Romantasiassa lukijoita kutkuttavat erityisesti suuret tunteet, eskapismi fantasiamaailmoihin sekä juonivetoiset tarinat. Laji on noussut viime vuosina vahvasti esiin booktokin ja muiden kirjayhteisöjen kautta, ja romantasian suosio näkyy kansainvälisesti spefikirjallisuuden myynnin kasvussa.

Mutta mistä kannattaa aloittaa, jos haluaa kirjoittaa oman romantasiatarinan? Tässä artikkelissa saat suomalaisen romantasiakirjailija S. K. Rostedtin kuusi vinkkiä, jotka sopivat myös aloitteleville kirjoittajille.

1. Lue paljon romantasiaa – ja valitse muutakin kuin suosituimpia nimiä

Jos haluat kirjoittaa romantasiaa, sinun kannattaa myös lukea sitä. Yksittäiset suosikkikirjat voivat sytyttää kirjoitusinnon, mutta oma kirjoittajanääni kehittyy parhaiten, kun tutustut lajiin monipuolisesti. Laaja lukeminen auttaa sinua hahmottamaan, millaisia odotuksia ja konventioita romantasiaan liittyy. Haluatko itse tehdä esimerkiksi erityisen romanttisen tarinan, jossa juoni etenee dialogipainotteisesti? Vai pidätkö enemmän laveista fantasiamaailmoista ja vähäeleisistä rakkaustarinoista?

Lue siis paljon erilaisia romantasiakirjoja: kevyitä, synkempiä, toimintavetoisia, hitaasti eteneviä, nuorille aikuisille suunnattuja ja aikuisempaan makuun kirjoitettuja tarinoita.

Vinkki: Tutustu myös omakustanteisiin ja pienempien kustantajien kirjoihin. Niistä voit löytää näkökulmia, ratkaisuja ja aiheita, jotka poikkeavat suurimmista kansainvälisistä menestysteoksista.

 2. Hyödynnä trooppeja!

Enemies to lovers, slow burn, he falls first… Kaikki nämä ovat erityisesti romantasiassa suosittuja trooppeja eli kirjoissa toistuvia juonikuvioita.

Trooppi on eräänlainen lupaus lukijalle: jos kirjasi sisältää enemies to lovers -asetelman, lukija odottaa jännitettä, vastakkainasettelua ja hitaasti rakentuvaa luottamusta. Jos taas hyödynnät slow burn -romanssia, lukija haluaa nauttia pitkään kasvavasta vetovoimasta, pienistä katseista ja hetkistä, joissa hahmot eivät vielä uskalla sanoa kaikkea ääneen – tulisia kohtauksia saadaan odottaa, ja se jos jokin tuo jännitettä rakkaustarinaan.

Tärkeintä on, että tuot trooppiin jotakin omaa. Kysy itseltäsi: miksi juuri nämä hahmot päätyvät tähän tilanteeseen? Mikä tekee heidän suhteestaan erityisen? Millä tavalla fantasiamaailma vaikuttaa tähän tuttuun juonikuvioon? Kun yhdistät tunnistettavan troopin omiin hahmoihisi, maailmaasi ja teemaasi, saat lukijalle tutun mutta silti tuoreen tarinan.

3. Muista sekä romantiikka että fantasia – mutta älä erota niitä toisistaan

Romantasia on nimensä mukaisesti fantasiaa, jossa romantiikalla on iso rooli. Pidä siis huoli, että romanttinen juoni ja fantasiamaailman rakentaminen ovat tasapainossa: lukijat haluavat molempia sopivassa suhteessa!

Älä kuitenkaan anna romantiikka- ja fantasiajuonen ajautua erilleen tai intiimien kohtausten tuntua päälleliimatuilta. Pohdi, mitä fantasiamaailmasi voisi mahdollistaa romantiikalle – miten romantiikka muuttuu, kun toisella osapuolella on siivet tai häntä? Voiko taikuus vaikeuttaa läheisyyttä? Tai tuoda kuumiin kohtauksiin lisää löylyä?

 Muista: suudelma kirjan lopussa ei riitä – rakenna jännite pääparin välille yhtä huolella kuin fantasiamaailmasi.

4. Älä ahda maailmaasi heti täyteen kaikkea

Romantasia tarjoaa kirjoittajalle paljon mahdollisuuksia – fantasiamaailmoissa mikä vaan voi olla mahdollista. Haltiat, elementtitaikuus, lohikäärmeet, vampyyrit, noitakoulut, demoninmetsästäjät, muodonmuuttajat… More is more!

Tai ehkei sittenkään.

Kaikkea yliluonnollista ei tarvitse – eikä oikeastaan kannata – sisällyttää samaan kirjaan. Usein tarinasta tulee vahvempi, kun valitset muutaman keskeisen fantasiaelementin ja rakennat ne huolellisesti. Joskus vain muutaman fantasiaelementin yhdistäminen toisiinsa on kiinnostavampaa kuin kaikkea pursuava maailma. Rajaaminen helpottaa myös omaa kirjoitusprosessia.

Vinkki: voit myös kokeilla tuttujen fantasiamaailmojen ravistelua. Mitäpä jos sinulla olisi yksisarvismuodonmuuttajia nykypäivän Turussa? Tai peikkoihmisiä, jotka taikovat, mutta vain sateella?

5. Kun kirjoittaminen tökkii, muista tylsyys

Jokaisella kirjoittajalla tulee hetki, kun kirjoittaminen ei inspiroi. Se on normaalia, eikä se tarkoita sitä, että olet ikuisesti menettänyt taitosi luoda uusia tarinoita. Se tarkoittaa sitä, että sinun on aika antaa itsellesi tylsiä päiviä: tylsyys on luovuuden polttoainetta.

Kun et enää keksi, mitä kirjoittaa, on aika tehdä kaksi asiaa: ottaa etäisyyttä tekstiin ja tarinaan sekä huolehtia siitä, että sinulla on tylsää. Ja kas: yhtäkkiä huomaat, että ideat virtaavat jälleen.

Jätä joskus bussimatka, kävelylenkki tai tiskikoneen tyhjennys ilman podcastia, musiikkia tai somea. Kun aivot eivät saa jatkuvasti uutta ärsykettä, ne alkavat yhdistellä vanhoja ideoita uudella tavalla.

6. Editoi, editoi, ja editoi vielä vähän lisää

Tunnelma saattaa olla tämän jälkeen ikävä, mutta sinun ei kannata uskotella itsellesi olevasi ihmelapsi, jonka kynästä syntyy heti täydellinen tarina. Kun olet saanut romantasiatarinasi kirjoitettua, onneksi olkoon – ensimmäinen työvaihe on ohi.

Ensimmäisen version ei tarvitse olla täydellinen. Harva käsikirjoitus syntyy valmiina, ja moni kirjailija muokkaa tekstiään useita kertoja ennen julkaisua. Editointi ei tarkoita epäonnistumista, vaan sitä, että annat tarinalle mahdollisuuden kasvaa vahvemmaksi.

Lyhykäisyydessään editointi tarkoittaa tekstin parantamista kaikella tapaa: henkilöhahmojen syventämistä, juonikuvioiden parantelua, kohtausten lisäämistä tai poistamista sekä kielenhuoltoa. Se, paljonko tekstiä tarvitsee editoida, riippuu henkilöstä ja tekstistä.

