokemus on liian kipeä tai nolo, voit jättää sen pois.

Mitä kokemuksesi ovat sinulle opettaneet. Ovatko haaveesi toteutuneet? Oletko tavoitellut jotain ja huomannut myöhemmin, ettet halunnutkaan sitä? Millaisia menetyksiä olet kokenut? Miten maailmankatsomuksesi on kehittynyt? Oletko löytänyt uskon johonkin asiaan, oletko menettänyt uskosi? Millaiset arvot ovat kestäneet läpi elämän?

Entä miten rakkaus on vaikuttanut elämääsi? Jälkeläisiä kiinnostaa aina, miten vanhemmat tai isovanhemmat kohtasivat. Millaista seurustelukulttuuri oli nuoruudessasi? Mistä tiesit, että puolisosi oli se oikea? Miksi olet eronnut? Jos olet lapseton, oliko se oma valinta vai johtuiko se siitä, ettet kohdannut sopivaa ihmistä?

Muistele ensirakkauttasi, sydänsuruja, suuria onnen hetkiä. Mieti, miten rakkaussuhteet ovat kasvattaneet sinua ihmisenä.

Ajan henki

Kirjoitit sitten jälkeläisillesi tai laajemmalle yleisölle, mieti, miten ajan henki on vaikuttanut elämääsi ja valintoihisi. Esimerkiksi kasvatusperiaatteet ovat muuttuneet Suomessa lyhyessä ajassa radikaalisti. Vielä 1950-luvulla monessa perheessä oltiin sitä mieltä, että lapsi saa näkyä muttei kuulua. Maaseudulla lapset olivat työvoimaa ja vanhemmilla oli mielestään oikeus vaikuttaa lastensa ammatin- ja puolisonvalintaan.

1960-luvulla Yhdysvalloissa alkunsa saanut sukupolvikapina tuli Suomeenkin. Sodan jälkeiset suuret ikäluokat tulivat teini-ikään ja varttuivat nuoriksi aikuisiksi. Naisen asema muuttui. Psykologiasta tuli valtavirtaa ja kasvatuksesta alettiin ajatella eri tavalla. Suomessa tapahtui rakennemuutos, kun ihmisiä virtasi maalta kaupunkeihin ja muutti Ruotsiin. Elintaso kohosi, moni muutti uuteen lähiöön.

Ajan henki näkyy niin asenteissa kuin muodissa. Tulevia polvia voivat kiinnostaa muutokset, jotka ovat sinulle itsestään selviä. Ehkä lapsuudessasi syötiin läskisoossia, mutta aikuistuessasi Suomi hurahti italialaiseen keittiöön, pöytäviinasta siirryttiin eurooppalaiseen viinikulttuuriin, keskiolut tuli kauppoihin. Entä miten työelämä muuttui, kun tietotekniikka valloitti toimistot?

Vihje: Jos olet Helsingin Sanomien tilaaja, voit perehtyä eri aikakausiin Aikakoneen avulla. Aikakoneeseen on skannattu kaikki Helsingin Sanomat eri vuosikymmeniltä. Tietoja voi etsiä myös hakusanojen avulla.

Netistä löytyy varsinkin englanninkielisiä koosteita kunkin aikakauden poliittisista ja historiallisista tapahtumista. Kotimaan tapahtumat löytyvät kätevästi Mitä missä milloin -kirjoista. Lähdemateriaali voi palauttaa mieleesi jo unohtuneita asioita: ”Ai niin, olin ihastunut rinnakkaisluokan Jaakkoon silloin kun Armstrong kävi kuussa.”

Kuvapalveluissa, esimerkiksi Finna.fi ja Helsinkuvia.fi voi palauttaa asioita muistiin katselemalla aikakauden kuvia. Helsinkikuvia-saitin kuvia saa käyttää maksutta myös omassa julkaisussa. Elinkeinoelämän keskusarkistossa elka.fi on esimerkiksi mainoksia. Mainoksia ja kotimaisia elokuvia löytyy Elonetistä. Netissä on myös eri asuinalueiden ja aikakausien muisteluryhmiä.

Rajoituksia

Muista, että vaikka julkaisisit omakustanteen, yksityisyyden suojaa tulee kunnioittaa. Elossa olevista ihmisistä ei saa julkaista arkaluonteisia tietoja, kuten tietoa sairauksista, sosiaalihuollon tarpeesta tai rikoshistoriasta. Jos henkilö on elossa, voit kysyä häneltä lupaa. Suomen perustuslaista löytyy tietoa yksityisyyden suojasta.

Älä myöskään syyllisty kunnianloukkaukseen. Jos kerrot kauheasta pomosta vuosikymmenten takaa, jätä pois tiedot, joista hänet voi tunnistaa.

Muista tekijänoikeudet. Esimerkiksi muiden kirjoittamia runoja tai kokonaisia biisejä ei saa julkaista ilman lupaa. Sama pätee valokuviin ja piirroksiin, jollei niitä ole erikseen ilmoitettu tekijänoikeusvapaiksi.

Vinkki: BoD tarjoaa myös oikolukupalvelua. Hyvä kieliasu parantaa teoksesi lukukokemusta!

Kiinnostavia omaelämäkertoja:

Anita Konkka: Unennäkijän muistelmat (Teos, 2014)
Juha Rautaheimo: Hermo – murharyhmän mies (Siltala, 2020)
Tara Westover: Opintiellä (Tammi, 2019)
Henry Marsh: Elämästä, kuolemasta ja aivokirurgiasta (S&S, 2017)
Hilary Mantel: Vain varjo häilyväinen (Teos, 2015)

Laura Honkasalo

Laura Honkasalo on helsinkiläinen kirjailija, toimittaja ja kääntäjä, joka on julkaissut muun muassa romaaneja, nuortenkirjoja ja novellikokoelman. Hän on opiskellut taidehistoriaa Helsingin yliopistossa ja valmistunut filosofian maisteriksi. Honkasalo opettaa myös luovaa kirjoittamista.

Aloita nyt

Elämäkerran kirjoittaminen: Kirjoittaja – älä suotta juokse itseäsi pakoon!

BoD — Tue, 24 Jun 2025 12:51:21 +0000

Enoikeastaan aikonut kirjoittaa itsestäni. Halusin keksiä tarinoita – sellaisia, joissa tapahtuu jotakin, mitä minun elämässäni ei koskaan tapahdu. Halusin kirjoittaa rikoksia, rohkeita reissuja ja riipiviä rakastumisia. Halusin päähenkilöksi jotain muuta kuin tylsän itseni: rohkeamman, hullumman, vapaamman. Minua ei kiinnostanut elämäni, päinvastoin, rimpuilin pois, johonkin toisaalle.

Ajatus omasta elämästä käsin kirjoittamisesta tuntui laiskalta ja tylsältä, itsekeskeiseltä ja jopa häpeälliseltä. Omaelämäkerrallisuutta ja autofiktiotahan on reippaasti kritisoitu oman navan kaiveluksi ja kirjoittajan itseterapian muodoksi, joka on puettu kaunokirjalliseen naamiaisasuun. Sitä paitsi kuka olisi kiinnostunut tavallisen Murtosen tavallisesta elämästä. Tuskin kukaan.

Mutta sitten tapahtui jotain hassua:

Tuo täysin kuvitteellinen hahmo lähti maailmalle ja rakastui, ihan kuten minä joskus. Se alkoi haaveilla perheestä ja omakotitalosta kotikaupungissaan, vaikka olin ajatellut, että se asuisi sinkkuna suurkaupungissa ja joisi vain espressoa menestyneiden ja kiiltokuvan kauniiden ystäviensä ympäröimänä. Ja kun se suri läheisensä kuolemaa, tajusin kirjoittavani sanoja, joita en tiennyt olevan – mutta joita olin kantanut mukanani jo vuosia. Teksti alkoi mennä tunteisiini. Se kaivautui ihoni alle ja huhuili palaamaan koneen ääreen. Kiinnostuin päähenkilöstäni aivan uudella tavalla.

