Kirjoita nuorelle kuin kirjoittaisit itsellesi

Miten nuorille kirjoittaminen eroaa aikuisille kirjoittamisesta? Se on hyvä ja aika vaikeakin kysymys. Marisha Rasi-Koskinen kertoo ajatuksiaan siitä, miten nuortenkirja kirjoitetaan.

Auringon pimeä puoli on ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa nuortenromaanini. Olen kuitenkin kirjoittanut useita teoksia aikuislukijoille. Kun allekirjoitin kustannussopimuksen nuortenromaanistani, kustantajani kysyi minulta, mikä nuorille ja aikuisille kirjoittamisessa on erilaista. Kysymys oli hyvä. Ja vaikea. Niinkin vaikea etten osannut vastata siihen, vaikka olin tuolloin jo kirjoittanut nuortenromaanin ensimmäisen version. Sikäli minun olisi pitänyt tietää. Vaan enpä tiennyt.

Sen jälkeen olen keskustellut asiasta muutaman kollegan kanssa, jotka kirjoittavat sekä nuorille että aikuisille. Muillakaan ei ole ollut yksiselitteistä vastausta kysymykseen. Ehkäpä siksi ettei selkeää vastausta oikeastaan ole. Ilmeisin lienee päähenkilön ikä, mutta sekään ei ole määräävä tekijä.

Kirjoittaessani Auringon pimeää puolta erilaista ei ollut niinkään se, että kirjoitin nuorille lukijoille, vaan se, että kirjoitin muita teoksiani toiminnallisempaa tarinaa. Varsin vauhdikkaasti etenevän juonen kirjoittaminen vaati opettelua. Uutta minulle kirjoittajana oli myös se, että kirjassa oli vain yksi kertoja. Oli hauska huomata, miten erilaista sillä tavoin oli kirjoittaa ja miten paljon uutta opin prosessissa paitsi kirjoittamisesta, myös itsestäni ja työskentelytavoistani.

Jokaisella kirjailijalla lienee oma tapansa kirjoittaa, useimmilla monta. Toiset meistä hyppäävät suin päin uuteen tarinaan tietämättä siitä kuin lähtökohdan tai päätepisteen. Toiset puolestaan suunnittelevat teoksensa hyvinkin tarkasti ennen kuin aloittavat kirjoittamisen. Joku haluaa kirjoittaa tietystä aiheesta, toinen taas työstää teostaan rakenne tai kieli edellä ja huomaa itsekin kirjan aiheen vasta saatuaan sen melkein valmiiksi. Metodi voi myös vaihtua kirjasta toiseen tai uran edetessä. Lukijakunnan vaihtuminen on yksi mahdollinen hetki kokeilla jotain sellaista mitä ei ole koskaan ennen tehnyt. Minun kohdallani perusmetodi pysyi samana, mutta siinä missä aikuistenromaanini ovat alkaneet väistellä yhtäjaksoista ja perinteistä tarinalinjaa, ensimmäisessä nuortenkirjassani lähestyin juonellista kerrontaa. Mikään kategorinen ero se ei silti ollut. Niinpä seuraava nuortenkirjani on rakenteellisesti kokeilevampi kuin edellinen. Ja miksi on? No siksi että tuo kirja vaatii syntyä sellaiseksi.

Vastaukseni kysymykseen on kiteytynyt kirjoittaessani toista nuortenromaaniani ja se on yksinkertainen ja melko tylsä. Kirjoitan nuorille samalla tavalla kuin aikuisillekin. Sanoessani näin en tarkoita että kirjoittaisin täysin samanlaisia kirjoja, vaan että teen kirjoitustyön samalla periaatteella. Ajattelen jopa, ettei nuortenkirjallisuus itsessään ole genre, niin kuin aikuisille suunnattu kirjallisuuskaan ei ole, vaan että nuortenkirjallisuudessakin on kosolti alalajeja ja  teosten välillä eroja enemmän kuin samankaltaisuuksia. Monet lukijat valitsevat kirjansa lajin, rakenteen tai kertojan, eivät ennalta määritellyn ikäjakauman mukaan, jolloin teos itse määrää sen, onko sen ensisijainen lukijakunta nuoret vai aikuiset. Parhaimmillaan se tekee sen jokaisen lukijan kohdalla uudestaan ja erikseen. Ehkäpä siinä on yksi syy siihen, miksi monet aikuiset lukevat nuorille suunnattua kirjallisuutta ja päinvastoin. Lopultahan kaikenlaiset rajat ja määrittelyt kutistavat enemmän kuin kuvaavat kohdettaan.

On tietysti tärkeää kirjoittaa myös niille nuorille, joille lukeminen syystä tai toisesta on vaikeaa ja takkuilee. Se ei kuitenkaan saa olla oletus kaikessa nuorille kirjoittamisessa. Nuoret lukevat sitä mitä on tarjolla. Nuorille kirjoittamisessa ei pitäisi lähteä liikkeelle (vain) siitä, mitä he ovat valmiita ottamaan vastaan. Nuorille pitää kirjoittaa mitä vaan ja antaa heidän valita itse. Nuorille suunnattu kirjallisuus voi olla, ja sen pitääkin olla, monenlaista.