Kun olet saanut ensimmäisen version valmiiksi, pidä taukoa, ja palaa vasta sitten tekstisi pariin. Älä keskity ensimmäisellä editointikierroksella pilkkuihin ja sanoihin, vaan tarkastele ensin rakennetta, henkilöitä ja tarinan kaarta.

Lopuksi:

Romantasia on upea genre. Aloita siis kirjoittaminen rohkeasti. Lue paljon, tee muistiinpanoja, valitse maailmastasi olennaiset elementit ja anna hahmojen muuttua kohtausten mukana.

Kun käsikirjoituksesi alkaa olla valmis, voit pohtia myös sitä, millaisen julkaisupolun haluat kirjallesi. Omakustantaminen voi olla hyvä vaihtoehto kirjoittajalle, joka haluaa viedä tarinansa lukijoiden saataville omista lähtökohdistaan käsin. Books on Demand tarjoaa kirjailijoille todella helpon palvelun, jolla oman tarinan saa lukijoille nopeasti.

Kirjoittanut

S.K. Rostedt

S.K. Rostedt on suomalainen esikoiskirjailija ja markkinoinnin ammattilainen, joka on noussut suureen suosioon suomalaisen romantasia-kirjallisuuden (romantiikkaa ja fantasiaa yhdistävä tyylilaji) uranuurtajana. Hänet tunnetaan erityisesti aktiivisesta työstään sosiaalisessa mediassa (kuten Instagramissa ja TikTokissa tunnuksella @skrostedt), mistä kustantamo Otava alun perin löysi hänet.

Lastenkirjat ovat tärkeä osa lapsen kehitystä. Ne auttavat lapsia kehittämään mielikuvitustaan, tutustumaan uusiin maailmoihin ja joskus myös oppimaan yhden jos toisenkin arvokkaan opetuksen. Siksi ei ole yllättävää, että monet haaveilevat lastenkirjan kirjoittamisesta. Mutta mistä kannattaa aloittaa ja miten varmistaa, että kirja todella puhuttelee lapsia?

Haluamme antaa sinulle muutamia käytännössä toimiviksi todettuja vinkkejä siihen, miten kirjoitat lastenkirjan, joka innostaa kohderyhmääsi. Käsittelemme aiheen ideointia, oikeanlaista kohderyhmän puhuttelua, lastenkirjojen visuaalista toteutusta – mukaan lukien kuvituksen ja kirjan fyysisen viimeistelyn – sekä metatietoja ja markkinointia. Kaikki nämä osa‑alueet ovat tärkeitä, jotta lastenkirjasi ei ole vain sisällöllisesti, vaan myös ulkoasultaan houkutteleva ja jättää pysyvän vaikutuksen pieniin lukijoihin (ja parhaassa tapauksessa myös aikuisiin).

Jos siis haaveilet lastenkirjan kirjoittamisesta ja haluat jakaa tarinasi maailman kanssa, on olemassa muutamia perusohjeita, joita voit käyttää pienenä oppaana. Niiden avulla lastenkirjastasi voi tulla menestys, joka valloittaa pienten lukijoiden sydämet kertaheitolla.

1. Aiheita lastenkirjaasi varten

Lastenkirjan tärkeintä on se, että se puhuttelee lapsia. Siksi sinun kannattaa eläytyä lasten maailmaan ja pohtia, mitkä aiheet heitä kiinnostavat. Ehkä haluat kirjoittaa ystävyydestä, perheestä tai seikkailuista. Tai ehkä haluat käsitellä jotakin teemaa, joka on sinulle itsellesi erityisen tärkeä. Valitsitpa minkä tahansa aiheen, huolehdi siitä, että se on käsitelty lapsille sopivalla tavalla.

Aiheita lastenkirjaan voi löytää monin eri tavoin. Yksi keino on palata omiin lapsuusmuistoihin ja sisällyttää niitä tarinaan. Se kuulostaa ehkä yksinkertaiselta, mutta on todellisuudessa erinomainen lähde teemoille, joihin myös sinä kirjoittajana voit samaistua. Toinen tapa on tarkkailla ympärilläsi olevia lapsia ja ammentaa inspiraatiota heidän kiinnostuksenkohteistaan ja kokemuksistaan. Lisäksi voit suunnata katseesi ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin aiheisiin ja pohtia, miten niitä voisi käsitellä lapsille ymmärrettävässä muodossa.

On tärkeää asettua lasten maailmaan ja kohdata heidät samalla tasolla. Lapset näkevät maailman eri tavalla kuin aikuiset ja kiinnostuvat toisenlaisista asioista. He rakastavat seikkailuja, mielikuvitusta ja lapsenomaista huumoria – ja haluavat samalla oppia aina jotakin uutta.

2. Lastenkirjojen visuaalinen toteutus

Kuvitukset ovat tärkeä osa lastenkirjoja. Ne auttavat lapsia ymmärtämään tarinaa ja tekevät kirjasta visuaalisesti houkuttelevamman. Siksi on suositeltavaa tehdä yhteistyötä kuvittajan kanssa, joka toteuttaa tarinasi kuviksi. Myös kirjan fyysinen toteutus on tärkeää. On hyvä kiinnittää huomiota siihen, että kirja on kestävä ja lapsille sopivasti suunniteltu. Suuri fonttikoko, väljät rivivälit ja lyhyet luvut helpottavat lukemista.

Lastenkirjojen ulkoasulla on suuri merkitys, sillä kyse ei ole pelkästään tarinasta, vaan myös visuaalisesta elämyksestä. Lapset ovat luonnostaan uteliaita ja visuaalisesti suuntautuneita. Siksi on tärkeää, että kirja on myös ulkoasultaan kiinnostava ja että kuvitusten avulla tarina herää eloon.

Jos et itse ole lahjakas piirtäjä, kannattaa harkita ammattitaitoisen kuvittajan palkkaamista. Kuvittajalla olisi hyvä olla kokemusta lastenkirjojen parissa ja kyky kuvittaa hahmot ja kohtaukset tavalla, joka puhuttelee lapsia ja ruokkii heidän mielikuvitustaan.

Kuvitusten lisäksi myös kirjan fyysinen toteutus on erittäin tärkeää. Lastenkirjojen tulisi olla kestäviä ja lapsiystävällisiä, jotta ne kestävät arjen käytössä. Kirjan koon tulisi olla riittävän suuri, jotta kuvituksia on helppo tarkastella, ja tekstin tulee olla tarpeeksi isokokoista, jotta sitä on helppo lukea. Myös rivivälin tulisi olla riittävä, jotta lapsen on helpompi seurata tekstiä. Ääneen lukeminen luo erittäin tärkeän pohjan lukemaan oppimiselle.

3. Kiinnostava kirjan kansi

Toinen keskeinen osa kirjan toteutusta on kannen suunnittelu. Vaikka usein sanotaan, ettei kirjaa pidä arvioida kannen perusteella, kansi on kuitenkin ensimmäinen asia, jonka lapset (ja myös aikuiset) näkevät. Sen tulisi puhutella kohderyhmää ja herättää kiinnostus tarinaa kohtaan. Hyvin suunniteltu kansi voi siis merkittävästi vaikuttaa siihen, että kirja ostetaan ja luetaan.

Lisäksi on hyvä muistaa, että yhteistyö kustannustoimittajan tai oikolukijan kanssa voi merkittävästi edistää sitä, että kirjasi pääsee onnistuneelle ja ammattimaiselle polulle.