Yhtäkkiä huomasin:

ei tämä ole pakoa todellisuudesta. Tämä on reitti siihen. Kirjoittaessani keksittyä, tulikin näkyväksi jotakin totta, paikka paikoin jopa itseä vavisuttavaa.

Omasta elämästä nousevat aiheet ja teemat, tapahtumat ja tunteet yllättävät kirjoittajan, varsinkin juuri sellaisen, joka pyrkii pakenemaan teksteissä itseään. Kun haluaa kirjoittaa ainoastaan peurasta ajovaloissa, ei välttämättä hoksaa olevansa niin peura kuin tie, niin auto kuin sen kuljettaja. Kirjoittajaminä on läsnä jokaisessa tekstissään, pyrki siihen tai ei. Oma kokemusmaailmamme ja sen myötä mielikuvituksemme asettavat tarinalle rajat. Emme voi tietää sellaista, jota emme tiedä, emmekä kuvitella sellaista, johon mielemme ei yllä.

Vaatii rohkeutta olla seisomatta itsensä edessä ja kirjoittaa suoraan ja kirkkaasti siitä, mikä tuntuu eniten. Siitä, mikä pelottaa, mikä on piilossa, mikä on totta. Se on kuitenkin reitti tekstin syvätasoon. Sinne, missä teksti alkaa hengittää ja olla aidosti kirjoittajansa näköinen.

Omaelämäkerrallisesta kirjoittamisesta puhutaan nykyään usein autofiktion käsitteen kautta – silloin todellinen ja keksitty punoutuvat tarinaksi, jonka kudoksesta on mahdoton erottaa, mikä on totta ja mikä fiktiota. Se ei tarkoita päiväkirjamaista selostusta siitä, mitä tapahtui vuonna -95 tai mitä kenellekin tuli sanottua. Kyse on jostain muusta. Siitä, että oma kokemus otetaan käyttöön ja valjastetaan osaksi fiktiota. Kirjoitetaan sellaista, mikä tuntuu – sellaista, mikä on totta, mutta fiktion suojista käsin. Fiktio suojaa kirjoittajaa. Spekulaatiot siitä, mikä on ”oikeasti totta”, voi huoletta jättää omaan arvoonsa.

Minulle omaelämäkerrallinen kirjoittaminen ei ole niinkään kaivautumista menneisyyteen vaan kurkottamista itseä kohti. Välillä siihen liittyy lämpö – muistoja ja ihmisiä, joita haluan suojella. Välillä siihen liittyy kipu – asioita, joita en ole koskaan sanonut ääneen, mutta jotka kirjoittaessa alkavat puhua omalla äänellään.

Joskus kirjoittaminen paljastaa, että jokin haava ei olekaan vielä arpeutunut. Ja joskus se näyttää, miten pitkälle on jo tullut.

En tarkoita, että joka tekstissä pitäisi avata sydämensä lukijalle. Ei lainkaan. Mutta kirjoittaessa oma kokemus antaa sävyjä, rytmiä ja rehellisyyttä, joita ei voi keksiä. Voi keksiä juonen, miljöön ja hahmot – mutta kun jokin niissä tuntuu aidolta ja nostaa tunteita pintaan, se tarkoittaa, että kirjoittaja on lähellä omaa totuuttaan. Tämä välittyy lukijalle. Se on tekstin pohjavire, jota pitkin lukija lukee joko tietoisesti tai tiedostamattaan. Aitous ja rehellisyys koskettaa, antaa samaistumispintaa ja saa sivut kääntymään. Ja se riittää. Se todellakin on tarpeeksi. Kaikkea ei tarvitse kertoa.

Lopulta ehkä juuri siksi kirjoitamme: emme vain kertoaksemme tarinan, vaan kohdataksemme itsemme – ja ehkä myös toisemme – uudelleen, vähän rehellisemmin.

Kirjoittanut

Helena Murtonen-Leppä

Helena Murtonen-Leppä on kirjoittamisen opettaja, kirjoittaja ja sanataiteilija – ihminen, joka on aina elänyt sanojen keskellä. Hän uskoo, että kirjoittaminen on paljon enemmän kuin oikeat sanat oikeassa järjestyksessä; se on ajattelun kirkastamista, tunteiden muotoilemista ja aiheuttamista sekä hyvin usein silkkaa iloista leikkiä. Hänen opetuksessaan tärkeintä on kannustava ilmapiiri, jossa kirjoittamisen ilo, luova kokeilu ja syvällinen pohdintakin saavat tilaa. Kaikki osaavat kirjoittaa ja jokaisella oma ainutlaatuinen äänensä ja tarinansa kerrottavana, näiden luokse pitää vain uskaltaa löytää. Kirjoittajana Helena tietää, miltä tuntuu, kun sanat karkaavat tai asettuvat juuri oikein. Hän rakastaa kielen mahdollisuuksia, kirkasta ilmaisua ja sitä hetkeä, kun sanat alkavat hengittää ja hehkua.

Kirjoittaminen: Ainoastaan kirjoittamalla voi tulla kirjailijaksi!

BoD — Mon, 05 May 2025 13:20:08 +0000

Sen kun istuu alas ja alkaa naputtaa. Tämä on yksi yleisimmistä kirjoittamiseen liittyvistä harha-ajatuksista. Kirjoittaja näyttää ulospäin seesteiseltä. Eteerinen katse kohdistuu kynään tai tietokoneen näyttöön. Kolmas, näkymätön silmä, tuijottaa suoraan mielen syvyyteen. Ei kuulu kuin hentoinen naputus tai kynän lennokas liike muistivihon sivulla. Ilme kertoo syventymisestä omaan ajatteluun. Hymynkare tai kulmakarvojen kohotus viestivät oivalluksesta sormien ottaessa spurttiaan näppäimistöllä. Kaukana mielikuvasta eivät ole perhoset, sateenkaaret ja tyynessä kesäillassa leikkivät sudenkorennot.

Sisäiset odotukset ovat helposti korkealla

Kun tekstiä syntyy, ei mene kauaa, kun se mielessä muuttuu sanataideteokseksi, kirjaksi, bestselleriksi, kirjakentän puhutuksi ilmiöksi. Puhumattakaan ulkopuolisten odotuksista. No, milloin julkaiset? Tuleeko sinusta kirjailija? Pakkohan sinusta on tulla, kun tuntikaupalla istut itseksesi.

Näennäinen helppous on ansa

Kaikki vähänkään kirjoittaneet tietävät, että tämä on romantisoitu kuva kirjoittajasta ja kirjoittamisesta. Ulospäin ei näy päänsisäinen myllerrys, kun ideat syntyvät, loistavat ja tuhoutuvat. Kuvasta ei välity kirjoittajan sisäinen meteli ja suoranainen kauhu oman tekstinsä äärellä. Kursori iskee ilkeämielisesti silmää. Valkoiselle pohjalle ei ole sittenkään ilmestynyt mitään. Tai ehkä on: moneen kertaa deletoituja yksittäisiä sanoja, epätoivoisia virkkeenalkuja, kokonaisia lauseita, mutta mikään ei riitä, mikään ei ole tarpeeksi hyvä. Ajatukset ovat ehtineet puuroutua matkalla luettavaksi lauseeksi.

