Kurkistus BoD:n kulisseihin, osa 2

BoD:n print on demand -painotalo on yksi Euroopan moderneimmista ja kirjoja painetaan yhdestä kappaleesta lähtien jopa 25 000 päivässä. Mitä tapahtuu, kun tilaus saapuu järjestelmäämme?

Olet lähettänyt BoD:lle toimeksiannon kirjastasi ja muutaman päivän sisällä kirjasi on luetteloitu tukkukauppiaiden tuotetietojärjestelmään. Sieltä kirjakauppiaat hakevat tietoja uusista kirjoista verkkokauppojensa valikoimaan. Kirjasi on siis pian julkaisun jälkeen tilattavissa lähes kaikissa suomalaisissa kirjakaupoissa ja verkkokirjakaupoissa. Mutta mitä oikeastaan tarkoittaa, että kirja on tilattavissa?

Ideana BoD:n julkaisukonseptissa on se, että kirjaa painetaan tarvittaessa, eli siinä vaiheessa, kun sitä tilataan. Konkreettisesti tämä tarkoittaa sitä, että kirjaasi ei ole kirjakauppojen hyllyissä esillä tai kirjakauppiaiden varastoissa, vaan se on tallennettu BoD:n järjestelmään digitaalisessa muodossa. Kun kirjaa tilataan suoraan kirjakaupasta tai verkkokaupan kautta, käytetään digitaalista painomallia kirjan painamiseen aina yhdestä kappaleesta lähtien. Tarvepainatuksella on yksi etu ylitse muiden: kirjailijalle ei synny ylimääräisiä paino- ja varastointikuluja.

Pehmeäkantinen, kovakantinen tai rengaskirja, suuri tai pieni formaatti, värisivuilla tai ilman – BoD:n painotalossa Hampurin lähellä Norderstedtissa painetaan päivittäin jopa 25 000 kirjaa moderneilla digitaalipainokoneilla.

Artikkelisarjan Kurkistus BoD:n kulisseihin ensimmäisessä osassa kerroimme, mitä kirjallesi tapahtuu toimeksiannon lähetyksen jälkeen ja ennen kirjan luettelointia kirjakauppamyyntiin. Tässä toisessa osassa kerromme, miten BoD-kirjat painetaan ja toimitetaan painosta tilaajalle.

Yli 100 työntekijää huolehtii n. 6000 m² kokoisessa tuotantohallissamme siitä, että kirjatilaukset ohjataan oikeille osastoille ja painokoneille, kirjan sisus- ja kansitiedostot painetaan, kirjat liimataan ja sidotaan, laatikot pakataan ja lastataan kuljetusfirmojen rekkoihin, jotta kirjatilaukset voidaan toimittaa tilaajille ympäri maailman.

Luonnonsuojelu on yksi yrityksemme peruspilareista. Tarvepainatus on itsessään jo ympäristöä säästävää, sillä kirjoja ei paineta varastoon. Käytämme kaikissa kirjoissamme FSC-sertifioitua paperia sekä tuotannossa kansainvälisten standardien mukaista energianhallintaa.

tilauksen saapuminen

BoD:lle lähetetään tuhansia kirjatilauksia päivittäin. Tilauksia saapuu kahdella eri tapaa: lukijoilta, kirjakaupoilta ja tukkukauppiailta suoraan järjestelmäämme ja pienen painoksen tilauksia kirjailijoilta myBoD-tilin kautta. Kaikki tilaukset niputetaan järjestelmässämme heti alussa samantyylisten kirjatilausten kanssa ja samassa erässä olevat tilaukset käyvät yhdessä läpi samat tuotantoaskeleet. Oleellisia kriteerejä erien niputukseen ovat toteutustavat, kuten kirjan koko, värisivujen määrä, paperilaatu tai laminointi. Ratkaiseva tekijä on myös aikataulu, sillä koko tuotanto aloitetaan ja koordinoidaan tiettyjen tavoitteiden ja aikataulujen mukaisesti. Esimerkiksi kirjakauppatilauksilla painotavoite on 12h, mutta suunnittelussa täytyy myös ottaa huomioon kuljetuspalveluiden aikataulut.

sisustiedoston painatus

Paperi, koko ja sidonta – BoD tarjoaa monia toteutusvaihtoehtoja. Seuraavassa esimerkissä keskitymme pehmeäkantisten ja kovakantisten kirjojen tuotantoon. Voit kuitenkin halutessasi myös painattaa rengaskirjan, lankasidonnaisen kirjan tai vihon hakasnidonnalla.