4. Metatiedot ja markkinointi

Jos haluat julkaista lastenkirjasi, sinun tulee huolehtia siitä, että se myös löytyy. Tähän vaikuttavat metatiedot, kuten kirjan nimi, takakansiteksti ja kategoria. Myös markkinointi on tärkeää. Pohdi, miten voit tehdä kirjasi tunnetuksi. Ehkä haluat järjestää lukutilaisuuksia tai mainostaa kirjaa sosiaalisen median kanavissa. Tämä on suositeltavaa jo kirjoitusprosessin aikana.

Metatiedot ovat tärkeitä kirjaa koskevia tietoja, jotka näkyvät esimerkiksi Amazonissa tai kirjakaupoissa. Näihin kuuluvat kirjan nimi, takakansiteksti ja luokittelu. Mieti tarkkaan, mitä avainsanoja ja kuvauksia käytät, jotta kirjasi sijoittuu mahdollisimman korkealle hakutuloksissa. Tässä auttaa se, että tutkit Googlessa ja Amazonissa aiheeltaan samankaltaisia kirjoja. Pohdi, millä hakusanoilla kohderyhmäsi voisi etsiä kirjaasi, ja tee lista kaikista mieleesi tulevista termeistä. Tästä listasta on paljon apua takakansitekstin kirjoittamisessa ja keskeisten metatietojen määrittelyssä.

Lopuksi myös markkinointi on erittäin tärkeää, jotta kirjasi tulee tunnetuksi ja tavoittaa potentiaaliset lukijat. Mieti, mitä kanavia haluat käyttää kirjan markkinointiin. Voit esimerkiksi järjestää lukutilaisuuksia kirjakaupoissa tai kirjastoissa esitelläksesi kirjaasi ja kohdataksesi lukijat suoraan. Myös sosiaalisen median kanavia, kuten Instagramia, TikTokia tai Facebookia, voi hyödyntää kirjan tunnetuksi tekemiseen. Näissä voit julkaista mainoksia, ilmoittaa lukutilaisuuksista ja jakaa kuvia kirjasta tai sen kuvituksista.

Yksi vaihtoehto on myös tehdä yhteistyötä bloggaajien tai kirjakriitikoiden kanssa, jotka voivat arvostella kirjasi ja kirjoittaa siitä. Näin saat kirjallesi lisää näkyvyyttä ja herätät kiinnostusta mahdollisissa lukijoissa.

Yhteenveto

Lastenkirjan kirjoittaminen on hieno haaste. Huolehdi siitä, että puhuttelet kohderyhmääsi oikealla tavalla ja että kirjasi on visuaalisesti houkutteleva. Oikeilla metatiedoilla ja hyvällä markkinoinnilla voit tehdä kirjasi tunnetuksi ja innostaa monia lapsia. Siispä näppäimistön ääreen ja onnea matkaan ensimmäisen lastenkirjasi kirjoittamiseen!

Yhteenvetona voidaan todeta, että lastenkirjan kirjoittaminen voi olla erittäin palkitseva kokemus. Se vaatii kuitenkin myös harkintaa ja ennakkosuunnittelua – oman kokemukseni mukaan pelkkä ”sokkona kirjoittamaan ryhtyminen” ei välttämättä ole paras tapa päästä alkuun lastenkirjailijana.

Päinvastoin: oikean aiheen löytäminen, kuvituksen huolellinen suunnittelu sekä sopiva kirjan fyysinen toteutus ovat keskeisiä osia onnistunutta lastenkirjaa. On myös tärkeää tiedostaa, mitä ikäryhmää haluat puhutella, ja asettaa tämä kohderyhmä selkeästi kaiken suunnittelun keskiöön.

BoD:lla julkaistuja lastenkirjoja:

Mitä on nykyajan runous? Sen ymmärtämiseksi on tarkasteltava monia muotoja, joita runous on saanut historian saatossa. Runoilijat ovat luoneet sääntöjä ja sitten horjuttaneet, rikkoneet ja kumonneet ne.

Mikä olisikaan parempaa kuin runouden eri muotojen tunteminen? Tässä artikkelissa käsittelemme runouden eri muotoja ja suuntauksia vuosisatojen varrelta sekä sitä, mitä tarkoitetaan klassisella, modernilla ja nykyajan runoudella.

Klassinen runous

Alun perin runous tunnistettiin kolmen ominaispiirteen perusteella:

• säkeen käyttö
• subjektiivisuuden suuri rooli
• fiktion puuttuminen

Sekä neljä pääasiallista ”alalajia”: lyyrinen, eeppinen, satiirinen ja didaktinen runous.

Lyyrinen runous

Lyyrinen runous on tunteiden, subjektiivisuuden ja henkilökohtaisten emootioiden (nostalgia, yksinäisyys, melankolia…) runoutta. Käsitellyt teemat ovat universaaleja: rakkaus, aika, kuolema, luonto, kauneus. Ensimmäistä persoonaa (“minä”) käytetään usein.

Esimerkkejä: J.L. Runebergin ja Eino Leinon runot.

Eeppinen runous

Eeppinen runous kertoo sankarillisista urotöistä: taisteluista, matkoista ja etsinnöistä. Se liittyy usein mytologiaan, tuo esiin jumalia ja sankareita ja käsittelee teemoja kuten rohkeus, kohtalo ja kamppailu. Sävy on juhlallinen ja paatoksellinen.

Esimerkkejä: Homeroksen Ilias ja Odyssea .

Satiirinen runous

Satiirinen runous paljastaa ja arvostelee inhimillisiä paheita, vallan väärinkäyttöä tai yhteiskunnan naurettavuuksia. Sävy on ironinen, pilkallinen tai poleeminen. Säkeet ovat usein lyhyitä ja teräviä.

Esimerkki: Pirkko Saision ja Aulikki Oksasen runoja.

Didaktinen runous

Didaktisen runouden tavoitteena on opettaa tai välittää tietoa säilyttäen samalla runokielen kauneus. Se käsittelee filosofisia, moraalisia tai tieteellisiä aiheita. Siinä yhdistyvät vakavuus (harkitseva, selkeä ja argumentoiva sävy) ja tyylillinen kauneus, säemuodossa.

Esimerkkejä: Lasten runot ja lorut & Kalevala.

Kiinteämuotoiset runot

Kiinteämuotoisista runoista puhutaan silloin, kun ne noudattavat ennalta määrättyä kaavaa ja sääntöjä.

Sonetti

Sonetti syntyi Italiassa 1200-luvulla ja vakiintui Ranskassa Pléiade-ryhmän ja Pierre de Ronsardin myötä. Se koostuu 14 säkeestä, yleensä aleksandriineista, jotka jakautuvat kahteen nelisäkeeseen ja kahteen kolmisäkeeseen. Tämä tiukka rakenne antaa runolle rytmiä ja tiettyä musikaalisuutta.

Esimerkkejä: Charles Baudelairen Pahan kukat sisältää lukuisia sonetteja.

Pantum

Vähemmän tunnettu pantum koostuu nelisäkeistä ristiriimein, ja yksi säe toistuu jokaisessa säkeistössä.

Esimerkkejä: Baudelairen Pahan kukkien runo ”Harmonie du soir”.

Haiku

Japanilaisesta perinteestä lähtöisin oleva haiku tiivistää tunteen kolmeen riviin ja 17 tavuun: 5 tavua ensimmäisellä rivillä, 7 toisella ja 5 viimeisellä. Se menee suoraan olennaiseen ja pyrkii ilmaisemaan hetken kauneuden. Siksi se käsittelee usein luontoa ja vuodenaikojen vaihtelua.