Jos kirjoittamista verrataan soittamiseen tai maalaamiseen, joiden prosessin vaiheet mokineen päivineen ovat kuultavissa ja nähtävissä, kirjoittajan prosessi kääntyy sisään päin. Sitä on vaikea ymmärtää, varsinkaan ulkopuolisen.

Aina ei kulje

Aina ei jaksa, ei pysty, ei kykene. Voidaan puhua kirjoittamisen esteistä, kivistä valitulla tiellä. On nimittäin paljon helpompi sanoa kuin toteuttaa tuo kuuluisa sen kuin vain istuu ja naputtaa.

Kirjoittajan blokki tai valkoisen paperin kammo on yksi tyypillisimmistä kirjoittamisen esteistä. Kun mitään ei synny, kaikki tuntuu vaikealta ja koko kirjoittaminen turhalta. Itse ajattelen lopulta kysymyksen olevan aloittamisen ja rauhoittumisen vaikeudesta. Kenties omat ajatukset ja odotukset ovat paisuneet liian suuriksi. Kuinka virke voisi tuntua miltään, jos aikomuksissa on saman tien romaanitrilogia? Selityksiä ja sijaistekemistä löytyy. Tiskikoneen tyhjennys tai Instragramin kissavideot houkuttelevat liikaa. Isotädille täytyy soittaa ja sähkösopimus uusia. Kirjoittaja on tällöin selittäjä, ei kirjoittaja.

Täydellisyyteen pyrkiminen on hyvin käytetty selitys, sille ettei kirjoita

Olen monta kertaa kuullut, että kirjoittaja hyväksyy itseltään vain täydellistä tekstiä. Jos sitä ei synny, ei kannata jatkaa. Ajatus täydellisyydestä on armoton, sillä mitä täydellinen tarkoittaa ja kuka sen määrittelee. Täydellisyyteen pyrkijä on usein hillittömän hyvä suunnittelija. Hän suunnittelee juonta ja henkilöhahmoja, käyttää aikansa miljöön maalaamiseen ja veret seisauttavaan loppuratkaisuun. Kaikki tämä tapahtuu niin, että riviäkään ei tule kirjoitetuksi. Hän on silloin suunnittelija, ei kirjoittaja.

Täydellisyyden tavoittelu menee samaan kategoriaan kuin kirjoittamisprosessin ihannointi taiteellisena tekemisenä. Taitelija jumalten armosta kiertelee pöydästä pöytään puhumassa runoudesta ja sen mahdollisuuksista. Hän kertoo odottavansa oikeaa hetkeä ja odotellessaan puhuu itsestään novellistina, runoilijana tai käsikirjoittajana. Hän on silloin puhuja, ei kirjoittaja.

Luettavan ja kiinnostavan tekstin tuottaminen ei ole mikään taiteellisen nerouden laskeuma kirjoittajan ylle synkkänä ja myrskyisenä yönä, vaan se on kovan treenin tulosta. Eiväthän aariatkaan taivu sopraanolta pelkästään suuta aukomalla, miksi tekstikään soljuisi harjoittelematta. Mitä helpommin luettava ja mukaansatempaavampi teksti, sitä enemmän on takana työtä eli kirjoitettuja liuskoja.

Kirjoittaja itse on esteidensä herra

Kursori tottelee kyllä, kun sille antaa kyytiä. Liikkeelle pääsee ainoastaan kirjoittamalla, vaikka sitten kirjoittaisi vain tajunnanvirtaa tai luettelon siitä, mitä ikkunasta näkee. Yksinkertaista mutta toimivaa! Kun hetken istuu aloillaan, huomaa, että kirjoittaminen on vetänyt mukaansa. Tekstiä alkaa syntyä, kun sille antaa luvan ja mahdollisuuden. Kirjailija Niina Hakalahden kuuluisin sanoin ”liuska päivässä on 365 liuskaa vuodessa”. Ei se ole sen kummempaa.

Esteet on tehty ylitettäviksi. Kirjoittamisen kannalta on tehokasta miettiä, onko este todellinen vai pelkkä selitys. Kun saa kiinni juurisyystä, saattaa olla, että alkaa kirjoituttamaan. Harva haluaa olla selittäjä, mutta hyvin moni haluaa olla kirjailija.

Kirjoittanut

Helena Murtonen-Leppä

Kirjoittaminen: Astu rantaan ja lennä!

BoD — Mon, 31 Mar 2025 11:07:50 +0000

Mitä kirjoittaminen on, kysyi minulta kerran muuan iäkäs ihminen, jolla tuntui olevan kaikkea, mutta jotain silti puuttui. Hän kertoi lukevansa paljon, mutta mitä enemmän hän lukee, sitä enemmän jokin pyrkii ulos. Hän kaipasi yhteyttä itseensä ja maailmaan ympärillään. Halusi tulla sinuiksi eletyn elämänsä ja toteutumattomien unelmiensa kanssa. Sanat tuntuivat hänestä tutuilta. Mitä jos kokeilisit itse? kysyin, sillä kysymykseen kirjoittamisen olemuksesta on miltei mahdotonta vastata.

Kirjoittaminen on näkökulmakysymys

Se voi olla mitä vain teknismekaanisen suorittamisen ja massoja liikuttelevan voiman väliltä.

Kirjoittaminen on taitoa hallita niin kieli kuin mielikin

Se on kykyä jäsentää ajatusten sekamelskasta ymmärrettäviä kokonaisuuksia. Se on kognitiota ja koordinaatiota. Se on ajatuksen ja liikkeen yhteispeliä. Kirjoittaminen on hienomotorista taitoa yhdistettynä mielen villiin liikkeeseen. Käteeni ilmestyy kynä. Mitä minä teen tällä, ihmettelen. Kirjoita, käskee ääni sisälläni ja niin minä alan kirjoittaa. Pieniä mustia merkkejä lumivalkealle paperille. Niistä syntyy sanoja, sanoista lauseita, lauseista virkkeitä, virkkeistä kappaleita, kappaleista lukuja, luvuista kokonaisuuksia. Minä kirjoitan, hihkaisen. Minä luen, hihkaisee jossain joku toinen. Tämä on ihme!

Kirjoittaminen on ajattelemista

Ajatusten muovaamat sanat ovat valon ja ilon pisaroita putipuhtaalla hangella, jonka yli luovuuden ja mielikuvituksen tuulet puhaltavat. Poikkean tieltä ja astun hankeen. Se upottaa. Ajatus on samea kuin suonsilmä, puhtaan lumipinnan alla onkin märkää. Kuinka helppoa olisi jäädä paikoilleen. Todeta, että ei sittenkään tänään, ehkä joku toinen päivä, sitten kun inspiraatio iskee tai tarina alkaa kirjoittaa itse itseään. Sitten kun joku käskee tai saan aiheen, sillä kirjoittaminen on vaikeaa.

Kirjoittaminen on rohkeutta jatkaa

matkaansa hangessa ja uskoa omaan tekemiseensä, uskoa itseensä. Merkityksellisyys on haettava matkasta, sillä pikavoittoja tai edes varmaa maalia ei välttämättä ole. Kirjoittaminen on hiljaista, itseensäsulkeutunutta ajatustyötä. Siksi rohkeutta on ottaa toinen askel umpihankeen ja pitää katse horisontissa. Jokainen askel kuin ajatus ja siinä samalla muodostunut lause. Lause lauseen perään. Askel askeleen perään ja kohta kulku alkaa sujua. Hanki alkaa kantaa ja ajatus kirkastuu.