Aikuiset toimivat portinvartijoina. Se on vastuullinen tehtävä. Aikuisilla on valta määrittää sitä, mikä nuorille on sopivaa, ja jos toimii maailmassa tiedostamatta tätä vastuutaan, sama kääntyy helposti päinvastoin: aikuiset voivat määrätä millaiset nuoret ovat sopivia maailmalle. Tien näyttäminen on samalla tien tekemistä. Tiennäyttäjän vastuu on siinä, että antaa mahdollisuuden valtateiden lisäksi metsittyneille poluille tai vielä löytämättömille reiteille, sellaisillekin jotka ovat aikuisille ennestään tuntemattomia ja jotka kenties vasta seuraava sukupolvi kykenee erottamaan. Nuorille kirjoittamisessa on suureksi avuksi se, että tuntee nuoria ja kuuntelee heitä. On tärkeää kirjoittaa lukijaa kunnioittaen, ei opettamismielessä ylhäältä alaspäin. Juuri lukijan kunnioittamista on sekin, ettei liikaa huolehdi siitä, onko teos liian vaikea tai vaatiiko se hiukan ponnistelua. Välillä nuoria on varjeltava jopa liialliselta varjelulta. En usko että nuoret löytävät kirjojen kansien välistä jotain sellaista mikä vahingoittaisi heitä sen enempää kuin maailma ja sen välillä hyvinkin kohtuuttomat vaatimukset. Kirjallisuus esittää meillä kysymyksiä, jotka auttavat hahmottamaan todellisuutta, myös nuortenkirjallisuus. Taidetta ei voi määrätä antamalla sille tehtäviä, mutta taiteesta voi seurata asioita, esimerkiksi se, että jokin ennestään vieras ja kenties pelottavakin asia saa hahmon, tulee tietoiseksi ja on helpompi käsitellä.

Niin aikuisille kuin nuorillekin kirjoittaessani lähden liikkeelle erilaisista rakenteellisista ja mahdollisesti kerronnallisista ideoista sen sijaan että päättäisin kirjoittaa vaikkapa jostain aiheesta. Lisäksi se tarkoittaa samanlaista kerroksellista kirjoitustapaa, jossa aloitan yhdestä pisteestä ja syvennän kertomista kirjoituskierrosten kautta niin, että koko rautalankakehikko saattaa matkan varrella muuttua kalastajasta koiraksi. Käytän yhtä paljon aikaa ja yhtä paljon henkistä energiaa teosta kohden nuorille ja aikuisille kirjoittaessani. Käsittelen kuitenkin esimerkiksi vaikeita aiheita eri tavalla nuorille kuin aikuisille suunnatuissa kirjoissa. Eron tavoittaa ajattelemalla vaikkapa jotain yksittäistä tapahtumaa omassa elämässä ja miettimällä, miten kertoisi siitä eri ihmisille: parhaalle ystävälle, äidille, lapselleen tai lapsenlapsilleen, työkaverille tai ihmiselle johon on rakastunut. Tai miten kertoisi elämäntarinsa näille ihmisille. Samoista aineksista voi syntyä monenlaisia versioita.

Käytännön tasolla suurin ero nuorille ja aikuisille kirjoittamisessa omalla kohdallani on se, että lukija on tavallista enemmän läsnä kirjoitusprosessissa. Esimerkiksi Auringon pimeää puolta kirjoittaessani jouduin pohtimaan yhdessä kustannustoimittajani ja esilukijoiden kanssa esimerkiksi sitä, ovatko teoksen teoriaosuudet liian raskaita ja pysähtyvätkö toiminnalliset osuudet liiallisesti siihen, että kertoja vajoaakin sisäisiin mietintöihin. Nuorille tarjosin myös tavanomaista selkeämmin valoa ja toivoa teoksen loppuun, mutta pidin silti lopun avoimena. Nuoren lukijan kykyä tehdä omia tulkintoja en nimittäin ole koskaan epäillyt.

Lopuksi muutama täsmävinkki:

  • Kuuntele nuoria ja arvosta heitä ja heidän mielipiteitään.
  • Älä opeta vaan opi itse.
  • Etsi yhteys omaan nuoreen itseesi ja arvosta häntä. Suhtaudu vakavasti ja kunnioittavasti lapsena ja nuorena kirjoittamiisi kirjeisiin ja päiväkirjoihin.
  • Älä pelkää kokeilla jotain aivan erilaista, mutta tee se siksi että haluat, älä siksi että oletat vastaanottajan haluavan juuri sitä.
  • Lue kaikenlaista kirjallisuutta, myös nuortenkirjallisuutta.
  • Anna kirjan päättää lukijakuntansa.
  • Kirjoita niin kuin olisit toivonut sinulle kirjoitettavan.
  • Älä välttele vaikeitakaan aiheita.
  • Esitä kysymyksiä ja auta nuorta löytämään vastauksia itse.
  • Luota lukijaan.

Kirjoittanut

Marisha Rasi-Koskinen

Marisha Rasi-Koskinen on palkittu kirjailija, joka on julkaissut kaunokirjallisuutta sekä aikuisille että nuorille. Kirjoittamisen ja kirjallisuuden vastapainoksi hän valokuvaa ja hakee teoksiinsa inspiraatiota mm. musiikista, elokuvista, vaelluksilta ja matkoilta. Hänen uusimmat teoksensa ovat aikuistenromaani REC (S&S 2020) sekä nuorille aikuisille suunnattu romaani Auringon pimeä puoli (WSOY 2019). Rasi-Koskinen on koulutukseltaan psykologian maisteri. Kuva: Neda Rasi-Koskinen

Vastaa

*Pakolliset kentät