Esimerkkejä: Leena Yliportimon kirja Haikuja ja hetken kaikuja ja Mikko Vuolteen kirja Arktinen Haiku.

Moderni runous

Moderni runous irtautuu klassisesta runoudesta 1800-luvun lopulla. Sääntöjä ravistellaan ja rikotaan. Säe keksitään uudelleen – joskus siitä luovutaan kokonaan.

Esimerkkejä: Paperi T (Henri Pulkkinen) Post-alfa ja Halo Sherko Bekäs Kunhan isäni olisi nähnyt nämä runot.

Proosarunous

Proosarunoa luonnehtii säkeiden puuttuminen. Mutta mistä sitten tunnistaa, että kyse on runoudesta? Yleensä kyse on lyhyestä tekstistä, jolla on runollinen tyyli: erityisesti kuvakielen (metaforat, vertaukset…) ja muiden kielikuvien käytön kautta, mutta myös aiheiden ja tekstin musikaalisuuden ansiosta.

Esimerkkejä: Aino Kallaksen ja Rosa Liksomin runot.

Surrealistinen runous

Surrealismi on taiteellinen ja kirjallinen liike, joka ajoittuu karkeasti vuosien 1920–1960 välille ja syntyi André Bretonin ympärille. Sen tavoitteena on ylittää todellisuus ja vapauttaa mieli ja kieli kaikista loogisista tai moraalisista rajoitteista. Siksi se käsittelee teemoja kuten alitajunta, uni, halu ja hulluus.

Esimerkkejä: André Bretonin Surrealismin manifiesti ja Kari Aronpuron Aperitiff – avoin kaupunki.

Kalligraami

Guillaume Apollinairen keksimä ja tunnetuksi tekemä kalligraami on teos, jossa teksti muodostaa kuvan.

Nykyajan runous

Nykyajan runoudeksi kutsutaan vuodesta 1945 lähtien julkaistua runoutta, joka eroaa klassisesta ja modernista runoudesta siten, että se kiinnittyy vahvasti omaan aikaansa – teemoiltaan tai muodoltaan. Se on usein myös riimitöntä.

Esimerkkejä: Miki Liukkonen Elisabet ja Vilja-Tuulia Huotarinen Omantunnon asioita.

Sitoutunut runous

Se käsittelee sekä intiimejä että yhteiskunnallisia teemoja: mielenterveys, feminismi, rasismi, LGBT-kamppailu… Sen tavoitteena on vapauttaa puhetta ja sivistää, mutta se liittyy usein myös terapeuttiseen kirjoittamiseen: kirjoitetaan parantuakseen ja päästäkseen eteenpäin.

Esimerkkejä: Richard Siken Crush ja Jasmine Mans Black girl, call home.

Instarunous

Kyse on usein hyvin lyhyistä runoista, joita joskus täydentävät kuvitukset ja jotka julkaistaan sosiaalisessa mediassa, erityisesti Instagramissa. Tällöin puhutaan ”instarunoudesta”.

Esimerkkejä: Anu Hartikainen #tuulensuojiassa ja Kristian Helanen #kristianhelanen.

Kertova runous

Kyse ei varsinaisesti ole uudesta muodosta. Eeppinen runous kuului siihen jo aiemmin, sillä se kertoi tarinan. Perinteisesti kyse oli säkeissä kerrotusta kertomuksesta, fiktiosta tai faabelista. Nykyään asia on hienovaraisempi. Kertova runous yhdistää nykyisin runollisen äänen ja kerronnan. Usein, kuten päiväkirjassa, runoilija kertoo (säkeissä) muistoja, anekdootin tai elämänhetken. Tapahtumia ei vain mainita, vaan ne välitetään runollisessa muodossa. Mukana on yksi tai useampi henkilö, jotain tapahtuu, tarinalla on alku ja loppu – hieman novellin tapaan.

Esimerkkejä: Elias Lönnrotin Kalevala ja Kanteletar sekä Pentti Holappa Maan päällä – taivaan alla.

Nykyajan runouden hybridimuodot, useiden lajien rajapinnoilla

Blackout-runous

Blackout-runous, jota ranskaksi kutsutaan myös nimellä poésie caviardée tai yksinkertaisesti caviardage, perustuu uuden tekstin luomiseen mustaamalla sanoja painetulta sivulta. Tämä dadaistisen kollaasin perillinen käytäntö keksii lukemisen ja luomisen uudelleen olemassa olevista lähteistä käsin. Se yhdistää runouden ja kuvataiteen.

Esitetty runous

Slam on taidemuoto, joka sijoittuu esittävien taiteiden ja runouden väliin. Se syntyi 1980-luvulla Chicagossa Marc Smithin aloitteesta ja saapui Ranskaan 1990-luvulla esimerkiksi Grand Corps Maladen ja Abd al Malikin myötä. Slam tuo runouden takaisin julkisen puheen keskiöön. Rytmi ja riimi ovat tärkeitä, jotta tekstit voidaan esittää vaikuttavasti kuulijoille. Slamia voi säestää hillitty taustamusiikki, mutta kirjoitus ja lausunta ovat musiikkia tärkeämpiä ja lähestyvät selvästi runoutta.

Samassa hengessä spoken word sijoittuu runouden ja laulun välimaastoon. Teksti, useimmiten ilman riimejä, esitetään musiikin taustalla, ja jotkin kohdat voivat olla laulettuja. Musiikki, rytmi ja esiintyminen ovat yhtä tärkeitä kuin teksti, joka vapautuu runouden riimeistä ja säännöistä.

Säeromaani

Onko se enemmän romaania vai runoutta? Kukaan ei osaa sanoa: nykyään kirjallisten lajien rajat ovat huokoisempia kuin koskaan. Joka tapauksessa viime vuosina on nähtävissä vapaamittaisen säeromaanin vahva paluu, yhä useammin erityisesti nuorten ja Young Adult -kirjallisuuden hyllyillä. Runous, tunteiden ja emootioiden kieli, soveltuu erinomaisesti ilmaisemaan tämän ikäryhmän lukijoiden kokemuksia.

Klassisen runouden kurinalaisuudesta nykyajan runouden vapauteen runous säilyy keksimisen ja tunteen tilana. Eilisen ja tämän päivän runoilijoita yhdistää sama kunnianhimo: leikkiä sanoilla välittääkseen tunteita, vangitakseen kauneuden ja muuttaakseen kielen aistilliseksi kokemukseksi. Olipa runous painettua, verkossa julkaistua tai lausuttua, se pysyy taiteena, joka uudistuu lakkaamatta ja heijastaa aikaamme.

Tunnetko muita runouden muotoja tai suuntauksia, joita tässä artikkelissa ei käsitelty? Lisää ne rohkeasti kommentteihin.