Voit valita kirjasi sisustiedostolle joko Standard- tai Premium-painolaadun. Ero näiden kahden painolaadun välillä on tuotantotavassa, sillä yhdessä käytetään paperirullaa ja toisessa paperiarkkeja.

Premium

Premium-painolaatu mahdollistaa korkealaatuisen painotuloksen ja sitä voi käyttää yhdessä valkoisen 90g, mattapintaisen 120g tai 200g valokuvapaperin kanssa. Kirjan sivut painetaan ns. color split -menetelmällä yksitellen värimusteella ja näin ollen valmiiksi painettu sisus on ennen kannen lisäystä pino yksittäisiä, liimaamattomia paperiarkkeja.

Standard

Standard-painossa tuotetaan monta kirjatilausta saumattomasti, yksi toisensa jälkeen suuria paperirullia käyttäen. Tämä painolaatu sopii erinomaisesti pääosin mustavalkoisille kirjoille, sillä Standard-paino on tuotannossa edullisempi vaihtoehto ja mahdollistaa edulliset myyntihinnat kirjakaupassa. Painoerän paperilaadusta ja koosta riippuen painokoneeseen lisätään sopiva paperirulla, jolloin kaikki samanlaiset kirjat voidaan painattaa ongelmitta yhteen putkeen. Kirjan sisältö on siis heti painon jälkeen rullassa, josta se leikataan sivujen muotoon – ei kuitenkaan vielä lopulliseen kokoon – ja liimataan kevyesti.

pehmeäkantisen kirjan paino: kannesta valmiiseen kirjaan

Kirjan sisuksen ja kannen yhdistäminen
Pehmeäkantisen kirjan kannet painetaan 250g kartongille nelivärisenä ja kirjailijan toiveen mukaisesti joko kiiltävänä, mattapintaisena tai kohokuvioituna. Laminointia varten kansivedoksen päälle lisätään laminointilaitteessa sileä päällys. Kohokuviointi lisätään vasta jälkeenpäin. Kirjan sisukset ja kannet, jotka molemmat ovat osa tiettyä tuotantoerää, lajitellaan numeroiden perusteella laatikoihin. Kannessa olevan viivakoodin avulla se yhdistetään oikeaan sisustiedostoon ja tästä syystä viivakoodi on pakollinen myös kirjoille, jotka eivät mene kirjakauppamyyntiin.

Liimasidonta
Kaikki sisukset, joiden sivut on siis tässä vaiheessa painettu ja kasattu pinoon, ladotaan liimasidontakoneen läpi. Sisuksen selkä tasoitetaan ensin, jotta pinta on yhtenäinen ja tämän jälkeen selkään (sekä pieneen osaan selän ympärillä) lisätään liimapinta.

Tuotannon työntekijä lisää käsin numeroiden perusteella lajitellut kansitiedostot yksitellen koneeseen niin, että kansitiedosto liimataan yhteen siihen kuuluvat sisuksen kanssa. Tässä vaiheessa viivakoodeilla on tärkeä osa, sillä ne luetaan koneen avulla ja verrataan sisustiedoston tietoihin. Jos viivakoodi ei täsmää kirjan sisuksen tietojen kanssa, antaa kone automaattisen virheilmoituksen ja pysäyttää tuotannon. Valmiiksi liimatut kirjat ovat vielä lämpöisiä ja siirtyvät jäähdytyksen jälkeen leikkuriin.

Kirjaleikkuri
Viivakoodiin on tallennettu kaikki kirjan tiedot, myös sen koko. Tämän avulla leikkuri asettuu automaattisesti jokaisen kirjan kohdalla sopivaan kokoon ja leikkaa jokaisesta avonaisesta reunasta ylimääräisen osan pois, jotta kirja on lopullisesti oikeassa koossaan.

kovakantisen kirjan paino: kannesta valmiiseen kirjaan

Kovakantinen kirja suojapaperilla tai ilman
Kun julkaiset kovakantisen kirjan, voit valita sen laminoituna tai suojapaperilla. Kannen valmistuksessa käytetään aina jämäkkää 400g kartonkia. Selkäosa liimataan aina erikseen käsin ja sen koko vastaa myöhemmin lisättävän sisuksen leveyttä.