Kirjoittaminen on prosessi

Löydän itseni keskeltä lumista maisemaa, keskeltä luovaa prosessia. Jatkan, sillä en voi enää lopettaa. Askeleet takanani kertovat, että olen kulkenut jo jonkun matkaa. Olen päässyt alkuun. Koneeni ovat käynnistyneet. Eteenpäin! Mieleni hakkaa. Luova prosessi pitää huolta itsestään. Ajatukset vetävät toisiaan. Mieleeni syntyy maailmoja. Maailmat synnyttävät henkilöhahmoja, tarinat kertojiaan ja runot puhujiaan. Se en ole minä, mutta ehkä se kuitenkin olen. Ei väliä, kunhan saan olla tässä ja kirjoittaa.

Kirjoittaminen on luovuutta ja mielikuvituksen lentoa

Vitivalkoinen maisema sokaisee minut, en voi muuta kuin tarpoa eteenpäin. Tunnen myötätuulen, levitän käteni, mieleni kangas lepattaa ja nousen ilmaan. Flow kannattelee minua: lennän ja kirjoitan. Kuinka pieneltä todellisuus näyttääkään, kun sitä pääsee katselemaan mielikuvituksesta käsin. Kirjoitan taivaan, tähdet ja auringon, kuun ja sen pimeämmän puolen. Tuosta lainaan reaalimaailmaa, tuohon upotan oman kokemukseni, tuosta otan otteen toiselta, tähän minä keksin sillan, toisenlaisen tarinan. Tuosta hieman rakkautta, tuolta sotaa ja vihaa. Isääni en enää itke, kirjoitan surun pois. Käärin pienen tytön villaiseen vilttiin ja vien takkatulen eteen lämmittelemään. Tule, tule hyvä kakku ja päätän lisätä leivoksen, hieman hymyä ja hyvää fiilistä. Kaikki mahdollisuudet ovat käytettävissä, kaikkea voin kirjoittaen tehdä. Flown selässä en tunne nälkää, enkä vilua, en tiedä mitä kello on, enkä välitä.

Kirjoittaminen on itsetuntoa ja -tuntemusta

Se vaatii aikaa, tilaa ja lihaksia. Aika kuluu siellä missä istun. Päivä vaihtuu illaksi. Pakarat palauttavat tähän hetkeen. Tarpomiseen tulee tauko. Nousen ylös tekstini äärestä, venyttelen ja ihmettelen missä olen ollut. Päätän lukea sen mitä kirjoitin. Aloitan kiinnostuneena, tunnen ylpeyttä aikaansaannoksestani. Olen kirjoittanut kelpo tekstin, julkaisun mahdollisuudet häivähtävät silmissäni. Kuulen korvissani juhlapuheet, näen ylistävän kritiikin, kunnes häpeä iskee kuin salama. Kuinka kehtaan? Tämä ei ole kirjallisuutta! Tämä on oksennusta. Se on sieluni näkyviä osia liejuisina, valuvina kirjaimina. Mistä ihmeestä tämän kaiken oikein keksin ja miksi päätin tuonkin asian paljastaa? Puna nousee kaulalta kasvoihin jättäen valkoisia laikkuja sinne tänne. Itkettää ja hirvittää. Tekee mieli selittää. Katse pyyhkii edestakaisin kirjoitettuja rivejä, merkitys alkaa muodostua, sydän hakkaa, kämmenet hikoavat. Hengitys tiivistyy. Siis minäkö tämän kirjoitin? Tämän maailman ja itseni sinne tänne maailman väleihin. Onko tämä ääni minun ääneni? Mistä kaikki tuo tuli? Mitä tulinkaan tehneeksi, kun kirjoitin? Sieluni soi ja sisälläni kehrää kissa.

Kirjoittaminen on julkitulemista

Taakseni ilmestyy lukija. Häpeä painaa ylpeyttä pinnan alle. Hanki on sulanut. Sen tilalla on järvi. Vesi roiskuu, en saa selvää siitä mitä tapahtuu. Teksti karkaa käsistäni kaarnaveneen lailla ulapalle. Se menee tuulen mukana lukijalta lukijalle. Vastassa on ensin ystävällisiä ja hymyileviä kasvoja – kirjoittavia tuttaviani, opettajanikin on siellä ja niitä, jotka aina äimistyvät kirjoittamistani ja kehuvat, sillä eivät muuta oikein osaa. Kaikki he kannustavat minua, jotkut tekevät ehdotuksia. Entä jos vielä tuohon ja sitten tuosta hieman. Tämä kohta on upea, tätä miettisin vielä. Mitäs jos? Oletko ajatellut? Rakkaan ihmisen silmäkulma kostuu, hän muodostaa sanansa saippuakuplaan, jonka puhaltaa luokseni. Olen ylpeä sinusta. Sinä teit sen. Samaan aikaan taistelupareista toinen, häpeä, alkaa menettää voimiaan. Se jää alakynteen, kun ylpeys saa yliotteen. Ryhtini rannassa suoristuu. Katson kaarnaveneen kulkua kohti ulappaa ja puhallan perään. Sen kirjoitin minkä kirjoitin, ajattelen, kun raukeus saa raajani löystymään.

Kirjoittaminen on elämää

Käännyn takaisin arkisen muistivihkoni puoleen. Minulla on elämä elettävänäni ja sen kaikki haasteet: työ, perhe, ystävät, liikunta, harrastukset, vanhenevat vanhemmat, pyrkimykset ja unelmat. Kuinka rauhalliseksi itseni tunnen, kun tiedän, että aina voin kirjoittaa. Aina voin aloittaa uuden vaelluksen, joskus vähempikin riittää. Katson vielä kerran luovuuteni rantaa, jonne mennäkseni minun ei tarvitse enää odottaa iltaa ja jonne tiedän palaavani. Kuinka erikoinen ääni kuuluukaan, kun joutsen juoksee itsensä lentoon veden tyyntä pintaa pitkin. Puut kumartavat ja katsovat kuvajaistaan peilityynestä veden pinnasta. Tiedän uppotukin pinnan alla, mutta tiedän myös pohjaan vajonneen hylyn ja sen kajuutan seitsemän samppanjapulloa. Näen vanhan kalastajan piippuineen veneessään nostamassa verkkoa ja teini-ikäisen tytön ottamassa aurinkoa uimapatjalla. Tummat pilvet taivaanrannassa ja pilvien hopeareunuksen.

Tämän kirjoittavan ihmisen elämän olen itselleni valinnut. Kun kirjoitan, olen sittenkin onnellinen. Tätä kaikkea on kirjoittaminen.

Kirjoittanut

Helena Murtonen-Leppä

Tekijänoikeusvinkit kirjan kirjoittajalle

BoD — Wed, 14 Feb 2024 08:23:00 +0000

Teksti: Johanna Haapiainen-Makkonen, avustava lakimies, Kopiosto ry

Tekijänoikeus on luovan työn tekijälle kuuluva määräämisoikeus, josta säädetään tekijänoikeuslaissa ja tekijänoikeusasetuksessa. Jos teoksesi, kuten kirja, ylittää teoskynnyksen, teoksesi nauttii laissa turvattua suojaa. Jo kirjaa kirjoittaessasi saatat törmätä moniin kysymyksiin, jotka liittyvät jonkun toisen henkilön tekijänoikeuksiin. Kysymykset voivat koskea esimerkiksi kuvien käyttöä. Lue tästä tiivistelmä tekijänoikeuksista ja vastaukset muutamiin kysymyksiin, joita voi nousta esiin jo siinä vaiheessa, kun kirjoitat omaa kirjaasi. Huomaathan, että tässä koonnissa esitetyt vinkit eivät oleoikeudellisesti sitovia neuvoja tai ohjeita.

1

Mitä tekijänoikeus on?