Novellin tunnusmerkit

Tärkein piirre löytyy jo nimestä: novelli on lyhyt. Toisin kuin laveissa kertomuksissa tai pitkissä romaaneissa, käytössä on vain rajallinen määrä merkkejä, joiden puitteissa tulee esitellä henkilöt, rakentaa tarina, ratkaista konflikti ja päättää tarina. Jotta tämä onnistuisi, novelli on useita piirteitä, jotka tekevät siitä vakuuttavan tekstin:

• Ytimekkäät ilmaukset: Ylimääräiselle ei ole sijaa. Keskity olennaiseen.
• Vähän hahmoja: Mukana on vain muutama hahmo (joskus vain yksi päähenkilö), joiden kokemukset ja tunteet ovat keskiössä. Usein hahmoja ei kuvata laajasti, vaan he tulevat eläviksi muutaman vahvan piirteen kautta.
• Keskeinen teema: Lyhyttarina keskittyy yleensä yhteen aiheeseen, tiettyyn hetkeen päähenkilön elämässä tai yhteen ratkaisevaan valintaan.
• Avoin alku: Usein tarina alkaa keskeltä tapahtumia ja tempaa lukijan heti sisään (lisää hyvästä alusta myöhemmin). Tämä luo jännitettä ja välttää turhat alkuselitykset.
• Kielen tiivistäminen: Jokainen sana merkitsee. Turhat kuvailut ja pitkät dialogit puuttuvat. Kieli on tiivistä, tarkkaa ja täynnä vahvoja kuvia.
• Selkeä kerrontatyyli: Suorat ja selkeät ilmaukset monimutkaisten tekniikoiden sijaan – näin tarina välittyy ilman, että lukija hämmentyy.
• Sisäisen maailman vaikutelma: Koska usein keskiössä on yksi henkilö, tarina kuvaa usein hänen ajatuksiaan ja tunteitaan. Näin lukijalle syntyy emotionaalinen yhteys tiiviydestä huolimatta.

Novellin kirjoittaminen:miten tehdä hyvä aloitus?

Kuten alussa, myös lopussa on useita suosittuja vaihtoehtoja. Usein tarkoitus on jättää lukija joko yllättyneeksi tai tyytyväiseksi (kun konflikti on ratkaistu). Tässä kolme päävaihtoehtoa:

Avoin loppu: Hyvä valinta, jos haluat herättää ajatuksia ja antaa lukijan päätellä itse. Tarina päättyy avoimeen kysymykseen tai ratkaisemattomaan tilanteeseen.

Ratkaisu lopussa: Päätös, jossa tarinan konflikti ratkeaa. Hahmo oivaltaa jotain tärkeää, kohtaa jonkun, tai pääsee sinuiksi tilanteensa kanssa. Lukijalle jää tyytyväinen tunne.

Yllättävä loppu: Loppukäänne tai puhdas yllätys. Lukija saa tietää jotain odottamatonta ja jää hämmästyneeksi.

Valitse loppu, joka sopii tarinaasi. Kaikki lopputyypit eivät toimi kaikkialla.

Mistä löytää aihe novelliin?

Ennen alun ja lopun pohtimista tarvitset aiheen. Mistä sen löydät? Samat säännöt pätevät kuin kirjan idean löytämisessä: inspiraatiota on kaikkialla.

Koska novelissa päähenkilö on usein keskiössä, voit aloittaa hänestä:
Kenestä haluat kirjoittaa? Mikä tekee hänestä kiinnostavan? Millaisen konfliktin hän käy läpi?

Myös arjen havainnot toimivat:
Istu puistoon tai kahvilaan ja tarkkaile ihmisiä. Mitä näet ja kuulet? Mitä heidän tunteensa ja ajatuksensa voisivat olla? Näetkö tarinan siemenen?

Tunnetilat ovat myös hyviä lähtökohtia:
Haluatko kirjoittaa toivosta, ristiriidasta, kaipuusta? Mieti hahmo ja juoni tunteen ympärille.

Myös omat kokemuksesi ovat aarrearkku:
Mikä on koskettanut sinua? Tai mitä olisi tapahtunut, jos jokin elämäsi hetki olisi mennyt toisin?

Kysy: Mitä jos…?
Mitä jos kertoisi koko päivän totuuden?
Mitä jos vain astuisi seuraavaan lentokoneeseen?
Mitä jos joku odottamaton seisoo ovella, kun avaat sen?

Kirjoita ylös mieleen nousevat ideat – palaat niihin myöhemmin.

5 harjoitusta: näin kirjoitat hyvän novellin

Mikä on paras tapa oppia? Kirjoita yhä uudelleen. Novellin kirjoittaminen on käsityötä. Mitä enemmän harjoittelet, sitä paremmaksi tulet. Näytä tarinasi testilukijoille ja ota palaute vastaan – niin kehityt varmasti.

Tässä viisi harjoitusta, joiden avulla kehityt kirjoittajana:

1. Kirjoita lisähaasteilla:
Aseta ennen kirjoittamista rajoitus. Kirjoita esimerkiksi vain 200 sanaa, sijoita tarina yhteen paikkaan, jätä dialogi pois tai kerro tarina vain kuvauksilla.

2. Kirjoita tarina valokuvasta:
Valitse sattumanvarainen kuva – vanha valokuva, postikortti tai kuva verkosta – ja kirjoita tarina sen herättämistä ajatuksista.

3. Kirjoita hahmolomakkeita:
Jos kokonainen tarina ei innosta, tee hahmosketsauksia: kuvaa perusteellisesti hahmon tausta, tunteet, haasteet, ominaisuudet ja lempipuuha.

4. Kirjoita eri näkökulmista:
Vaihtelemalla näkökulmaa opit uusia tapoja kertoa. Kokeile minä-muotoa tai kertojaa. Extra: kirjoita tarina elottoman esineen näkökulmasta (muki, sohvan peitto…).

5. Tiivistä oma tekstisi:
Ota aiemmin kirjoittamasi tarina ja lyhennä sitä 20 %. Vaikeaa mutta hyödyllistä. Poista ensin rakkaimmalta tuntuvat kohdat ja katso, paraniko tarina.

Yleisiä virheitä novellissa

Kirjoittaessa tulee virheitä – se kuuluu kehitykseen. Mutta nämä yleiset virheet voit välttää:

• Liian paljon tietoa: novelli elää olennaisista yksityiskohdista.
• Epäselvä näkökulma: jos lukija ei tiedä kuka kertoo tai näkökulma vaihtuu jatkuvasti, lukukokemus kärsii.
• Sekava juoni: tiedä itse, mistä tarinasi kertoo ja mikä on pieni juoni.
• Liikaa hahmoja: tämä lisää turhaa monimutkaisuutta. Jos sinulla on paljon hyviä hahmoja, säästä osa seuraaviin tarinoihin.

Miten julkaista novelleja?

Oma sivusto: Julkaise tarinasi omalla verkkosivulla. Saat täydellisen kontrollin, mutta myös vastuun lukijoiden hankkimisesta.

Kirjallisuusalustat: Voit julkaista tarinoita eri alustoilla ja saada palautetta. Näin voit rakentaa omaa yhteisöäsi.

Kirjoituskilpailut: Monet kilpailut keskittyvät novelleihin. Etsi omaan tyyliisi sopiva kilpailu ja osallistu – saat mahdollisesti suuren yleisön ja ehkä palkinnonkin.

Antologiat: Kokoelmia, joihin eri kirjoittajat tuottavat novelleja tietystä teemasta tai genrestä. Sosiaalisen median kautta voit löytää kirjoittajia ja tehdä yhteisen antologian.

Oma novelli kirjaksi: Jos sinulla on tarpeeksi tarinoita, BoD:n avulla voit koota niistä kirjan ja julkaista sen helposti.