Selän leveyden mittaus ja leikkaus tapahtuvat automaattisesti. Kun kansi on oikeassa koossa, kartonki päällystetään kestävällä kansipaperilla (kun kyseessä on kirja suojapaperilla) tai se laminoidaan painetulla paperilla.

Kansi ja sisus löytävät toisensa
Kuten pehmeäkantisen kirjan tuotannossa, yhdistetään kirjan kansi ja sisus myös kovakantisessa kirjassa viivakoodin ja tuotantonumeron avulla. Ensin sisus leikataan koneella lopulliseen kokoonsa ja liimataan. Samalla lisätään myös koristeellinen, mustavalkoinen kapiteelinauha ja pyöreäselkäisiin kirjoihin myös lukunauha.

Tämän jälkeen liimattu sisus kiinnitetään kanteen. Etu- ja takakannen kääntöpuolelle liimataan lopuksi vielä paperi, joka peittää laminointiin käytetyn paperin reunat ja viimeistelee kirjan ulkonäöllisesti.

Jotta kirja avautuu helposti ja on hyvin luettavissa, lisätään sen etu- ja takakanteen ulkopuolelta selän viereen vielä taive metallisauvojen avulla.

Muovitustunneli
Kirja on nyt valmis, mutta kuljetusta varten tarvitaan vielä viimeinen askel. Sekä pehmeä- että kovakantiset kirjat pakataan ohueen muoviin ja kuljetetaan ns. muovitustunnelin läpi. Tunnelissa muovi kuumennetaan hetkeksi yli 100 asteeseen, jolloin se vetäytyy yhteen kirjan koon ja muodon mukaisesti. Näin kirja saa kuljetusta varten tarvittavan suojan, joka estää sen vahingoittumisen matkalla.

kirjojen toimitus

Valmiit kirjat lajitellaan päämäärän mukaan. BoD:n verkkokaupan tai myBoD-tilin kautta tilatut kirjat siirretään lähetysasemalle. Jokainen kirja skannataan viivakoodin avulla, jotta kirja voidaan yhdistää oikeaan tilaukseen. Jos kyseisestä tilauksesta vielä puuttuu kappaleita, lajitellaan valmiit kirjat väliaikaisesti numeroiden avulla odotushyllyyn. Kun kaikki tilauksen kirjat on painettu, tulostetaan osoitetarra, lähetyslista ja lasku ja tilaus paketoidaan. Kaikki laatikot – jotka työturvallisuussyistä saavat painaa enintään 15 kg – kasataan lähetysvaunuihin ja ovat valmiita DHL:n haettavaksi.

Kirjakauppatilaukset jaetaan erillisiin laatikoihin sen mukaan, minkä tukkukaupan tilauksesta on kyse. Jokaiseen tukkukaupan toimitukseen lisätään myös lähetyslista, josta näkyvät sekä tukkukauppan tilausnumero, että toimitettujen kirjojen tiedot.

Kirjavälityksen tilaamat kirjat kerätään omaan laatikkoon ja päivän päätteeksi täysi laatikko lähetetään heille. Näin ollen Kirjavälitykselle toimitetaan tilauksia päivittäin ja paketti voi sisältää monella eri tilausnumeroilla tilattuja kirjoja. Toisille tukkukauppiaille kirjat toimitetaan heti, kun yhden tilausnumeron kaikki kirjat on painettu valmiiksi.

EU:n ulkopuolelle toimitettaville tilauksille on erityisiä tullausohjeita, joita BoD on noudatettava. Näin valmistamme tullin vaatiman vientiselvityksen tilauksille ja varastoimme ne muutaman päivän ajan mahdollisen tullitarkastuksen varalta. Kun tullitarkastuksen määräaika on umpeutunut, voimme lähettää tilauksen.

lukuja ja faktoja

BoD:n servereillä on tallennettuna yli 2,7 miljoonaa painovalmista teosta ja yli 4 miljoonaa kirjaa lähetetään BoD:n tuotannosta tilaajille vuosittain. Standard-painoon käytettävä paperirulla on 8-12 km pitkä ja painaa n. 860 kg.

Optimaalisen painolaadun takaamiseksi on tärkeää, että tuotantohallin lämpötila on aina 22 °C ja ilman kosteus         45-65 %.

Tavoitteemme on painaa kirjoja mahdollisimman luontoystävällisesti ja energiaa säästävästi ja käytämme kansainvälisen DIN 50.001 -standardin mukaista energianhallintaa. Kirjojen sidontaan käytämme vegaania liimaa ja kaikki kirjan leikkuuvaiheessa syntynyt paperijäte kierrätetään.