Tekijänoikeus syntyy samalla kuin teoskin. Suojan saaminen ei edellytä teoksen rekisteröintiä tai esimerkiksi ©-merkin käyttämistä. Tekijän ei tarvitse myöskään julkaista tai julkistaa teostaan – myös pöytälaatikkoteokset saavat tekijänoikeussuojaa. Tekijänoikeus syntyy sille henkilölle, joka on luonut teoksen, eikä esimerkiksi tekijän iällä ole merkitystä. Tekijänoikeus on voimassa tekijän eliniän ja 70 vuotta hänen kuolinvuotensa päättymisestä.

Jotta luovan työn tulos voisi saada teossuojaa, sen täytyy ylittää niin sanottu teoskynnys, eli olla omaperäinen ja itsenäinen. Teoskynnyksen ylittyminen ratkaistaan tapauskohtaisesti. Tavanomaisena kriteerinä on pidetty, että kukaan toinen samaan työhön ryhtyessään ei päätyisi samaan lopputulokseen. Teostason ylittymistä on arvioitu eri tavoin teoslajista riippuen. Kirjallisten ja kuvataiteen teosten kohdalla teostaso on ollut melko alhainen. Esimerkiksi lyhytkin runo tai iskulause on voinut saada tekijänoikeussuojaa.

Tekijänoikeus suojaa teoksessa ilmenevää itsenäistä ja omaperäistä ilmenemismuotoa, mutta ei ideaa, tietoa, teoriaa tai periaatetta. Esimerkiksi samasta juonesta voidaan kirjoittaa monta kirjaa, kunhan kirjat täyttävät omaperäisyyden vaatimuksen, eli ne eivät ole toistensa kopioita.

Tekijänoikeus koostuu taloudellisista ja moraalisista oikeuksista. Taloudellisiin oikeuksiin kuuluu yksinoikeus määrätä teoksen kappaleen valmistamisesta eli kopioinnista sekä teoksen saattamisesta yleisön saataviin muuttamattomana tai muutettuna, käännöksenä tai muunnelmana, toisessa kirjallisuus- tai taidelajissa tai toista tekotapaa käyttäen. Moraalisiin oikeuksiin kuuluu isyysoikeus ja respekti- eli kunnioittamisoikeus. Isyysoikeus tarkoittaa velvollisuutta ilmoittaa tekijän nimi käytön yhteydessä ja respektioikeus tarkoittaa sitä, että teosta ei saa muuttaa tekijän kirjallista tai taiteellista arvoa tai omalaatuisuutta loukkaavalla tavalla eikä teosta saa myöskään saattaa yleisön saataviin loukkaavassa muodossa tai yhteydessä.

2

Tahtoisin kuvittaa kirjaani valokuvilla – mitä minun tulisi tietää?

Valokuvan suoja-aika on 50 vuotta kuvan valmistusvuoden päättymisestä. Ennen vuotta 1967 julkistetut ns. tavalliset valokuvat jäävät suojan ulkopuolelle. Teos on julkistettu, kun se on saatettu luvallisesti yleisön saataviin.

On hyvä huomata, että valokuvat saattavat ylittää niin sanotun teoskynnyksen. Tällöin niiden suoja-aika on pääsäännön mukaisesti tekijän eli valokuvaajan elinikä ja 70 vuotta valokuvaajan kuolinvuoden päättymisestä. Tällaisissa tilanteissa lupa kuvien käyttöön tulisi saada kuvaajan oikeudenomistajilta, kuten perikunnalta.

Jotkut valokuvat voivat olla peräisin esimerkiksi museosta tai arkistosta. Tällaisissa tilanteissa on hyvä tarkistaa, tarvitaanko julkaisulupa kyseiseltä museolta tai arkistolta, vaikka kuvan tekijänoikeus ei olisikaan enää voimassa.

Kuvien julkaisuun voi liittyä myös muita kuin tekijänoikeudellisia näkökulmia. Kuvan julkaiseminen ei esimerkiksi saa loukata henkilön kunniaa tai yksityisyyttä. Myös lähde tulee mainita asianmukaisesti.

3

Mitä minun pitää ottaa huomioon, jos haluaisin ottaa kirjani kanteen itse kuvan taideteoksesta?

Maalaus, piirustus, veistos tai muu kuvataideteos on yleensä aina tekijänoikeuden tarkoittama suojattu teos. Kuvataideteosten osalta teoskynnyksen on katsottu olevan matala. Taideteoksen kuvaaminen esimerkiksi kirjan kantta varten edellyttää tekijän luvan. Lupaa kuvataiteen teosten käyttöön voi tiedustella visuaalisen alan taiteilijoiden tekijänoikeusjärjestö Kuvastosta.

4

Haluaisin lisätä kirjaani kuvan taideteoksesta, joka on peräisin 1500-luvulta. Kyseisen teoksen tekijänoikeudellinen suoja-aika on siis jo päättynyt, eli voinko käyttää teoskuvaa vapaasti kirjassani?

Tekijänoikeus on voimassa tekijän eliniän ja 70 vuotta hänen kuolinvuotensa päättymisestä. Tilanteessa, jossa hyödynnetään taideteoksesta otettua valokuvaa, on kuitenkin hyvä huomata, että jos taideteoksesta otetun valokuvan suoja-aika on voimassa, valokuvan oikeudenhaltijalta tulisi saada lupa kuvan käyttöön ja valokuvaajan tiedot on mainittava kuvan käytön yhteydessä.

5

Haluaisin käyttää kirjassani hahmona muista teoksista tunnettua hahmoa tai tehdä tutusta tarinasta hieman muunnellun version. Mitä minun tulisi ottaa huomioon?

Teoksen muuttaminen, kääntäminen ja muuntelu kuuluvat tekijän yksinoikeuden piiriin, ja teosten muunteluun tarvitaan yleensä tekijän lupa. Tekijänoikeuslaissa säädetään myös ns. vapaasta muuntelemisesta, joka ei edellytä tekijän suostumusta.

Vapaalla muuntelulla tarkoitetaan sitä, että jonkun toisen aikaisemmin tekemää teosta käytetään inspiraation lähteenä ja teoksen ideasta, juonesta tai sisällöstä luodaan kokonaan uusi, itsenäinen ja omaperäinen teos, joka ei ole samaistettavissa alkuperäiseen teokseen.

Vapaata muuntelua olisi idean tai juonen hyödyntäminen ja kertominen omin sanoin, uutena omaperäisenä ja itsenäisenä tarinana, joka ei ole samaistettavissa alkuperäiseen.

Jos hyödynnät tarinassasi toisen luomaa hahmoa, ja tätä hahmoa käytetään tutulla nimellä tai se on muuten selvästi tunnistettavissa, kyse ei ole vapaasta muuntelusta, vaan kyse on toiminnasta, johon tarvitaan alkuperäisen hahmon tekijän tai muun oikeudenhaltijan lupa.

Esimerkiksi kirjoista tutut hahmot voivat olla myös suojattuja tavaramerkkeinä, eli jos vastaavassa toiminnassa käytettäisiin tavaramerkkinä suojattua hahmoa, tähän tulisi saada lupa tavaramerkin oikeuden haltijalta.

6

Kirjan nimen keksiminen on vaikeaa, kun tuntuu, että kaikki hyvät nimet on jo käytetty. Voinko antaa kirjalleni nimen, joka muistuttaa toisen tekemän teoksen nimeä?