Yhteenveto

Valitsitpa minkä julkaisuväylän tahansa, uskomme, että näillä vinkeillä ja harjoituksilla olet hyvää vauhtia matkalla novellien ammattilaiseksi – ja toivotamme sinulle paljon iloa kaikkien niiden tarinoiden parissa, joita vielä kerrot.

Pseudonyymi on useimmiten keksitty nimi, jonka tarkoituksena on peittää kirjailijan todellinen henkilöllisyys.
Jotkut kirjailijat elävät koko elämänsä pseudonyymin takana, toiset käyttävät sitä vain tietyissä teoksissa tai erityisen elämänvaiheen aikana. Jotkut eivät rajoitu yhteen pseudonyymiin, vaan luovat useita identiteettejä tarpeen mukaan.
Pseudonyymin takana ei kuitenkaan aina ole vain yksi kirjailija – joskus se voi olla useamman tekijän yhteinen nimi, jos he haluavat ”peittää” yhteiskirjoittamisen.

Miksi kirjailijat käyttävät pseudonyymejä?

Syyt pseudonyymin käyttöön vaihtelevat.
Jotkut kirjailijat esiintyvät julkisesti, vaikka heillä on pseudonyymi. Useimmat kuitenkin luovat alter egon suojellakseen todellista identiteettiään, eivätkä paljasta sitä edes markkinointitoimissa.
Syynä voi olla arkaluonteiset aiheet, joihin he eivät halua henkilökohtaisesti yhdistyä, kuten poliittinen kanta.
Toiset haluavat välttää sen, että he tai heidän perheensä joutuvat ”juoruilun” kohteeksi.
On myös kirjailijoita, jotka kirjoittavat päätyökseen ja haluavat erottaa yksityiselämän ja työn.

Mitä tulee huomioida pseudonyymiä valittaessa?

Pseudonyymit voivat olla Suomen nimilainsäädännön mukaan oikeudellisesti suojattuja.
Jos valittu nimi ei ole jo rekisteröity, kirjailija voi suojata sen estääkseen muiden myöhemmän käytön.
Kirjailijan tulee myös varoa käyttämästä toisen kirjailijan pseudonyymiä.

7 asiantuntijavinkkiä pseudonyymin valintaan:

Olet päättänyt ryhtyä anonyymiksi kirjailijaksi? Nyt on aika olla luova!
Näillä vinkeillä onnistut:

1. Inspiraatio – Tutustu muiden kirjailijoiden pseudonyymeihin. Selaa kirjahyllyä tai verkkokirjakauppoja ja kerää ideoita.
2. Genre – Joissakin genreissä voi olla hankalaa julkaista omalla nimellä – tai omalla sukupuolella – esim. romanttisten romaanien mieskirjailijana. On edelleen genrejä, joita hallitsee tietty sukupuoli. Siksi voi olla helpompaa julkaista nimellä, joka viittaa vastakkaiseen sukupuoleen.
3. Nostalgia – Hyödynnä sukuun liittyviä nimiä, esim. sukunimiä, jotka ovat jääneet pois avioliiton myötä.
4. Lempinimet – Onko sinulla lempinimi? Se voi olla täydellinen pseudonyymi tai inspiraation lähde!
5. Eksoottisuus – Eksoottiset nimet voivat olla kiehtovia, mutta hankalia ääntää. Valitse mieluummin nimi, joka on tuttu omassa kielessäsi.
6. Helppo muistaa – Jos suunnittelet useita julkaisuja, valitse nimi, joka on helppo lausua ja jää mieleen.
7. Yksinkertainen mutta tehokas – Jos mikään ei tunnu sopivalta, kokeile sekoittaa oman nimesi kirjaimia ja luoda täysin uusi mutta henkilökohtainen nimi.

Oletko valmis löytämään kirjailijanimen?

Pseudonyymin valitseminen on sekä luovuutta että strategiaa – mutta tärkeintä on, että nimi tuntuu sinusta oikealta. Käytä vinkkejä inspiraationa ja kokeile erilaisia vaihtoehtoja, kunnes löydät nimen, joka sopii juuri sinun kirjailijuuteesi.

Kun sopiva nimi on löytynyt, niin katso tästä video kirjan julkaisuun myBoD-käyttäjätilin kautta.

Genrejen joustavuus: Miksi alagenret ovat tärkeitä kirjallisuudessa

Genrejen rajat ovat usein liukuvia. Jotkut kirjailijat eivät halua tulla lokeroiduiksi, kun taas toiset sijoittavat teoksensa tietoisesti tiettyyn luokkaan- tai jopa alagenreen. Suuri etu: tarkka genremäärittely auttaa kirjailijoita kohdentamaan teoksensa oikealle yleisölle ja lukijoita löytämään haluamansa kirjat helposti.

Hyvä esimerkki tästä ovat romaanit. On itsestään selvää, että rakkaus-, seikkailu- ja omaelämäkerralliset romaanit eroavat toisistaan sisällöllisesti. Samoin ero historiallisten ja eroottisten romaanien välillä on selkeä. Mielenkiintoista on kuitenkin tarkastella rakkaus- ja naiskirjallisuuden kehitystä viimeisen kymmenen vuoden aikana. Chick-Lit, Contemporary Romance, Historical Romance ja New Adult – uusia alagenrejä on syntynyt tai määritelty entistä tarkemmin.

Alagenret rakkausromaaneissa: Chick-Litistä Dark Romanceen

• Chick-Lit
  Humoristisia tarinoita nuorista, usein sinkuista ja työssäkäyvistä naisista, jotka etsivät rakkautta. Kevyttä ja viihdyttävää, painotus romanttisissa ja henkilökohtaisissa haasteissa.

• Contemporary Romance
  Nykymaailmaan sijoittuvia realistisia rakkaustarinoita ja arjen haasteita. Ajankohtaiset teemat ja ihmissuhteet keskiössä.

• Historical Romance
  Menneisyyteen sijoittuvia rakkaustarinoita, yleensä ennen 1900-lukua. Korostaa aikakauden normeja, luokkajakoa ja kunniaa.

• Paranormal Romance
  Yliluonnollisia olentoja kuten vampyyreja, ihmissusia tai henkiä. Romantiikka yhdistyy mystisiin elementteihin. Läheinen Romantasy-genren kanssa.

• Erotic / Spicy Romance
  Keskittyy eroottisiin ja sensuelleihin kohtauksiin, mutta myös tunnesiteeseen. Seksuaalisuus kuvataan avoimesti ja eksplisiittisesti.

• Romantic Suspense
  Rakkaustarina yhdistettynä jännitykseen. Hahmot vaarallisissa tilanteissa, joissa romantiikka ja jännitys vahvistavat toisiaan.

• Dark Romance
  Synkkiä teemoja, moraalisesti ristiriitaisia hahmoja. Intensiivisiä, usein vaarallisia suhteita, joissa voi esiintyä manipulointia, väkivaltaa tai pakkomielteitä.

• LGBTQ+ Romance
  Keskiössä samaa sukupuolta olevat tai queer-suhteet. Teemoina identiteetti ja hyväksyntä.

• New Adult
  Kohderyhmänä nuoret aikuiset (n. 17–26 v.), jotka aloittavat itsenäisen elämän. Teemoina opiskelu, ura, itsensä löytäminen, juhlat, rakkaus ja seksuaalisuus.

• Young Adult
  Suunnattu nuorille (12–18 v.). Käsittelee kasvamisen haasteita, rakkaus voi olla osa tarinaa, mutta ei välttämättä pääteema.