Lue artikkelisarjan ensimmäisestä osasta, mitä BoD:lla tapahtuu lähettäessäsi valmiit kirjatiedostot myBoD-tilisi kautta ja miten tiedostosi tarkistetaan.

Kommenttia

  • Jos on classic -asiakas, kirjasta ei tule näytettä asiakkaalle vaan tilattu määrä painetaan heti. Näin ymmärsin, olenko oikeassa? Huolehtiiko BoD kuitenkin, jos kirjan onkin taittanut aivan päin seiniä tai sieltä on vaikkapa luvut tms. kadonneet taivaan tuuliin.

    • Hei,
      kiitos kommentistasi. Jos julkaiset kirjasi BoD Classic -palvelun kautta, kirjasta ei paineta mallikappaletta. myBoD-käyttäjätilillä näet ennen hyväksyntää ja toimeksiannon tekemistä kirjasi esikatselutiedostot. Suosittelemme, että tallennat ne omalle koneellesi ja tarkistat ne huolellisesti, ennen kuin hyväksyt kirjasi painoon. Esikatselutiedostosta näet tarkasti, miten kirjasi painetaan. Emme varsinaisesti puutu kirjan taittoon, jos olet tehnyt sen itse. Tärkeää on, että kirjassasi on tarvittavat tiedot, julkaisutiedot sisuksessa ja viivakoodi kannessa. Jos ne puuttuvat, joko lisäämme ne mahdollisuuksien mukaan itse tai palautamme projektin käyttäjtilillesi, jotta voit lisätä tiedot itse. t. Saara/BoD

  • Hyvä, kiitos! Aika hyviä ohjeita näillä BoD:n sivuilla on ja pitkälle pärjää. Mutta jos tällaiseen asiaan voi saada vastauksen, joka hämmentää kovasti. Olen kirjoittanut sivut ja tallentanut ne PDF:nä. Peilireunukset on. Olen käyttänyt BoD:n valmista mallipohjaa. Kotona tulostettaessa tallentamani PDF-sivut tulostuvat niin, että niissä on nuo reunukset peilikuvana. Mitat on otettu A4-kokoisiin arkkeihin tulostetuista versioista. Esim. sivu 9 vasemmassa reunassa 5 cm ja oikeassa 4,5 cm. Sivu 10 vasemmassa reunassa 4,5 ja oikeassa reunassa 5 cm. Kun ajatellaan nuo sivut kirjaan kaksipuolisena niin, molemmissa olisi sisäreunassa tuo 5 cm ja ulkoreunassa 4,5 cm. Ja kun parillisen ja parittoman sivun asettaa vastakkain ikäänkuin kirjassa ovat, ne ovat asetuksiltaan identtiset. Kun siirsin tuon PDF:n BoD:n kirjan sisussivulle ja koemielessä tulostin sieltä parittoman ja parillisen sivun, niin ne ei olleet peilikuvina vaan parittoman sivun vasemmassa reunassa oli tyhjä osio n. 2 cm ja parillisen sivun vasemmassa reunassa tyhjää n. 1,4 cm ja oikeassa reunassa taas parittomassa n. 7,4 ja parillisessa oikeassa reunassa 8 cm. Kuuluuko sen olla tuolla tavalla ”outo” minun mielestä, kun ei ymmärrä. Leikataanko se siitä sitten ovelasti.

  • Lisään vielä tuohon Kaitsu 29.02.2020 klo 01:25. Sivut näyttävät BoD:n sisus-sivuilla kauniilta ja sivunumerot ja luvut ovat ihan ok, mutta tulostettaessa ei.

  • Mihin viitetiedot lisätään kaunokirjoissa, jos on käytetty jotakin lähdettä tekstissä. Teksti ei ole suora lainaus, mutta on tieto on otettu toisesta teoksesta. Kirjassa on 2-3 peräkkäistä sivua, joissa tuota vieraan teoksen tekstiä on useassa kohdassa ja myös www-sivuston artikkelia käytetty hyväksi. Voiko viitemerkinnän laittaa kirjan viimeiselle sivulle vai tuon kyseisen kappaleen jälkeen vai jonnekin muualle. Jokaisen lauseen jälkeen en mielelläni laittaisi, tulisi vähän sekava ja kyseessä ei olisi tieteisromaani.

Vastaa

*Pakolliset kentät