On hyvä huomata, että kirjan nimi voi olla niin omaperäinen, että se ylittää teoskynnyksen. Esimerkiksi Eeva Joenpellon teoksen nimeä ”Neito kulkee vetten päällä” voidaan pitää niin itsenäisenä ja omaperäisenä, että se ylittää teoskynnyksen. Tekijänoikeuslaista tulkintakannanottoja antava Tekijänoikeusneuvosto on arvioinut ratkaisuissaan muun muassa sanaparien ja laulun säkeiden teoskynnystä. Tekijänoikeusneuvoston lausunnoissa sanapari ”vinksin vonksin” (TN 2011:3), ei ylittänyt teoskynnystä, mutta ”kaikki on vinksin vonksin tai ainakin heikun keikun” (TN 2010:2), ylitti teoskynnyksen. Teoksen nimi ”Steissi” (TN 1992:7) ei saanut tekijänoikeussuojaa.

On hyvä huomata, että vaikka teoksen nimi ei nauttisikaan tekijänoikeussuojaa, omaa teosta ei saa nimetä tavalla, että teos voitaisiin sekoittaa aiemmin julkistettuun teokseen. Tekijänoikeuslain mukaan kirjallista teosta ei ole lupa saattaa yleisön saataviin käyttäen sellaista teoksen nimeä tahi tekijän salanimeä tai nimimerkkiä, että teos tai tekijä helposti voidaan sekoittaa aikaisemmin julkistettuun teokseen tai sen tekijään. Tähän kannattaa kiinnittää huomiota esimerkiksi silloin, kun pohdit kirjallesi nimeä tai harkitset julkaisevasi teoksesi nimimerkin turvin. Poikkeustapauksia ovat yleiset ja kuvailevat teoksen nimet, joita voivat olla vaikkapa sanakirjat, kuten Suomi-Ruotsi sanakirja.

7

Tahtoisin, että kirjassani seikkailisi julkisuudesta tuttuja henkilöitä, vaikka tarina olisikin itse keksimäni eikä siis liittyisi näihin henkilöihin. Onko tämä ok?

Jos kirjassasi seikkailee joku julkisuudesta tunnettu henkilö, voit syyllistyä yksityiselämää loukkaavaan tiedon levittämiseen. Tähän syyllistyy, jos levittää sellaisia toisen yksityiselämään kuuluvia tietoja, joiden leviäminen voi aiheuttaa kärsimystä sille, jota tieto koskee.

On hyvä huomata, että myöskään valokuvan julkaiseminen ei saa loukata henkilön kunniaa tai yksityisyyttä. Valokuva katsotaan henkilötietolain tarkoittamaksi henkilötiedoksi. Henkilötietoja ei saa esimerkiksi julkaista netissä ilman henkilön lupaa

8

Mitä tarkoitetaan siteeraamisella – onko siteeraaminen sallittua?

Julkistetuista teoksista saa ottaa lainauksia eli sitaatteja hyvän tavan mukaisesti. Siteerausoikeuden käyttö edellyttää tiettyjen perusedellytysten täyttymistä.

Ensinnäkin lainauksia saa ottaa vain julkistetuista teoksista. Näin ollen julkistamatonta teosta ei saa siteerata, ellei tekijä anna siihen lupaa. Esimerkiksi yksityisiä kirjeitä ei voi siteerata, ellei tekijä eli kirjeen kirjoittaja tai muu oikeudenhaltija anna tähän suostumusta. Blogissa tai sosiaalisen median palvelussa olevat tekstit ovat julkistettuja ja siteeraussäännöksen piirissä, jos kirjoitus on kenen tahansa yleisöön kuuluvan henkilön luettavissa.

Toiseksi siteerauksen tulee liittyä siteeraajan omassa tekstissä tai esityksessä käsittelemään asiaan, eli siteerauksella tulee olla asiallinen yhteys omaan teokseen (ns. vetoamisfunktio). Sitaattioikeutta käyttäen ei voi esimerkiksi ottaa toisen tekstistä otteita vain mielenkiintoa herättämään. Pelkistä sitaateista koostuvan työn ei myöskään ole katsottu täyttävän laillisen sitaatin vaatimuksia, koska ns. vetoamisfunktio puuttuu. Sitaattioikeus on tarkoitettu lähinnä oman henkisen työn avuksi, ei keinoksi hyödyntää teoksia tai niiden osia uuden teoksen osatekijöinä.

Kolmanneksi siteeraus saa tapahtua tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa. Ilmaisua ”tarkoituksen edellyttämä laajuus” ei ole laissa määritelty, vaan se on ratkaistava aina tapauskohtaisesti. Siteerauksen tarkoitus on tavallisesti selventää tai havainnollistaa käsiteltyä kysymystä. Tällöin sitaatti voi olla pidempikin, jos se on välttämätöntä asian selvittämiseksi tai havainnollistamiseksi.

Siteerauksen on täytettävä myös vaatimus hyvän tavan mukaisuudesta, eli siteerauksen yhteydessä on aina mainittava tekijä ja lähde.

Lisätietoja tekijänoikeuksista:

www.kopiosto.fi
www.kopiraitti.fi

Lähteet:

Kopioston verkkosivut www.kopiosto.fi
Kopiraitin verkkosivut www.kopiraitti.fi
Haarmann, Pirkko-Liisa: Tekijänoikeus ja lähioikeudet. Helsinki 2005.
Harenko, Kristiina – Niiranen, Valtteri – Tarkela, Pekka: Tekijänoikeus. Helsinki 2016.

Mitä aikamuotoa käytän kirjoittaessani omasta elämästäni?

BoD — Fri, 22 Dec 2023 10:32:18 +0000

Kirjoitatko kirjan elämästäsi vai käytätkö omia kokemuksiasi inspiraationa fiktiivisen tarinan kirjoittamiseen? Vastaus tähän kysymykseen on olennaisen tärkeää päättäessäsi, millaisen kirjan haluat kirjoittaa. Omaelämäkerran kirjoittaminen ei ole sama asia kuin tositapahtumien innoittama fiktiivinen romaani. Tässä artikkelissa esittelemme sinulle muutamia kirjoja, jotka voivat toimia inspiraationa, ja kerromme miten voisit kirjoittaa elämäsi kirjan.

Elämäkerta on kertomus henkilön todellisesta elämästä syntymästä kaikkien onnistumisten, haasteiden ja tärkeiden vaiheiden kautta tähän päivään.

Jos tämä kertomus on kirjailijan itsensä kirjoittama, sitä kutsutaan omaelämäkerraksi. Mikäli siis kirjoitat elämästäsi kokonaisen kirjan, jossa kaikki on täyttä totta, kirjoitat oman omaelämäkertasi.

Toinen vaihtoehto: miten kirjoittaa omaelämäkerta, jossa on fiktiivisiä osia?

Varoitus! Kun inspiraatio iskee ja ajattelet: ”Haluan kirjoittaa kirjan elämästäni”, olet päättänyt kirjoittaa oman elämäkertasi etkä fiktiivistä romaania.

Jos kuitenkin haluat kirjoittaa kirjan, jossa osa on keksittyä tai muutettua viedäksesi tarinaa eri suuntiin, kirjoitat eri kirjallisuuden lajia. Tätä tyylilajia kutsutaan omaelämäkerralliseksi tai autofiktiiviseksi romaaniksi.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että sinun tulee kirjoittaa fiktiivinen tarina, joka perustuu höllästi omaan elämääsi. Tarinasi on todellinen, mutta se sisältää osia, tietoja tai yksityiskohtia, jotka voivat olla fiktiivisiä. Kannattaakin miettiä, millaisen kirjan haluat kirjoittaa. Sellaisen, jossa kaikki kerrottu on todella tapahtunut elämässäsi, vai kirjan, jossa on todellisuuteen perustuvia fiktiivisiä osia. Toisin sanoen tapahtuneisiin kokemuksiin ja elämyksiin, joita voidaan muuttaa kerronnan tarpeen mukaan. Tässä tapauksessa kyseessä on omaelämäkerrallinen romaani.