Alagenret historiallisissa romaaneissa

• Historiallinen fiktio
  Sijoittuu todelliseen historialliseen aikaan, korostaa autenttisuutta ja kulttuuria.

• Historiallinen rikosromaani
  Yhdistää rikosjuonen ja historiallisen aikakauden.

• Alternate History
  Leikkii ajatuksella ”Entä jos?” ja luo vaihtoehtoisia aikajanoja.

• Biografinen historiallinen romaani
  Perustuu todellisen henkilön elämään, yhdistää faktaa ja fiktiota.

• Historiallinen rakkausromaani
  Kuten edellä kuvattu Historical Romance.

Yhteenveto: Alagenrejen jatkuva kasvu

Kirjallisuuden monipuolisuus tarjoaa lukijoille lukemattomia mahdollisuuksia uppoutua erilaisiin maailmoihin. Monet tarinat yhdistelevät useita genrejä, mikä synnyttää uusia, jännittäviä yhdistelmiä. Alagenret kehittyvät jatkuvasti vastauksena yhteiskunnallisiin trendeihin ja lukijoiden muuttuviin kiinnostuksen kohteisiin.

Ajatus omasta elämästä käsin kirjoittamisesta tuntui laiskalta ja tylsältä, itsekeskeiseltä ja jopa häpeälliseltä. Omaelämäkerrallisuutta ja autofiktiotahan on reippaasti kritisoitu oman navan kaiveluksi ja kirjoittajan itseterapian muodoksi, joka on puettu kaunokirjalliseen naamiaisasuun. Sitä paitsi kuka olisi kiinnostunut tavallisen Murtosen tavallisesta elämästä. Tuskin kukaan.

Mutta sitten tapahtui jotain hassua:

Tuo täysin kuvitteellinen hahmo lähti maailmalle ja rakastui, ihan kuten minä joskus. Se alkoi haaveilla perheestä ja omakotitalosta kotikaupungissaan, vaikka olin ajatellut, että se asuisi sinkkuna suurkaupungissa ja joisi vain espressoa menestyneiden ja kiiltokuvan kauniiden ystäviensä ympäröimänä. Ja kun se suri läheisensä kuolemaa, tajusin kirjoittavani sanoja, joita en tiennyt olevan – mutta joita olin kantanut mukanani jo vuosia. Teksti alkoi mennä tunteisiini. Se kaivautui ihoni alle ja huhuili palaamaan koneen ääreen. Kiinnostuin päähenkilöstäni aivan uudella tavalla.

Yhtäkkiä huomasin:

ei tämä ole pakoa todellisuudesta. Tämä on reitti siihen. Kirjoittaessani keksittyä, tulikin näkyväksi jotakin totta, paikka paikoin jopa itseä vavisuttavaa.

Omasta elämästä nousevat aiheet ja teemat, tapahtumat ja tunteet yllättävät kirjoittajan, varsinkin juuri sellaisen, joka pyrkii pakenemaan teksteissä itseään. Kun haluaa kirjoittaa ainoastaan peurasta ajovaloissa, ei välttämättä hoksaa olevansa niin peura kuin tie, niin auto kuin sen kuljettaja. Kirjoittajaminä on läsnä jokaisessa tekstissään, pyrki siihen tai ei. Oma kokemusmaailmamme ja sen myötä mielikuvituksemme asettavat tarinalle rajat. Emme voi tietää sellaista, jota emme tiedä, emmekä kuvitella sellaista, johon mielemme ei yllä.

Vaatii rohkeutta olla seisomatta itsensä edessä ja kirjoittaa suoraan ja kirkkaasti siitä, mikä tuntuu eniten. Siitä, mikä pelottaa, mikä on piilossa, mikä on totta. Se on kuitenkin reitti tekstin syvätasoon. Sinne, missä teksti alkaa hengittää ja olla aidosti kirjoittajansa näköinen.

Omaelämäkerrallisesta kirjoittamisesta puhutaan nykyään usein autofiktion käsitteen kautta – silloin todellinen ja keksitty punoutuvat tarinaksi, jonka kudoksesta on mahdoton erottaa, mikä on totta ja mikä fiktiota. Se ei tarkoita päiväkirjamaista selostusta siitä, mitä tapahtui vuonna -95 tai mitä kenellekin tuli sanottua. Kyse on jostain muusta. Siitä, että oma kokemus otetaan käyttöön ja valjastetaan osaksi fiktiota. Kirjoitetaan sellaista, mikä tuntuu – sellaista, mikä on totta, mutta fiktion suojista käsin. Fiktio suojaa kirjoittajaa. Spekulaatiot siitä, mikä on ”oikeasti totta”, voi huoletta jättää omaan arvoonsa.

Minulle omaelämäkerrallinen kirjoittaminen ei ole niinkään kaivautumista menneisyyteen vaan kurkottamista itseä kohti. Välillä siihen liittyy lämpö – muistoja ja ihmisiä, joita haluan suojella. Välillä siihen liittyy kipu – asioita, joita en ole koskaan sanonut ääneen, mutta jotka kirjoittaessa alkavat puhua omalla äänellään.

Joskus kirjoittaminen paljastaa, että jokin haava ei olekaan vielä arpeutunut. Ja joskus se näyttää, miten pitkälle on jo tullut.

En tarkoita, että joka tekstissä pitäisi avata sydämensä lukijalle. Ei lainkaan. Mutta kirjoittaessa oma kokemus antaa sävyjä, rytmiä ja rehellisyyttä, joita ei voi keksiä. Voi keksiä juonen, miljöön ja hahmot – mutta kun jokin niissä tuntuu aidolta ja nostaa tunteita pintaan, se tarkoittaa, että kirjoittaja on lähellä omaa totuuttaan. Tämä välittyy lukijalle. Se on tekstin pohjavire, jota pitkin lukija lukee joko tietoisesti tai tiedostamattaan. Aitous ja rehellisyys koskettaa, antaa samaistumispintaa ja saa sivut kääntymään. Ja se riittää. Se todellakin on tarpeeksi. Kaikkea ei tarvitse kertoa.

Lopulta ehkä juuri siksi kirjoitamme: emme vain kertoaksemme tarinan, vaan kohdataksemme itsemme – ja ehkä myös toisemme – uudelleen, vähän rehellisemmin.

Kirjoittanut

Helena Murtonen-Leppä

Helena Murtonen-Leppä on kirjoittamisen opettaja, kirjoittaja ja sanataiteilija – ihminen, joka on aina elänyt sanojen keskellä. Hän uskoo, että kirjoittaminen on paljon enemmän kuin oikeat sanat oikeassa järjestyksessä; se on ajattelun kirkastamista, tunteiden muotoilemista ja aiheuttamista sekä hyvin usein silkkaa iloista leikkiä. Hänen opetuksessaan tärkeintä on kannustava ilmapiiri, jossa kirjoittamisen ilo, luova kokeilu ja syvällinen pohdintakin saavat tilaa. Kaikki osaavat kirjoittaa ja jokaisella oma ainutlaatuinen äänensä ja tarinansa kerrottavana, näiden luokse pitää vain uskaltaa löytää. Kirjoittajana Helena tietää, miltä tuntuu, kun sanat karkaavat tai asettuvat juuri oikein. Hän rakastaa kielen mahdollisuuksia, kirkasta ilmaisua ja sitä hetkeä, kun sanat alkavat hengittää ja hehkua.

