Vinkkejä kirjan toteutukseen

Kuinka taittaa kirjan sisus ja suunnitella kansi? Entä miten nämä toimitetaan BoD:lle painettavaksi ja julkaistavaksi? Tästä artikkelista löydät tärkeimmät ohjeet onnistuneen kirjaprojektin toteutukseen.

Omakustannekirjailijana päätät itse kirjasi sisällöstä ja ulkonäöstä. Voit joko tehdä kaiken itse, ulkoistaa työn tai hoitaa kaiken sen itse, jonka osaat ja johon sinulla on aikaa. Joustavuus on yksi omakustanteen julkaisun parhaista puolista! BoD:n kotisivuilta ja blogista löytyy työkaluja, ohjeita ja suosituksia kirjan sisuksen ja kannen itsenäiseen toteutukseen ja tarjoamme myös ammattimaisia taitto- ja kustannustoimituspalveluja kirjan julkaisun eri vaiheisiin. Tähän artikkeliin olemme koonneet vinkkejä kirjasi toteutusta varten.

Toteutustavat

Päätät itse kirjasi toteutukseta

Kovat vai pehmeät kannet, kirjan koko, sidontatapa? Päätät itse kirjailijana kokonaan oman kirjasi toteutuksesta ja ulkoasusta. Saadaksesi yleiskatsauksen mahdollisuuksistasi kirjan toteutuksen suhteen olemme lisänneet kotisivuillemme kaikki vaihtoehdot kuvineen. Esimerkiksi kirjan koko tulisi päättää ennen taiton aloitusta, joten on tärkeää, että tutustut ensin kaikkiin vaihtoehtoihin. Samalta sivulta löydät myös tärkeää tietoa mm. kirjan rakenteesta, julkaisutiedoista ja kuvien lisäämisestä kirjaasi. 

Kirjan sisuksen taitto

Vaihtoehto 1: Tee se itse

Käsikirjoituksesi on mahdollista taittaa monella eri tapaa, eikä sinulla välttämättä tarvitse olla käytössäsi ammattimaista taitto-ohjelmaa. Käsikirjoituksen taittoon sopii mikä tahansa yleisesti käytetty tekstinkäsittelyohjelma, kuten Microsoft Word. Word-ohjelmaa varten löydät kotisivuiltamme mallipohjia, jotka ovat valmiiksi tallennettu eri kokovaihtoehtojen mukaisesti.

Ennen kuin valmiiksi taitetun tiedoston voi lähettää painettavaksi, on siihen tehtävä tiettyjä asetuksia. Ohjeet sekä taittoon että asetuksien tekoon löydät kolmiosaisesta ohjeestamme taittoon Word-ohjelmalla.

Word-tiedosto on mahdollista ladata omalle käyttäjätilille sellaisenaan käyttämällä BoD:n omaa easyPrint-tulostinajuria. Löydät lisätietoja easyPrint-ohjelman käytöstä kotisivuiltamme. Voit kuitenkin tallentaa tekstinkäsittelyohjelmalla luomasi tiedoston PDF-muotoon ja ladata sen suoraan käyttäjätilillesi valitsemalla kohta ”PDF-lataus”, joka on huomattavasti nopeampi vaihtoehto tiedostojen saattamiseen tilillesi.

Ladattuasi tiedoston ohjelmamme tarkistaa sen tekniset puitteet ja ilmoittaa sinulle, jos tiedostossa on korjattavaa. Hyväksyt ladatun tiedoston avaamalla esikatselun ja klikkaamalla tiedoston tarkistettuasi kohtaa ”Hyväksy”.

Vaihtoehto 2: Ammattimainen taittopalvelu

Voit tilata käsikirjoituksellesi myös taittopalvelun, joka takaa kirjasi ammattimaisen ulkoasun ja antaa lukijalle miellyttävän lukukokemuksen. Taitossa otetaan huomioon kirjallisuuden laji, sille sopiva fontti sekä yksityiskohdat kuten rivivälit, sivunumerot ja nimiösivut. Lähetämme sinulle taiton valmistuttua taittovedoksen, jota voi vielä muokata ennen julkaisua lopulliseen muotoonsa. Lisätietoa taittopalveluistamme löydät kotisivuiltamme.

Kannen suunnittelu

Vaihtoehto 1: Tee se itse

Kannen valmistuksessa on tärkeää ottaa huomioon ulkomuodon lisäksi mitoitus. Kansi on kuin sisuksen ympärille lisättävä kääre ja sen mitoitus on näin ollen täysin riippuvainen sivumäärästä, kirjan koosta ja kansityypistä. Kun lähetät meille kansitiedoston, on siinä oltava takakansi, kirjan selkä ja etukansi vierekkäin yhdellä lehdellä. Voit laskea kannen mitat helposti kansilaskurissamme, joka kertoo sinulle kannen kokonaismitat, leikkuuvarojen osuuden sekä kirjan selän leveyden.

Vaihtoehto 2: Kannen valmistus easyCover-työkalun avulla

BoD:n maksuttoman easyCover-työkalun avulla voit helposti toteuttaa ammattimaisen kannen ilman taitto- tai grafiikkaohjelmia. Voit valita 24 eri kansimallista mieleisesi, jokaisesta mallista on myös neljä eri värivaihtoehtoa. Kansimallista riippuen kanteen voi liittää valokuvan tai se toteutetaan täysin typografisin keinoin. Tietenkin voit liittää kanteen myös takakansitekstin ja jos selkä on tarpeeksi leveä, myös selkätekstin. Ohjelma mitoittaa kannen automaattisesti ja elementtien paikat ovat kiinteät, niin etteivät tekstit esimerkiksi voi vahingossa leikkautua pois ja selkäteksti on aina oikealla paikalla.

Vaihtoehto 3: Ammattimainen kannen suunnittelu

Jos et halua itse toteuttaa kantta, suunnittelemme sinulle mielellämme kannen kirjailijapalveluidemme puitteissa. Voit valita kahdesta eri palvelusta: Basic ja Premium. Basic-palvelussa voit valita 26 eri kansimallista ja 24 väristä kannellesi sopivimmat ja valita siihen liitettävät tekstit ja kuvat. Premium-palvelu sisältää täysin yksilöllisen kannen valmistuksen toiveidesi mukaisesti. Lisätietoa kansipalveluistamme löydät kotisivuiltamme.

Kirjaprojektisi myBoD-tilillä

Henkilökohtaisella myBoD-tililläsi hallinnoit kaikkia kirjaprojektejasi. Aloittaaksesi uuden kirjaprojektin sinun tulee yksinkertaisesti klikata kohtaa Aloita uusi kirjaprojekti aloitussivun yläreunassa. Valitset sopivan palvelupaketin, lisäät kirjan ja kirjailijan tiedot ja lataat kirjatiedostosi tilillesi. Kirjaprojektin toteutus on helppoa, sillä sen jokaisesta askeleesta löydät ohjeita kyseisen kohdan täyttämiseen. Voit myös aloittaa kirjaprojektin, tallentaa lisäämäsi tiedot ja jatkaa projektin valmistusta myöhemmässä vaiheessa. Yksityikohtaiset ohjeet kirjaprojektin toteutukseen myBoD-tililläsi löydät myös myBoD-aloituspaketista.

Vastaa

*Pakolliset kentät