Alla on esimerkkejä kirjoista, jotka kuuluvat näihin kahteen genreen. Toisaalta omaelämäkerralliset kirjat, joissa kerrotaan kirjailijoiden elämäntarina, ja toisaalta elämäkerralliset romaanit, joissa mahdollisesti on fiktiivisiä yksityiskohtia ja tapahtumia.

Esimerkkejä omaelämäkerroista:

Helen Kellerin ”Elämäni tarina”
Stefan Zweigin kirjoittama ”Eilispäivän maailma”
”Miles: omaelämäkerta”, kirjoittanut Davis Miles.

sdfsdfsf

Esimerkkejä omaelämäkerrallisista romaaneista (romaanimuotoiset elämäkerrat):

Karl Ove Knausgårdin kirjoittama ”Taisteluni”
Mitch Albomin kirjoittama ”Tiistaisin Morrien luona”
Pentti Saarikosken kirjoittama ”Aika Prahassa”.

Kirjan kirjoittaminen omasta elämästä tai miten kirjoittaa omaelämäkerta?

Päätitpä sitten kirjoittaa omaelämäkerran tai elämäkerrallisen romaanin, kirjan rakenne on laadittava samalla tavalla kuin kaunokirjallisissa romaaneissa.

Kuvitellaan kuitenkin hetki, että olet päättänyt kirjoittaa omaelämäkerran, koska mielessäsi pyörii jatkuvasti ajatus ”haluan kirjoittaa kirjan omasta elämästäni”.

Tätä varten sinun tulisi käyttää muutamia keinoja, jotka saavat kirjan onnistumaan ja vangitsemaan lukijat.

Mitä aikamuotoa käytetään kirjoittaessa kirjaa omasta elämästä?

Koska kyseessä on omaelämäkerta, kirja kirjoitetaan yleensä ensimmäisessä persoonassa. Toisin sanoen kertojana on kirjailija itse, joka kertoo omasta ainutlaatuisesta näkökulmastaan, mitä hän on vuosien varrella elänyt ja kokenut.

Tämä on epäilemättä helpoin, suositeltavin ja mielekkäin kertoja, sillä lukijalle tulee tunne, että kaikki kerrotaan omakohtaisesti. Näin lukija pystyy samaistumaan siihen, mitä kirjailija (ja päähenkilö) on oppinut ja kokenut.

Mitä tulee aikamuotoon, se on selvä: mennyt aika. Kaikki, mitä kerrotaan, on jo tapahtunut, on jo koettu. Kyse on menneisyyden kertomisesta, mutta nykyhetkessä, joten omaelämäkertaa kirjoitettaessa suositeltavin aikamuoto olisi mennyt aikamuoto.

Jos kuitenkin kirjan loppupuolella saavutat nykyisyyden, voit käyttää preesensia. Lukija ymmärtää, että puhut nykyhetkestä.

Koska kyseessä on omaelämäkerta, kirja kirjoitetaan yleensä ensimmäisessä persoonassa menneessä aikamuodossa.

Miten aloittaa omaelämäkerran kirjoittaminen?

Kun olet valinnut kertojan, sinun tulisi jatkaa jäsentelyä, jotta kirja olisi mielenkiintoinen ja saavuttaisi lukijat. Tätä varten on suositeltavaa tehdä aikajana tapahtumista tai kokemuksista, jotka haluat jakaa kirjassasi.

Näissä kokemuksissa tulee esiintymään muitakin henkilöitä. Onkin suositeltavaa ottaa heihin yhteyttä saadaksesi muita näkökulmia tai vahvistaaksesi muistoja, sekä pyytääksesi lupaa kirjassasi esiintymiseen. Toisin sanoen, jos esiintyvät ihmiset ovat tunnistettavissa joko kuvauksen perusteella tai siksi, että nimiä ei ole muutettu, on suositeltavaa pyytää näiden ihmisten suostumus. Heidän on annettava suostumuksensa siihen, että heidät mainitaan kirjassa, varsinkin jos aiot esittää heistä olennaisia tietoja.

Todennäköisesti he ovat innokkaita lukemaan tarinasi, ja heille on jännittävää esiintyä kirjassasi. Siitä huolimatta on aina hyvä tarkistaa asia ensin.

sdfsdfd

werwefwe

1. Osat, jotka tulisi olla mukana omaelämäkerrassasi

Kuten kaikissa romaaneissa, myös omaelämäkerrassa pitäisi olla johdanto, keskikohta ja loppuratkaisu. Näin kaikki tarinat toimivat – myös omasi. Vaikka tarinasi olisikin 100-prosenttisesti totta, tulisi sen noudattaa tätä rakennetta, jotta lukija ymmärtää, mitä hän on lukemassa.

On myös tärkeää luoda pääkonflikti. Kun mietit, miksi on tärkeää kirjoittaa kirja elämästäsi, sinun tulisi pohtia myös alkuperäistä konfliktia.

Kirjasi tulisi rakentua tämän ristiriidan tai konfliktin kehittymisen ympärillä ja päättyä kertomalla, miten se ratkaistiin tai miksi ratkaisua ei onnistuttu saavuttamaan. Tämä antaa kirjalle tarkoituksenmukaisuutta.

2. Ratkaiseva hetki kirjoittaessasi kirjaa omasta elämästä

Tämä loppuratkaisu on lukijalle hyvin tärkeä, sillä hän on kulkenut mukanasi koko kirjan ajan – olet kuvaillut kohta kohdalta kaiken kokemuksistasi, saavutuksistasi, ongelmistasi, suhteistasi muihin.

Lopun johtopäätös on ratkaiseva hetki omaelämäkerrassasi. Jos se osuu nykyhetkeen, siihen hetkiseen hetkeen, jossa juuri olet, voit käyttää reflektointia apuvälineenä tai jättää jonkinlaisen jännitteen siitä, mitä seuraavaksi tulee tai mitä haluaisit seuraavaksi kokea.

Kirjoittaessasi kirjaa elämästäsi, sinun tulisi työskennellä tarinasi johdannosta loppuratkaisuun.

Yhteenveto vaiheista, joita on suositeltava noudattaa, ja yksi virhe, jota ei kannata tehdä kirjoittaessa kirjaa elämästäsi.

Vaiheet, joita sinun tulisi noudattaa aloittaessasi elämästäsi kertovan kirjan tai omaelämäkerran kirjoittamisen, voi tiivistää seuraavasti:

1

Kirjoita ylös kaikki tärkeät kokemukset, tapahtumat ja tunteet, jotka ovat jossain vaiheessa vaikuttaneet elämäntarinaasi.

2

Valitse kertoja (mieluiten ensimmäisessä persoonassa ja menneessä aikamuodossa).

3

Suunnittele kirjalle hyvä rakenne, jossa on johdanto, keskikohta ja loppuratkaisu.

4

Määrittele pääkonflikti tai -ristiriita ja rakenna muut osat sen ympärille, jotta lukijan huomio säilyy.

5

Laadi hyvä loppuratkaisu, josta käy ilmi, onko konflikti tai ristiriita voitettu vai ei.

Elämästäsi kertovan kirjan kirjoittamisen haasteena ei ole kertoa kaikkea, vaan vain tärkeät osat.

Jotkut tekevät sen virheen, että he yrittävät kertoa elämänsä jokaisen vaiheen, mutta kirjassa pitäisi esiintyä vain tarinan luonnollisen kehityksen kannalta järkevät osat, jotta lukija ei kyllästyisi.

Tosielämässä asiat tapahtuvat hitaammin, ja jotta kaikki tapahtuisi nopeammassa rytmissä, on päästävä asiaan.