Sen kun istuu alas ja alkaa naputtaa. Tämä on yksi yleisimmistä kirjoittamiseen liittyvistä harha-ajatuksista. Kirjoittaja näyttää ulospäin seesteiseltä. Eteerinen katse kohdistuu kynään tai tietokoneen näyttöön. Kolmas, näkymätön silmä, tuijottaa suoraan mielen syvyyteen. Ei kuulu kuin hentoinen naputus tai kynän lennokas liike muistivihon sivulla. Ilme kertoo syventymisestä omaan ajatteluun. Hymynkare tai kulmakarvojen kohotus viestivät oivalluksesta sormien ottaessa spurttiaan näppäimistöllä. Kaukana mielikuvasta eivät ole perhoset, sateenkaaret ja tyynessä kesäillassa leikkivät sudenkorennot.

Sisäiset odotukset ovat helposti korkealla

Kun tekstiä syntyy, ei mene kauaa, kun se mielessä muuttuu sanataideteokseksi, kirjaksi, bestselleriksi, kirjakentän puhutuksi ilmiöksi. Puhumattakaan ulkopuolisten odotuksista. No, milloin julkaiset? Tuleeko sinusta kirjailija? Pakkohan sinusta on tulla, kun tuntikaupalla istut itseksesi.

Näennäinen helppous on ansa

Kaikki vähänkään kirjoittaneet tietävät, että tämä on romantisoitu kuva kirjoittajasta ja kirjoittamisesta. Ulospäin ei näy päänsisäinen myllerrys, kun ideat syntyvät, loistavat ja tuhoutuvat. Kuvasta ei välity kirjoittajan sisäinen meteli ja suoranainen kauhu oman tekstinsä äärellä. Kursori iskee ilkeämielisesti silmää. Valkoiselle pohjalle ei ole sittenkään ilmestynyt mitään. Tai ehkä on: moneen kertaa deletoituja yksittäisiä sanoja, epätoivoisia virkkeenalkuja, kokonaisia lauseita, mutta mikään ei riitä, mikään ei ole tarpeeksi hyvä. Ajatukset ovat ehtineet puuroutua matkalla luettavaksi lauseeksi.

Jos kirjoittamista verrataan soittamiseen tai maalaamiseen, joiden prosessin vaiheet mokineen päivineen ovat kuultavissa ja nähtävissä, kirjoittajan prosessi kääntyy sisään päin. Sitä on vaikea ymmärtää, varsinkaan ulkopuolisen.

Aina ei kulje

Aina ei jaksa, ei pysty, ei kykene. Voidaan puhua kirjoittamisen esteistä, kivistä valitulla tiellä. On nimittäin paljon helpompi sanoa kuin toteuttaa tuo kuuluisa sen kuin vain istuu ja naputtaa.

Kirjoittajan blokki tai valkoisen paperin kammo on yksi tyypillisimmistä kirjoittamisen esteistä. Kun mitään ei synny, kaikki tuntuu vaikealta ja koko kirjoittaminen turhalta. Itse ajattelen lopulta kysymyksen olevan aloittamisen ja rauhoittumisen vaikeudesta. Kenties omat ajatukset ja odotukset ovat paisuneet liian suuriksi.  Kuinka virke voisi tuntua miltään, jos aikomuksissa on saman tien romaanitrilogia?  Selityksiä ja sijaistekemistä löytyy. Tiskikoneen tyhjennys tai Instragramin kissavideot houkuttelevat liikaa. Isotädille täytyy soittaa ja sähkösopimus uusia. Kirjoittaja on tällöin selittäjä, ei kirjoittaja.

Täydellisyyteen pyrkiminen on hyvin käytetty selitys, sille ettei kirjoita

Olen monta kertaa kuullut, että kirjoittaja hyväksyy itseltään vain täydellistä tekstiä. Jos sitä ei synny, ei kannata jatkaa. Ajatus täydellisyydestä on armoton, sillä mitä täydellinen tarkoittaa ja kuka sen määrittelee. Täydellisyyteen pyrkijä on usein hillittömän hyvä suunnittelija. Hän suunnittelee juonta ja henkilöhahmoja, käyttää aikansa miljöön maalaamiseen ja veret seisauttavaan loppuratkaisuun. Kaikki tämä tapahtuu niin, että riviäkään ei tule kirjoitetuksi. Hän on silloin suunnittelija, ei kirjoittaja.

Täydellisyyden tavoittelu menee samaan kategoriaan kuin kirjoittamisprosessin ihannointi taiteellisena tekemisenä. Taitelija jumalten armosta kiertelee pöydästä pöytään puhumassa runoudesta ja sen mahdollisuuksista. Hän kertoo odottavansa oikeaa hetkeä ja odotellessaan puhuu itsestään novellistina, runoilijana tai käsikirjoittajana. Hän on silloin puhuja, ei kirjoittaja.

Luettavan ja kiinnostavan tekstin tuottaminen ei ole mikään taiteellisen nerouden laskeuma kirjoittajan ylle synkkänä ja myrskyisenä yönä, vaan se on kovan treenin tulosta. Eiväthän aariatkaan taivu sopraanolta pelkästään suuta aukomalla, miksi tekstikään soljuisi harjoittelematta. Mitä helpommin luettava ja mukaansatempaavampi teksti, sitä enemmän on takana työtä eli kirjoitettuja liuskoja.

Kirjoittaja itse on esteidensä herra

Kursori tottelee kyllä, kun sille antaa kyytiä. Liikkeelle pääsee ainoastaan kirjoittamalla, vaikka sitten kirjoittaisi vain tajunnanvirtaa tai luettelon siitä, mitä ikkunasta näkee. Yksinkertaista mutta toimivaa! Kun hetken istuu aloillaan, huomaa, että kirjoittaminen on vetänyt mukaansa. Tekstiä alkaa syntyä, kun sille antaa luvan ja mahdollisuuden. Kirjailija Niina Hakalahden kuuluisin sanoin ”liuska päivässä on 365 liuskaa vuodessa”. Ei se ole sen kummempaa.

Esteet on tehty ylitettäviksi. Kirjoittamisen kannalta on tehokasta miettiä, onko este todellinen vai pelkkä selitys. Kun saa kiinni juurisyystä, saattaa olla, että alkaa kirjoituttamaan. Harva haluaa olla selittäjä, mutta hyvin moni haluaa olla kirjailija.

Kirjoittanut

Helena Murtonen-Leppä

Helena Murtonen-Leppä on kirjoittamisen opettaja, kirjoittaja ja sanataiteilija – ihminen, joka on aina elänyt sanojen keskellä. Hän uskoo, että kirjoittaminen on paljon enemmän kuin oikeat sanat oikeassa järjestyksessä; se on ajattelun kirkastamista, tunteiden muotoilemista ja aiheuttamista sekä hyvin usein silkkaa iloista leikkiä. Hänen opetuksessaan tärkeintä on kannustava ilmapiiri, jossa kirjoittamisen ilo, luova kokeilu ja syvällinen pohdintakin saavat tilaa. Kaikki osaavat kirjoittaa ja jokaisella oma ainutlaatuinen äänensä ja tarinansa kerrottavana, näiden luokse pitää vain uskaltaa löytää. Kirjoittajana Helena tietää, miltä tuntuu, kun sanat karkaavat tai asettuvat juuri oikein. Hän rakastaa kielen mahdollisuuksia, kirkasta ilmaisua ja sitä hetkeä, kun sanat alkavat hengittää ja hehkua.