Tämä pätee myös vuoropuheluun. Keskusteluja ei tule kirjoittaa sellaisina kuin ne ovat tapahtuneet, vaan ne on tiivistettävä tai tärkeitä lauseita on korostettava. Näin saavutetaan haluttu tavoite eli tehdään tarinasta sujuvampi ja viihdyttävämpi.

Päätä siis alkuperäisestä kokemusten ja tapahtumien-luettelosta, mitkä voit niistä voit tiivistää tai jättää pois tarinastasi, jotta kirjastasi tulisi kiinnostavampi lukea.

Kirjan lopullinen pituus kirjoittaessasi elämäsi kirjaa

Jos sorrumme yllämainittuun virheeseen, ja laskemme kaiken elämän varrella tapahtuneen mukaan, kirjasta voi tulla melko pitkä. Kirjan pituudella ei ole niinkään merkitystä, vaan sillä, että kaikella on tarkoitus. Toisin sanoen se, että kirja sisältää todella mielenkiintoiset osat elämästäsi.

Vaikka haluammekin kirjoittaa kaikesta, mitä meille on tapahtunut elämässämme, kirjailijan tehtävä on selvittää, mitä lukija haluaa lukea, jotta teksti on sujuvaa ja lukija haluaa lukea kirjan loppuun.

On myös tärkeää, että nautit elämäntarinasi kirjoittamisesta. Älä mieti muiden mielipiteitä tai sitä, paljastatko liikaa todellisuuttasi.

Kun kirjoitat, keskity sillä hetkellä kirjoitusprosessiin. Anna sanojesi virrata vapaasti ja vangitse se, mitä todella haluat kertoa. Sinulla on myöhemmin aikaa muokata ja poistaa tekstiä. Tärkeintä on, että kirjoitusprosessi, jossa kirjoitat kirjaa elämästäsi, välittää mahdollisimman tarkasti ja totuudenmukaisesti kaiken, mitä olet elänyt, kokenut ja tuntenut, jotta ne, jotka sitä lukevat, voivat elää sitä kanssasi.

Tästä se alkaa! Herättele inspiraatiosi ja ajattele: ”Haluan kirjoittaa kirjan elämästäni”, ja ryhdy toimeen.

Muita omaelämäkerrallisia teoksia, jotka voivat inspiroida sinua:

Ernest Hemingwayn ”Fiesta (ja aurinko nousee)”
Albert Camus’n ”Ensimmäinen ihminen”
Anne Frankin ”Päiväkirja”
Marjane Satrapin ”Persepolis”
Anja Snellmanin ”Pääoma”
Pirkko Saision ”Punainen erokirja”.

Kirjoittanut

Silvia Lambda

Silvia Lambda on digitaalisen markkinoinnin ja kirjallisen luomisen asiantuntija – kaksi intohimoa, jotka juontavat juurensa hänen luovuudestaan ja halustaan inspiroida muita kirjailijoita heidän ”kirjallisuus-matkallaan”. Kirjoittamalla ja luomalla sisältöä sosiaalisiin medioihin (@valienteinspo) hän neuvoo kirjailijoita, jotka haluavat tavoittaa kirjoilleen enemmän lukijoita.

Mikä suojaustapa sopisi parhaiten e -kirjallesi?

BoD — Tue, 03 Mar 2020 12:51:03 +0000

Aina nopeammat laajakaistayhteydet, entistä laajemmat mahdollisuudet verkkopalveluiden käyttöön ajasta ja paikasta riippumatta sekä elektronisten laitteiden yhä entisestään suurenevat tallennustilat ovat huomattavasti lisänneet sähköisten kirjojen menekkiä lukijoiden keskuudessa. E -kirjojen kasvavan suosion osasyynä on myös niiden ostamisen ja mukanaan kuljettamisen vaivattomuus. Sähköisten kirjojen lisääntymisen myötä myös valitettavasti niiden laiton jakaminen ja lataaminen erilaisten piraattisivustojen kautta on lisääntynyt. E -kirjasi valmistusta ja julkaisua suunnitellessasi on tärkeää miettiä, kuinka haluat suojata e-kirjasi nettipiratismia vastaan. BoD:lla tarjoamme e-kirjasi suojaukseen kahta eri vaihtoehtoa, joista voit valita haluamasi: joko perinteisemmän vesileimauksen tai Adobe DRM ( Digital Rights Management/digitaalisten oikeuksien hallinta ) -suojauksen. Vaikka suosittelemmekin aina suojaamaan sähköiset kirjat voi kirjailija jättää ne halutessaan myös kokonaan ilman suojausta.

Vesileimaus

Yleisimmin käytetty suojaustekniikka e-kirjoille on vesileimaus. Vesileimaus tarkoittaa, että e-kirjatiedosto sisältää sekä näkyviä että näkymättömiä tietoja e-kirjatiedoston ostopaikasta ja sen ostajasta. Jos siis e -kirjatiedostosi päätyy esimerkiksi sen ostajalta tiedonjakelusivustoille laittomasti jaettavaksi, voidaan sen ostotiedot vesileimausmerkintöjen avulla jäljittää ja saattaa sen alkuperäinen levittäjä edesvastuuseen sähköisen kirjasi laittomasta jakelusta. Vesileimaus ei siis itsessään estä e-kirjatiedoston jakelua, mutta auttaa selvittämään kyseisen tiedoston ostajan ja jakajan siinä vaiheessa, jos e -kirjatiedostoa on jaettu laittomasti.

Vesileimatut e -kirjat ovat luettavissa kaikilla lukulaitteilla, älypuhelimilla, tietokoneilla ja tableteilla ja ovat näin ollen lukijoille helposti saatavilla, koska erillisiä ohjelmia e -kirjatiedoston lukemiseen ei tarvita. Vesileimallisen e -kirjan voi ladata useampaan laitteeseen luettavaksi, eikä laitemäärää kirjan lataukselle ole siis rajattu samalla tavalla kuin Adode DRM -suojauksella varustetuissa e -kirjoissa.

Adobe DRM-suojaus

Toinen vaihtoehto suojaukseen on Adobe DRM -suojaus joka on kansainvälisesti laajimmalle levinnyt ohjelmisto digitaalisten oikeuksien hallintaan. Adobe DRM -suojauksen kautta e-kirjoja pystytään jakamaan kohdennetusti juuri niille käyttäjille, jotka ovat kyseisen e-kirjatiedoston ostaneet ja joilla on sitä kautta oikeus ladata ja lukea ostamaansa e -kirjaa. Tällä tavoin pystytään kontrolloimaan e -kirjan jakelua jo siinä vaiheessa, kun e -kirja ostetaan, toisin kuin vesileima -suojausta käytettäessä.

Adobe DRM -suojauksella varustettuja e -kirjoja on mahdollista lukea vain joko Adobe Digital Editions -ohjelman (tietokoneille ja lukulaitteille) tai Bluefire Reader- ohjelman (Androidille, Iphonelle, IPadille ) avulla. Ohjelman hankkiminen ja käyttö on sinällään helppoa, mutta vaatii rekisteröitymisvaiheessa lukijalta hieman enemmän vaivannäköä kuin vesileimallista e -kirjaa lukiessa, joiden lukemiseen ei tarvita minkäänlaisen ohjelmiston apua. Halutessaan lukea Adobe DRM -suojattua kirjaa lukijan täytyy ladata itselleen Adobe Digital Editions -ohjelma, hankkia ohjelmiston rekisteröitymiseen tarvittava Adobe ID -tunnus ja määrittää ohjelmistoon haluamansa laitteet, joilla ostettua e -kirjaa on mahdollista lukea. Laitteita voi määrittää saman Adobe Digital Editions -tilin alaisuuteen maksimissaan 6 kpl.